Aamupalan jälkeen keräsin tavarani kokoon ja kirjauduin ulos
hotellista reilu tunti ennen junan lähtöä. Olin ollut aikeissa mennä taksilla
rautatieasemalle (siis eri asemalle kun eilen, juna-asemia on kai Pietarissa
6), mutta respassa neuvottiin turvautumaan bussiin, koska kaikki bussit menevät
Laatokan aseman kautta ja ovat selvästi taksia halvempia. Toimin ohjeiden
mukaan ja nousin eräänlaiseen pikkubussiin.
Menin ohjeiden mukaan kaksi pysäkin väliä ja nousin pois. Asemaa ei
näkynyt, mutta noudatin vanhaa sanontaa: ei eksyvä tietä kysy, ja pääsin
perille. Asemalla olin ensin menossa metroasemalle, mutta avuttomana taas
kyselin, että mihin menen ja avuliaiden koppalakkisetien ohjeilla löysin
oikealle asemalle. Helpotus oli suuri, kun löysin oikeat raiteet ja oikea
junakin tulla puksutti paikalle.
Paikkani oli neljän hengen hyttiin, jossa oli minun
lisäkseni kaksi muuta: Kolja (=Nikolai), reilu viisikymppinen ja puolet
jäljellä olevista hampaista kultahampaita, ja Igor, suunnilleen itseni ikäinen.
Tuttavuutemme alkoi parhaalla mahdollisella tavalla eli ilman housuja. Kolja
nimittäin oli vaihtamassa matkustushousuja, kun pamahdin hyttiin. Hytissä oli yläsängyt
ja alasängyt, jotka päiväsaikaan toimivat myös istuimina, sekä pieni pöytä.
Patjat ja tyynyt olivat rullattuina yläpedeillä ja puhtaat lakanat
hattuhyllyillä.
Hetken aikaa sain olla rauhassa, mutta sitten alkoi kysely.
Vastailin parhaani mukaan ja koetin jotakin kyselläkin. Selvisi, että miehet
olivat menossa Severodvinskiin, joka on Arkangelin vieressä oleva
sotilaskaupunki ja jossa on mm. ydinsukellusvenetelakka. Puheista päättelin,
että mahdollisesti armeijan väkeä olivat, kun sanat ”toveri” ja ”matruusi”
vilahtelivat puheessa. Toveri-puhuttelua ei käsittääkseni käytetä enää kuin
armeijassa.
Varsin pian tutustuin myös venäläiseen tapaan matkustaa
junassa. Pullot alkoivat kilistä, olihan kellokin jo puoli 11 aamupäivällä.
Ukoilla meni arvioni mukaan tiukkaa viinaa 2 litraa matkan aikana + oluet
päälle. Kolja paljastui varsin puheliaaksi (mutta seuraavana aamuna kummasti
hiljaisempi): koko ajan puhui Igorille, ja kun Igor poistui, niin puhui
minulle. Jouduin koko ajan vastaamaan, etten ymmärrä, mutta ei se puheripulia
ainakaan vaimentanut. Sitten kun laitoin pitkäkseni, niin se puhui itsekseen.
Kokeilin muutaman kerran pitää yllä keskustelua ja kysyin, että käykö Kolja
usein Pietarissa, mutta vastaus oli valehtelematta 2-minuuttinen ja ymmärsin
siitä vain kohdat ”lapsia minä rakastan” ja ”minun äidilläni on tänään
syntymäpäivä”. Olisi pitänyt tajuta onnitella. Koljalla oli myös vaikeuksia
nimeni kanssa, ja hän halusi välttämättä vääntää sen muotoon Roman (mikä on
mielestäni varsin kaukana Urmaksesta).
Matkan aikana tuli myös selväksi, miksi se kesti yli 25h:
nopeus ei varmasti ollut paljoa yli 80 km/h, välillä jopa 50 km/h tai sinne
päin ja pysähdyksiä oli paljon. Välillä väisteltiin vastaantulevia junia, ja
välillä pysähdyttiin vajaaksi puoleksi tunniksi asemalle, jolloin matkustustoverini
säntäsivät hakemaan lisää juomaa. Kieltäydyin kohteliaasti juomatarjouksista.
Ikkunasta tähystellessä näin paljon metsää, suota, ränsistyneitä taloja ja
Ladoja. Arkangelin lähellä näin pitkästä aikaa myös vanhan kunnon
akantappovehkeen eli sivuvaunullisen moottoripyörän kuljettajineen (ukko) ja
matkustajineen (akka). Se on aika kaurismäkeläinen kulkupeli.
Junan vessat olivat varsin törkyiset, ja vesihanojen
toimintaperiaate jäi selvittämättä. Lavuaarissa oli aina vesi pisaroita, mutta
hanoista ei tullut mitään, vaikka säätimiä väänteli kuinka. Ehkä niissä oli
jokin porvarin tunnistin. Onneksi oli käsidesiä.
Mutta niin vain aika meni, vaikka en oikein mitään saanut
tehtyä. Matkalukemiseksi tulostettuja Susikoira Roi -vitsejä sentään jaksoin lukea,
kiitos niistä, Köllö. Junassa tuli hiljaista ennen yhtätoista ja sain nukuttua
pitkät unet. Aamulla heräilin kymmenen nurkilla ja sitten ei ollutkaan kuin
yksi luikaus siihen, että juna oli perillä. Suomesta asti kannetut eväätkin
riittivät mainiosti ja asemalla oli kaksi kaunista nuorta naista odottamassa Urmas U. -paperin kanssa.
Urmas U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti