118. ja 119. päivä (ma 24.12. ja ti 25.12)

Maanantaina olin toista kertaa elämässäni töissä jouluaattona. Ohjelmassa ei tällä kertaa ollut lahjojen jakoa vaan suullisten tenttien vastaanottaminen. Siinähän tuokin työpäivä meni. Se ensimmäinen joulun työpäivä oli vajaa viisitoista vuotta sitten pukkihommissa. Ihan kivasti tuli rahaa, mutta oli kyllä sen verran tuskallista, ettei tullut enää mieleenkään seuraavina jouluina. Erityisen kiusallisena muistan yhden ”keikan”, kun ovelta sain kajautettua, että onkos täällä kilttejä lapsia, ja samalla tajusin, että talo on täynnä kännisiä aikuisia. Oli pitkät 15 minuuttia. Muistan myös, että jollakin keikalla näin selvästi lapsen kasvoista, kuinka naamarin läpi loistavat liki mustat kulmakarvani tappoivat lapsenuskon.

Illan vain pakkailin tavaroita ja odotin ajan kuluvan. Spider-pasianssiennätykseni on kuusi ratkaistua peliä putkeen ja tämänhetkinen läpimenoprosentti on 28 %. Puolen yön jälkeen sain sitten unta kupoliin.

Tiistaina heräsin ennen kellon soittoa 5.30. Taksi oli tilattu seitsemäksi, joten oli ihan hyvin aikaa aamupalaan ja loppujen tavaroiden pakkaamiseen. Seitsemältä sitten suhautin taksilla kentälle. Noin 20 minuutin matka ja hinta 270 ruplaa (=n. 7 €). Varsin maltillista, sillä eiköhän tuossakin ole turistilta rahat pois -lisä jo huomioituna. Taksikyyti oli sikäli poikkeuksellinen, että auto oli ihan oikea taksiauto eikä ”pimeä” taksi.

Kentällä olin hyvin ajoissa. Ehkä puoli tuntia ehdin istua ennen lähtöselvitystä. Terminaalihalli on sopivan pieni. Eksymisen tai väärin toimimisen vaaraa ei ole, kun kaikki on näköetäisyydellä ja koneita lähtee harvoin. Terminaalissa tosin vähän oudoksutti, kun erilaisissa maasto- ym. virkapuvuissa olevia sotilaita, poliiseja tai muita koppalakkeja oli yksi jokaista kahta matkustajaa kohti. Näin myös elämäni ensimmäisen konepistoolin, siinä se keikkui yhden ukkelin kaulalla. Kovin näyttivät mustaukset kuluneet, joten sillä lienee kerran tai pari ammuttukin. Tai sitten vain on käsitelty huonosti.

Koneessa meinasi vähän ahdistus iskeä ennen lähtöä, koska viime kerralla paineenvaihtelu sattui korviin niin juukelisti. En siis pelkää lentämistä vaan korvakipua. Tällä kertaa pieni duact-kuuri päivää ennen lentoa ja ahkera purkan mässyttäminen kai auttoivat, sillä nyt selvisin ilman ongelmia. Lento lähtö yhdeksältä ja oli mukavan lyhyt, vain noin 1,5 tuntia. Sama matka junalla tosiaan kesti 25 tuntia.

Syksyllä Arkangelissa käyneelle vieraalleni sattunut jatkolennolta myöhästyminen oli syynä siihen, että päätin mennä Pietarista Helsinkiin junalla. Olin päättänyt olla sankarimatkailija ja hankkiutua juna-asemalle julkisilla. Matka menikin kivuttomasti: ensiksi bussilla metroasemalle, sitten metrolla muutama pysäkinväli, vaihto toiselle linjalle, taas muutama pysäkinväli ja olinkin perillä Leninin aukiolla, jossa Suomen asema sijaitsee.

Odotusaikaa junan lähtöön jäi melkein 3,5 tuntia. Yritin viedä matkalaukkuani säilöön, mutta tietenkin pulju, josta poletin laukkusäilytykseen olisi saanut ostaa, oli tunnin tauolla. Siispä raahasin laukkua mukana, kun etsin ruokapaikkaa lähialueelta. En jaksanut vaivata päätäni ruokalistoilla, joista en ymmärrä mitään, joten päädyin Burger Kingiin. Yritin hoitaa tilaukseni venäjäksi, mutta myyjäpoika vastasi koko ajan englanniksi. Välillä näinkin päin. Burger Kingissäkin oli armeijan väkeä. Näin miekkosen, jonka arvomerkkinä oli viisi kulmarautaa. Yksi on korpraali, kaksi alikersantti, kolme kersantti ja neljä ylikersantti, joten tämä lienee superkersantti! Loppuajan istuin kahvilla eräässä toisessa paikassa, jossa oli ilmeisesti tajuttu asiakaspalvelu niin, että asiakas palvelee. Oli aika mulkero meininki.

Sitten junaan. Passia ja lippua sai olla näyttämässä kerran jos toisenkin. Viisumista revittiin yksi sivu pois, toivottavasti niin kuului ollakin. En nimittäin osaa selittää kuin että ”nainen otti”, jos tulee kysymyksiä paluumatkalla. Kouvolan kohdalla näin Anttilan junan ikkunasta ja ehdin jo ajatella, että ”ai täälläkin on…”, kunnes tajusin. Tikkurilassa olin viiden paikkeilla suomen aikaa, josta jatkoin matkaa henkilöautolla. Annan itselleni yhden sankarimatkailijapisteen, kun menin samalla reissulla taksilla, lentokoneella, bussilla, metrolla, junalla ja henkilöautolla.

Totesin, että pääkaupunkiseudulla oli lunta selvästi enemmän kuin Arkangelissa. Etelänlomalle tulin, ja on vain entistä kylmempää, jumalavita.  Perillä oli odottamassa kasa lahjoja. Mitähän se kertoo minusta ihmisenä, kun saan enemmän lahjoja silloin, kun olen poissa maasta? Ehkä että mukava kaveri silloin, kun nukkuu tai sukeltaa.  Kiinnitin myös huomiota, että sisällä on mukavan lämmintä. Ei tarvitse kaksia pitkiä kalsareita ja kahta päällyspaitaa, että tarkenee.

Tässäpä tämä. Jatkan Arkangelin seikkailujani (lue/läs: kämpillä röhnöttämistä) taas helmikuun alkupuolella. Siihen asti pidän taukoa kirjoitushommista. Kiitän mielenkiinnosta ja kommenteista! Hyvää loppu- ja alkuvuotta! Mummani sanoin: pitäkää housut jalassa ja Jumala mielessä!

Urmas U.

115. – 117. päivä (pe 21.12. – su 23.12.)

Perjantaina oli töitä 2x90 min, siis yksi 90-minuuttinen vähemmän kuin normaalisti. Syyslukukauden viimeiset tunnit takana, jee. Muuten ei juuri mainittavaa koko päivästä. Könnäsin vain sisällä ja istuin selkäranka ongenkoukkuna koneella.

Lauantaina kävin palauttamassa jo pari päivää myöhässä olleet lainani kirjastoon. Pakkasta oli edelleen noin -26 celsiusastetta, joten menin bussilla. Bussimatkustaminen on aina yhtä jännää. Kirjastoon mennessä mietin, että minkähänlaiset pumaskat pitää täytellä sakkomaksuista. No, kirjastontäti oli hövelillä päällä ja heilautti vain kättään, kun aloin sanoa jotakin maksuista. Ymmärsin, että toivotteli uudet vuodet. Venäjä ei kuitenkaan olisi Venäjä, jos ei jotakin ikävääkin: edelliset lainani näkyivät kirjastontädin kortissa edelleen palauttamattomina. Täti arveli, että ne ovat minulla vielä kämpillä. Osasin vain jankuttaa, että olen palauttanut jo. Seuraavalle visiitille otan jonkun venäjää taitavan kaveriksi ja tueksi.

Takaisinpäin päätin pakkasesta huolimatta kävellä. Kirjasto on joen rannalla, ja ranta on ehdottomasti suosikkipaikkani Arkangelissa, koska maisema on kaunis ja ranta on myös pääosin autoliikenteeltä kielletty ja siten rauhallinen. On tullut aika vähän tänä talvena ulkoiltua kunnon pakkasessa, ja olinkin nivuslihojani myöten jäässä jo vähäisen kävelyn jälkeen. Kävinkin pariin otteeseen lämmittelemässä ohittamissani kauppakeskuksissa. Lopuksi pysähdyin vielä yliopistolla ja join automaattikahvit. Kerrankin sai toljottaa automaattia tarpeeksi kauan ilman, että kertyy jonoa taakse. Löysin listasta haluamani virvokkeen, ja pienen ulkoilun jälkeen se maistui kummasti.

Kotosalla en tehnyt oikein mitään. Lähinnä roikuin netissä ja keittiössä käydessäni taivastelin, kuinka keittiön ikkuna on sisäpuolelta jäässä kolmatta päivää. Ohessa visuaalinen todiste:

Sunnuntaina heräsin ilman kelloa jo seitsemältä. Totesin oloni tarpeeksi virkeäksi ja päätin nousta. Kävin kaupassa hakemassa ”jotakin pientä naposteltavaa”  (lue/läs: hirveet mässyt) viimeisille päiville ennen lomaa. Illalla katsoin suomen luokan kolmen elokuvan valikoimasta Matti-elokuvan ja kuolasin samalla huuliharppuuni.

Ehkä viikonlopun iloisin asia on, etten luulosairaudestani huolimatta ole tullut kipeäksi. Suomessa sitten, luulen ma. Päivitän vielä matkakuulumiset tiistaina, kun olen päässyt kotimaahan. Sen jälkeen pidän kirjoitustauon ja jatkan blogiani helmikuussa toisella kolmanneksella. Hyvää joulua ja älkää tapelko.

Urmas U.

113. ja 114. päivä (ke 19.12. ja to 20.12.)

Keskiviikkona nousin tapojeni vastaisesti melko aikaisin ja kävin kaupassa ennen töitä. Kukonlaulun aikaan en siis ollut liikenteessä, mutta aamuhämärässä kuitenkin, heh, noin 9.30. Aikainen lintu madon nappaa -sanonta ei kyllä pätenyt, sillä hyllyissä kaikki tuoretuotteet olivat eilisen päiväyksellä. Kyllä kannatti.

Sitten kiireellä kotiin laatimaan opiskelijoille tehtäviä! Työrupeamana oli 2x90 minuuttia opetusta. Kyseessä oli viimeiset tunnit ennen loppukoetta, joten pykäsin neljä sivua kertaustehtäviä vanhoista kielioppijutuista. Kiire tuli, mutta kun kaikki laarit kollasin, niin sain aikaan tarpeeksi materiaalia. Tunnit olivat tylsänpuoleisia, pakko tunnustaa.

Töiden jälkeen rentouduin roikkumalla netissä ja kuuntelemalla Paul Simonin Surprise-levyä (2006). Vaikka olen ”vanhat oli parempia” -koulukunnan edustaja, niin pakko myöntää, että kovasti tykkäsin tästäkin. Aivan uusimmasta Simon-kiekosta en ole vielä innostunut, mutta kaikista muista kuulemistani pidän. Nyrkkeilytyyliin voisin miehestä hehkuttaa, että tänään punaisessa kulmauksessa: melodian mestari, folkrockin visionääri, näppäilyn nero, world beatin valtias, keski-ikäistymisen kuvaamisen kuningas, 160-senttinen jättiläinen, Paul Siiiiiiiiiiiiimon! Sen verran keräilyapina painaa selässä, että varmaan kolme puuttuvaa levyäkin pitää jossain vaiheessa hankkia niiden, köh köh, 14 muun hyllystä löytyvän levyn kaveriksi (luvussa mukana siis myös Simon & Garfunkel -tuotanto).

Illalla vielä hikoilin kunnon kuntopiirin, joten päivän sai merkitä hyvien päivien listaan kalenterissa. Noin kymmeneltä pomoni vielä soitti, ja kysyi, että ehdinkö lähteä torstaiaamuna korjaamaan eläkekortissani jo aikaisemmin mainitsemaani nimeni kirjoitusvirhettä. Lupasin ehtiä.

Torstaiaamuna lämpömittari näytti -29 astetta. Auts! Onneksi yliopistolle päästessäni pomoni ehdotti, että jatkamme matkaa autolla. Suostuin ilomielin. En muista, olenko muuten maininnut, että ainakin Arkangelin alueella, ehkä myös koko Venäjällä, on olemassa pakkasraja (-25⁰C), jonka alittuessa koulut on suljettu. Tänään ei siis ollut arkangelilaislapsilla koulua. Ilmeisesti ajatuksena on se, että kun koulumatkat voivat olla hyvin pitkiä, matkoilla voisi tulla paleltumia tms. En myöskään ole vakuuttunut, että kaikki koulurakennukset ovat tarpeeksi lämpimiä opiskeluun kunnon pakkasilla. Mutta takaisin eläkekorttiasiaan. Olimme onnekkaita, sillä saimme kävellä suoraan tiskille ja selvisimme toimistosta ulos noin kolmessa minuutissa. Hyvä näin. Pomoni lupasi käydä hakemassa korttini ensi viikolla, kun itse olen jo Suomessa.

Kahdeltatoista olin valvomassa loppukoetta. Koevalvonta on tylsyyden huippu: katsoa tuijottaa, kun toiset kirjoittavat. Muutakaan ei voi puuhata, sillä venäläisen työtoverini sanoin: jos venäläiset voivat katsoa toiselta, he katsovat. Siispä kaksi tuntia kyylästelyä. Muuan sankari ilmeisesti arveli, etten puusilmilläni kuitenkaan mitään huomaa, sillä hän yritti katsoa kännykästä apuja käännöstehtävään. Yritin vähän köhiä merkiksi, että etköhän lopeta, mutta kun ei mennyt perille, jouduin käymään käskemässä kännykän pöydälle. Samalla ilmoitin, että voi suoraan siirtyä seuraavaan tehtävään, sillä apuja vaatineen tehtävän saldoksi tulee joka tapauksessa Suomen perinteinen euroviisusaalis: zéro points. Mainitussa ryhmässä on muutenkin harjaannusta tällä alueella, sillä erilaisissa testitilanteissa käy vieno ässien suhina korviin. Maassa maan tavalla, mutta joku roti silti!

Lounaalla tein uuden aluevaltauksen makujen kartalla, sillä linssicurryn kaveriksi keittelin tattariryynejä. Olivat hyviä, syön muulloinkin. Pakkausformaattikin on kätevä: ryynit ovat reiällisessä muovipussissa, joka laitetaan kiehuvaan veteen ja josta keittymisen jälkeen vain leikataan kulma auki kaatamista varten. Ei tarvitse mitään veden määrää tai käydä sekoittelemassa. Ja ne tattarin täydelliset proteiinit!

Illalla jatkoin Simon-dieetillä, mutta lisäsin kaksi korvallista Bill Evansia. Evans on ehkä lempipianistini jazzin saralla. Evans olisi saanut Ostakaa makkaraa -biisinkin kuulostamaan lyyrisen mietiskelevältä.

Loppuillasta ressasi, kun huomasin pieniä niistetaudin indeksejä tuulenhalkojassani. Kun ei kovin pahaksi menisi, kun pitää muutaman päivän päästä lentomatkustaa. Laskut ja nousut käyvät muutenkin korviin.

Urmas U.

111. ja 112. päivä (ma 17.12. ja ti 18.12.)

Maanantaina ohjelmassa oli viidennen kurssin suulliset kokeet ja neljä tuntia opetusta iltapäivällä. Suullisissa kokeissa opiskelijat saavat kaksi tehtävää: toinen liittyy tunneilla käsiteltyyn materiaaliin ja toinen materiaali jaetaan opiskelijoille kokeessa. Tunneilla käsitellyn materiaalin aiheet (esim. kerro artikkelista x) jaetaan viikkoja ennen koetta, mutta täsmälliset aiheet arvotaan koetilaisuudessa. Lisäksi koetilanteessa jokaiselle arvotaan artikkeli, johon on noin 45 min aikaa tutustua ja josta sitten pitää osata esittää pääkohdat ja vastata kysymyksiin. Artikkelitehtävästä kaikki selvisivät hyvin, mutta muutaman kohdalla poissaolo tunneilta kostautui ensimmäisessä tehtävässä. Iltapäivän tunneista ei ole kerrottavaa.

Tiistaina ei ollut opetusta. Kävin iltapäivällä tuliaisostoksilla ja myös hakemassa oman kopioni työsopimuksesta, en tosin samasta paikasta. Nyt minulla on siis allekirjoitettu työsopimus. Vielä kun tietäisin, mitä siinä sanotaan. No, Anja auttanee käännöksessä.

Illalla luin loppuun Graham Greenen The Human Factor -teoksen. Se oli neljästä lukemastani Greene-kirjasta toiseksi paras. Alku vähän kangerteli, ja meinasin jo jättää koko kirjan kesken, mutta jälkimmäisen puoliskon luin kertaheitolla. Tahdiltaan se oli verkkaisin lukemani jännäri. Arkangelikin mainittiin. Pidän paljon Grahamin tavasta kirjoittaa. Kirjallisilta ansioiltaan hän on valovuoden edellä monia turboahdettuja kollegoitaan, joille on tärkeintä kertoa aseiden kaliiperit, luotien lähtönopeudet sekä takaa-ajoissa käytettyjen autojen tekniset tiedot.

Kuten jo edellisessä viestissäni mainitsin, ajatukset ovat jo Suomessa, mutta ruumis saapuu perässä vasta ensi tiistaina. Vähän lusimiselta tuntuu.

Urmas U.

108. -110. päivä (pe 14.12.-su 16.12.)

Perjantaina oli taas opetusta 3x90min. Olimme sopineet katsovamme toisen ryhmän kanssa elokuvaa ja sopineet myös, että yksi opiskelijoista tuo kannettavan, jolta elokuvan katsomme. Luokassa kun on vain VHS-nauhuri. No, tein sen klassisen virheliikkeen, että en suunnitellut mitään varaohjelmaa.  Ja kuinka ollakaan, kannettavavastaavamme ei päättänyt aamulla tulla tunnille, ei ilmoittanut mitään, ei vastannut edes puhelimeen. Kaveri on usein myöhässä tunneilta, joten odotimme ja odotimme, kunnes päädyin hakemaan oman koneeni. Vahinkoa ei käynyt, mutta oppihan tästä taas jotakin.

Lauantaina oli työpäivä, sillä korvasin yhden pitämättä jääneen tunnin järjestämällä rästitenttimahdollisuuden sitä kaivanneilla. Tarkastelin tenttejä iltapäivällä ja surin Connecticutin kouluampumisia. Naapurissa järjestettiin esitys Runkorakenteiden poraus, osa 97, kesto 2h30min. Illalla pidin yhden hengen leffaillan (surullista!) ja katsoin Tummien perhosten kodin. Elokuva oli päivään sopien aika masentava, mutta Marjut Maristo oli supersöpö.

Sunnuntaina nukuin myöhään. En mitään mainittavaa saanut muuten päivällä aikaan, mutta keittiöni noin 15 asteen (kuitenkin plus-asteita!) lämpötila alkoi risoa, joten jatkoin jesarivirityksiä ikkunoiden tiivistämisessä. Kello viideksi minut oli kutsuttu pomoni Olgan ja hänen perheensä luo teelle. Hermoilin vähän, kun en tunne paikallista tapakulttuuria juurikaan enkä oikein osannut ostaa viemisiä. Päädyin Fazerin siniseen. Ilta oli kuitenkin mukava. Olga ja Denis esittelivät kotiaan, näyttivät valokuvia ja puheenaiheita riitti. Itse ainakin viihdyin hyvin. Sain lahjaksi puisen koristeellisen hillolusikan, joka on niin hieno, etten tiedä, malttaako sitä koskaan käyttää. Pitää yrittää keksiä jotakin vastalahjaa Suomesta. Tässä kuva lusikastani:

Loppuillasta sain vielä kiertoajelun sunnuntaisessa Arkangelissa.

Sää oli kylmä (n. -20⁰C) koko viikonlopun, enkä jaksanut ulkoilla. Kylmässä kelissä on se hyvä puoli, että on aika selkeää, ja ikkunastani olikin hieno maisema, kun aurinko alkoi neljän jälkeen painua mailleen:

Urmas U.

106. ja 107. päivä (ke 12.12. ja to 13.12.)

Vähän alavireiset kaksi päivää. Tiistai-illan havainto ”lakanavarkaudesta” näiversi mieltä. Odotan niin lomaa, että päivät tuntuvat viikoilta, tunnit päiviltä, minuutit tunneilta. Keskiviikkona palasin tilapäistä muuttoa edeltäneeseen arkirutiiniini: söin eineksien sijaan kunnolla, jumppasin ja soittelin harppua. Töissäkään ei tapahtunut mitään erikoista. Kävin respassa sanomassa, että en oikein pidä siitä, että asunnostani haetaan tavaraa ilmoittamatta, vaikka kyseessä ei siis ollutkaan henkilökohtainen omaisuuteni. Respan nainen vastasi, että tiedän, että siellä oli käyty ja ymmärrän, ettet pidä siitä. Siis yhtä tyhjän kanssa. Keskiviikkoiltana puolilta öin, kun makasin luurit korvilla puoliksi unessa, joku kävi vielä koputtelemassa oveen. En viitsinyt kalsarisillani lähteä ovelle. Yhteydenotot virastoaikaan!

Torstaikin meni ilman suurempia tapahtumia. Meinasin töiden jälkeen käydä kävelyllä, mutta tuuli niin kylmästi ja pakkastakin oli lähemmäs parikymmentä astetta, joten kävelin vain kauppaan ja takaisin. Sähkömiehet tulivat vaihtamaan hellaani metallipuruksi ruostunutta levyä. Ensi töikseen avasivat hellan kannen ja samalla kippasivat purut hellan taakse. Kiitos tästäkin. Mutta nyt on kolme toimivaa levyä. Loppuillan vätystelin jaksamatta keskittyä oikein mihinkään. Tosin Trio Mäkisaarelle aloin trackerillä säveltää uutta kesähittiä. Taattua laatua on tulossa.  Jokainen voi tykönään miettiä, onko se positiivinen tai negatiivinen luonnehdinta.

Urmas U.

104. ja 105. päivä (ma 10.12. ja ti 11.12.)

Maanantain päätapahtuma oli paluumuutto vanhaan asuntooni, jepujee. Ja päivän etuajassa! Aamulla oli opetusta 2x90 minuuttia, ja paikalla oli yksi ainoa opiskelija. Seuraava tuli puoli tuntia myöhässä, ja sitä seuraava 75 minuuttia myöhässä. Käydessäni tauolla nainen respasta pyysi minua tulemaan näyttämään, missä kaapit ja pöydät olivat asunnossani aikaisemmin olleet. Samalla näin poisrevityn vanhan muovimaton. En yhtään ihmettele, että edeltäjälläni oli ollut oireita asunnossa, sen verran paljon oli mustaa täplää maton pohjassa. Harjaantumattomille silmilleni täplät näyttivät homeelta. Remontin jälkeen lattia vaikuttaa hyvältä, mitä nyt vähän huvittaa, että käytetty muovimatto on samaa kuin käytävässä. Sen verran olen vali-vali-ihminen, että ei kai olisi ollut kovin suuri kustannuserä vaihtaa myös jalkalistat samalla. Nykyisillä on ainakin yhdet kymppisynttärit takana.

Päivällä kävin laitoksella viemässä todistusjäljennöksen ja menin tapaamaan suomalaista Underground Attack -yhtyettä, joka oli ollut Arkangelissa kahdella keikalla ja joka kävi yliopistolla jututettavana. Ai ei ole tuttu bändi? No, ei minullekaan. Selvisi nimittäin, että bändi keikkailee enimmäkseen Venäjällä. Mikään yleisömenestys tilaisuus ei ollut, sillä paikalla olin minä, kolme opiskelijaani ja kaksi muuta venäläistä. Bändi oli rock-bändille uskollisesti pahassa krapulassa, ja tilaisuus oli enimmäkseen poikamaista hönöilyä. Tapahtumalla ei ollut varsinaista vetäjää, vaan se meni omia latujaan yleisön yrittäessä keksiä kysymyksiä ja bändin yrittäessä keksiä jutun juurta. Nauratti välillä aivan riivatusti.

Ilta menikin tavaroita kantaessa ja laittaessa niitä sopivaan epäjärjestykseen.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin noin puoli yhden aikaan palohälytykseen. Olin niin syvässä unessa, että kesti kauan ennen kuin tajusin, mitä tapahtuu. Hälytys jatkui ja jatkui ja jatkui. Ehdin taas hätääntyä.

Tiistaina nukuin tunnin myöhempään kuin oli tarkoitus, mikä söi päivän tuntien suunnitteluun varaamani ajan. Tuntisuunnitelmani perustuikin enimmäkseen improvisoinnin varaan. Mutta kyllähän se harrastelijajatsarilta luonnistuu. Opiskelijatkin olivat vartin myöhässä, joten sain lisää armon aikaa.

Töiden jälkeen lähdimme Anjan kanssa käymään laitoksella täyttämässä papereita ja yliopistolla allekirjoittamassa työsopimukseni. Laitoksella minun piti täyttää tuntilasku kuun alun ja työsopimuksen alkamisen (6. päivä) välisistä tunneista. Oli varmaan sihteerillä hauskaa, kun kaksisormijärjestelmällä aloin etsiä, että missäs täällä on… Kyrilliset kirjaimet ovat siis eri paikoissa kuin qwerty-näppäimistössä vastaavat kirjaimet. Yliopistolla allekirjoitin nimeni työsopimuspapereihin arvioni mukaan 15 kertaa. Viikon päästä saan oman kopioni, kun rehtori on allekirjoittanut sopimuksen. Henkilöstöhallinnon täti oli myös tarkkasilmäisenä huomannut, että kymmenkunta viikkoa takaperin saamassani eläkekortissa (tms.) oli sukunimeen lipsahtanut ylimääräinen a-kirjain. Siispä kortin osalta Urho Matti, uusiksi meni. Mukavahan siellä on hypätä papereita signeeraamassa.

Paperihommien jälkeen kävimme Anjan kanssa syömässä kalaravintolassa, jossa olemme käyneet kerran aikaisemminkin. Söin lohipelmeneitä ja jälkiruuaksi paistettua omenaa. Oli erittäin hyvää!

Illan suunnittelin tehtäviä tulevaan kokeeseen ja valmistelin huomisia tunteja. Päivä vain päättyi vähän ikävästi, sillä nukkumaan käydessä koin yllätyksen. Sängystä oli päivän aikana käyty viemässä osa lakanoista. Olen tavallisesti lakanoiden vaihdon yhteydessä ottanut kaksi settiä lakanoita, että petauspatjalleni, joka on varsinaista patjaa selvästi pienempi, on myös lakana. Liekö siivooja laskenut, että lakanoita ei ole palautunut pesuun asukkaita vastaavaa määrää. Kismittää aika peijakkaasti, että kysymättä käydään viemässä tavaraa huoneesta. Olisin minä sen lakanan voinut palauttaa, ei siinä, mutta että vievät kuin varkaat! Tämä myös selittää sen, miksi joskus on ollut asunnossa valot päällä, vaikka olen ollut lähes varma, että olen ne lähtiessäni sammuttanut. Mitähän muuta täältä on hävinnyt? Voi Venäjän Venäjä, mitä hommaa.

Urmas U.

101.- 103. päivä (pe 7.12. - su 9.12.)

Perjantaina oli tuttuun tapaan opetusta 3x90 minuuttia. Toisen ryhmän kanssa loppui tekeminen, joten käytin viimeiset puoli tuntia siihen, että katsoimme Viivi&Wagner-sarjakuvia koneeltani. Virallisesti kyseessä oli tietenkin suomalaisen populaarikulttuurin esittely ja kulttuurintuntemus. Puhuttiin myös linnanjuhlista. Luokassa oli vuoden 2009 juhlista kertova Iltalehti, jota jälkimmäinen ryhmä tavasi innolla. Lehti tosin keskittyi lähinnä kauhistelemaan Tanja Karpelan kaula-aukkoa, kaula-aukkoa, joka venäläisen mittapuun mukaan oli uskoakseni maltillinen.

Päivällä sain uuden arvion lattiaremontin valmistumisesta: tiistai. Opin Anjalta, että venäläisillä on aiheeseen liittyvä sanonta ”luvattua pitää odottaa kolme vuotta”. Illan vietin suomen luokassa turhan tiedon aalloilla surffaten ja huuliharppua soitellen. En tosin yhtä aikaa.

Loppuillasta sain luettua loppuun Norman Mailerin An American Dream -opuksen. Se oli täynnä mahtavia henkilöhahmoja ja hetkittäinen aivan erinomainen, mutta lopussa hämäryyskerroin alkoi olla niin iso, että loppuvaikutelmaksi jäi hämmennys: mitä tässä tapahtui? Aivan lopussa esim. soitetaan aavikolla olevasta puhelinkopista kuolleelle rakastetulle, joka kertoo, että kaikki on ok ja Marilyn on mukava. Kirjan englantikin oli poikkeuksellisen koukeroista (ja oikoluku jäänyt tekemättä). Pitänee lukea myöhemmin uudestaan.

Lauantaina kävin päivällä kävelyllä. Olin liikkeellä noin kahdelta, ja aurinko alkoi jo painua horisontin taakse. Yhdentoista aikaan alkaa olla täysin valoisaa ja kolmen jälkeen alkaa hämärtää. Ruokailun suhteen palasin nuudeleihin, kun eilen laitoin elämän risaiseksi kuppiperunamuusilla.

Päivän päätapahtuma oli kahvilakäynti Andrean kanssa. Lähdimme kävelemään vähän kuuden jälkeen. Matkalla pääsimme todistamaan kolaria. Olimme ohittaneet muuan risteyksen noin kolmekymmentä metriä sitten, kun takaa kuului kova kumahdus. Keskellä risteystä olevan auton nokka oli rutussa ja pientareelle kimmonneessa autossa kylki. Henkilövahinkoja ei ilmeisesti tullut.

Kahvila oli hyvin fiini. Söin kreikkalaisen salaatin ja jälkiruuaksi otin cappuccinon ja hunaja-sitruunajuustokakkua. Oli hyvää ja muutenkin oli kivaa. Jonkin ajan kuluttua aloittanut dj vain oli turhan höveli volyyminappulan kanssa, ja keskustelu muuttuu melussa vähän vaikeaksi, kun joutuu puhumaan muulla kuin äidinkielellään. Takaisin tullessa risteyksessä olivat vielä autot paikoillaan, ja samat ukkelit istuivat keskellä risteystä olevassa autossa. Kuinkahan oli parisen tuntia kulunut? Lainasin Andrealta sunnuntailukemisiksi vanhan Der Spiegelin.

Sunnuntaista ei ole juuri muuta kerrottavaa kuin että valmistelin tunteja, kävin kävelyllä ja roikuin netissä suomen luokassa.

Urmas U.

100. päivä (to 6.12.)

Sataset paukkuu! Valtion pakkotyössä oppimieni perinteiden mukaan nyt pitäisi pamauttaa keskellä yötä kumisaappaalla peltikaapin oveen merkiksi. Mutta nyt kun en ole pakko- vaan palkkatyössä, niin en taida jaksaa.

Juhlistin itsenäisyyspäivää ja 100. vuorokautta Venäjällä nukkumalla säädyttömän myöhälle. Puoleen päivään mennessä sentään ehdin töihin. Töissä oli poikkeuksellisesti oikein mukavaa.

Töiden jälkeen klo 13.30 lähdin metsästämään saamatta jääneitä palkkanauhojani. Kuten todettua, joka kuukausi on tullut eri summa rahaa tilille, joten halusin saada asiaan selvyyden. Laitoksen sihteeri Galina lähti taas avukseni. Totuuden nimissä on sanottava, että Galina hoiti asiat, ja itse vain laitoin allekirjoitukset papereihin ja sanoin kiitos ja näkemiin.

Mutta olipahan byrokraattinen reissu! Palkkalaskelmia piti käydä kysymässä kahdesta toimistosta, kun statukseni muuttui vähän aikaa sitten yliopiston opettajasta laitoksen listoille. Sitten piti allekirjoittaa paperi, että Galina saa jatkossa ottaa mukaansa minun palkkalaskelmani, kun hän hakee muiden opettajien palkkalaskelmia. Palkkalaskelmista selvisi, että veroja on mennyt palkasta 30%, aika tiukka prosentti. Anjalta kuulin myöhemmin, että noin puolen vuoden jälkeen veroprosentti laskee 13:en. Regressiivistä verotusta?

Olin myös saanut viestin, että työsopimukseni on valmis, hyvä näin joulukuussa. Luullakseni olin jo allekirjoittanut työsopimuksen, mutta ihminen on erehtyväinen, ainakin kun ei aivan tiedä, mitä allekirjoittaa. Toisaalta olen kai ikään kuin kolmella vakanssilla työskennellyt, joten mene ja tiedä, vaikka olisinkin työsopimuksen tehnyt. Kopioita sopimuksista en toki ole itselle saanut. Siispä menimme seuraavaan toimistoon työsopimuksen perässä. Siellä selvisi, että kaipaavat vielä valokuvan ja passi-, maahantulokortti-, viisumi- ja rekisteröintipaperikopioiden lisäksi kopiota tutkintotodistuksestani, joka on tietenkin Suomessa. Edellä mainituista papereista on muistaakseni ainakin kahdet kopiot yliopiston eri toimistoissa jo aikaisemmin. Ja tästä lärvistä vielä lisää kuvia! Tämän lisäksi sain paperin, johon piti saada merkinnät, että olen suorittanut työ- ja paloturvallisuuskoulutukset, sen jälkeen siihen tarvittiin laitoksen johtajan allekirjoitus ja sitten pitäisi palauttaa paperi takaisin toimistoon.

Työ- ja paloturvallisuuskoulutuksia järjestettiin toisessa rakennuksessa klo 9-10 ja 13–14, joihin aikoihin käyntimme ei tietenkään osunut. Menimme kuitenkin katsomaan paikan, ja Galina kurkkasi ovesta sisälle ja siellä lähempänä eläkeikää oleva nainen totesi, että peremmälle, peremmälle! Alkujutustelujen jälkeen saimme eteemme noin 50-sivuisen nivaskan materiaalia. Ajattelin, että tässä menee ikä ja terveys, kun niitä aletaan kääntää yhteiselle kielelle. Galina ajatteli samalla tavalla, sillä hän silmäili sivuja ja totesi ensimmäisistä sivuista, että näissä ei ole mitään tärkeää. Noin sivulla viisi oli työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia, ja niitä aloimme katsoa, kun koulutusta pitävä nainen toi paperin allekirjoituksineen, että olen suorittanut työturvallisuuskoulutuksen. Opin kuitenkin, että talvella pitää varoa liukastumista ja kun menee rappusia, kannattaa pitää kaiteesta kiinni. Ei mennyt hukkaan sekään koulutus. No, ironia sikseen, onneksi koulutuksen järjestäjältä löytyi maalaisjärkeä, ettei tarvinnut tankata itsestäänselvyyksiä.

Paloturvallisuuskoulutus oli yhtä perusteellinen. Materiaalissa oli myös kuvia ja vähemmän tekstiä. Opin muutaman venäjän sanan (”savu” ja ”tuli”), jotka ainakin vielä toistaiseksi muistan. Sain elekielellä selvityksen palosammuttimen toiminnasta. Ja taas nimi paperiin. Olen täysin oppinut, kysykää mitä vain. Nyt puuttui enää laitoksen johtajan allekirjoitus. Galina totesi, että koska johtajalla ei ole opetusta perjantaina, hänellä on valtuudet allekirjoittaa paperi. Ja kas, olin saanut tarvittavat merkinnät suorittamistani koulutuksista.

Sitten takaisin toimistoon. Nyt selvisi, että vielä yhtä paperia puuttuu. Meidän piti alakerran kassasta käydä ostamassa jokin ”labour record book”, joka oli itse asiassa postikortin kokoinen paperinpala. Hinta 90 ruplaa (n. 2€), joten konkurssia ei tullut. Ja kas, valmista tuli, jos tutkintotodistuksen puuttumista ei oteta huomioon. Lisäksi Galina kehotti minua huolehtimaan, että saan palkan kuun kuudelta ensimmäiseltä päivältä, sillä tämä työsopimukseni alkaa 6. päivästä ja edellinen sopimus loppui marraskuun loppuun. Niin umpikliseistä kuin se onkin sanoa, venäläinen byrokratia on kafkamainen kokemus. Aikaa tähän hassutteluun meni kaksi ja puoli tuntia, kun kävelymatkat sinne ja takaisin jättää pois.

Illalla oli puhe musisoida Andrean kanssa, mutta hän joutui venyneen kokouksen vuoksi perumaan. Łukasz oli kutsunut minut ja muita syömään luokseen, mutta kun kävin koputtamassa ovelle, hän pahoitteli, että hänellä on puolan tunti menossa. Kotiopetusta siis.

No, onpahan aikaa kirjoittaa blogia. Respasta kuulin myös ikäviä uutisia, että asuntoni remontti on valmis vasta ”joskus ensi viikolla”. Rauno Repomiestä lainatakseni: "______________________!"

Urmas U.

98. ja 99. päivä (ti 4.12. ja ke 5.12.)

Tiistaina oli opetusta vain 1x90 minuuttia. Jatkoimme Joni Skiftesvikin Valtuuskunta-novellin lukemista. Se on Skiftesvikin Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja -esikoisesta. Hyviä novelleja, suosittelen rosoisten tarinoiden ystäville. Tunnilla oli paikalla tosin taas vain kaksi opiskelijaa kuudesta, joista toinen ei ollut aikaisemmalla tunnilla, joten hänelle joutui selittämään tarinan alun.

Kävin iltapäivällä töiden jälkeen kävelyllä ja kaupassa. Loppuillan makasin kotona, luin kirjaa ja pelasin tietokoneella. Mikä jumalauta siinä Spider-pasianssissa on, kun se ei mene koskaan läpi!

Illalla kävin vielä suomen luokassa ottamassa kopioita, kun ymmärsin respassa olevasta lapusta, että keskiviikkoaamuna on kolmen tunnin sähkökatko tulossa enkä voi siis totuttuun tapaan jättää kopiointia tunnin alkuun. Soittelin luokassa myös huuliharppua. On hieno kaiku, paljon miellyttävämpi ääni kuin omassa kopissa! Luokan kirjahyllystä löytyi sattumalta myös lastenlaulukirja, jossa oli monia klassikkoja: Kuningaskobra, Peukaloisen retket, Peppi Pitkätossu jne. Sieltä päästelin hurmiossa menemään! On piilossa viidakon, suojassa temppelin raunion…

Keskiviikkona jouduin heräämään vähän aikaisemmin, että ehdin keitellä vedet aamupuuroa ja -teetä varten ennen sähkökatkoa. Poikkeuksellisesti sähkökatko tuli ajallaan. Onneksi sain aamupalan syötyä ennen pimeyttä. Sitten makoilin pimeässä peiton alla odottamassa, että koska pitää mennä töihin. Kuin normaali yö siis! Mieleen juolahti myös, että kuinkahan opetus mahtaa pimeässä sujua, kun päivä valkenee täällä vasta lähempänä yhtätoista, ja tunti alkoi siis kymmeneltä. Huoli oli kuitenkin turha, sillä sähkökatko olikin vain tunnin mittainen.

Töissä edellä mainitun novellin käsittely sai surkuhupaisia piirteitä, sillä vaikka opiskelijoita oli paikalla jopa neljä, niin yksi oli ollut kaikilta aikaisemmilta novellikerroilta pois, yksi oli lukenut alkupuoliskon, yksi jälkipuoliskon ja yksi koko novellin. Ei paljon keskusteltu. Hou-hou-hou. Toisen ryhmän kanssa oli aiheena Kalevala. Tunteja häiritsi aika pahasti yläkerrasta kuuluva poraaminen, mutta onneksi sitä ei kestänyt kauan.  Oli muuten opiskelijoilla hyviä ilmeitä, kun kerroin, että Lemminkäisen äiti tiesi poikansa kuolleen, kun harja alkoi vuotaa verta, aurinko kertoi äidille, missä poika on, äiti haravalla keräsi poikansa kappaleet Tuonen virrasta, liitti ihmisen palat yhteen ja lopuksi mehiläisen tuomalla hunajalla valelu herätti Lemminkäisen henkiin. Onhan se aika paksua. Ikävä tunnustaa, että tämä oli jo toinen kerta, kun opetan kirjaa, jota en ole itse lukenut. Pokalla vain niin kyllä se siitä.

Illalla söin kolmatta päivää nuudeleita. Ainakin vielä maistuu, saa nähdä kuinka loppuviikosta. Loppuillan vietin luokassa skypettämässä ja huuliharputtamassa.

Urmas U.

96. ja 97. päivä (su 2.12. ja ma 3.12)

Sunnuntain pääohjelma oli tavaroiden pakkaus ja siirtyminen väistöasemaan lattiaremontin tieltä. Sen verran ahdistuin, että kun mitään tietoa ei kuulunut remontin alkamisesta tai huoneesta, johon minun piti väliaikaisesti muuttaa, että kävin itse kysymässä. Selvisihän se.

Ennen muuttopuuhia naapurini Andrea tuli käymään. Joimme kupit teetä ja vaihdoimme kuulumisia. Andrea oli tyrmistynyt, kun hänelle oli kongressissa joku venäläinen sanonut, että saksalaisista ensimmäisenä tulevat mieleen natsit. Miten voi olla, se oli niin kauan sitten, ihmetteli hän. En viitsinyt alkaa selittää, että tämänhetkisen lempisarjani toistuviin vitseihin kuuluvat junilla tai muilla kulkupeleillä kulkevat natsit ja että viimeisin suomalainen sci-fi-elokuva kertoi, niin, kuunatseista.

Totuttuun tapaani aliarvioin karkeasti tavaroiden kantamiseen tarvittavan ajan, vaikka muuttomatka oli tällä kertaa noin 50 m. Puoli tuntia, max. tunti oli arvioni. Kun kolmas tunti kantamista tuli täyteen, aloin olla valmis. Huonosti suunniteltu on puolitoistaisesti tehty. Nukuin yön vielä vanhassa asunnossa.

Maanantaina opetusta oli jo kahdeksalta, ja kaiken hyvän lisäksi jouduin vielä tyhjentämään loput tavarat asunnosta ennen töitä. Siispä poikkeuksellisen aikaisin olin liikkeellä. Ehdin kuitenkin ihan hyvin. Töistä ei juuri muistikuvaa jäänyt, osin rutiininomaisen tunnin vuoksi, osin peijakkaanmoisen väsymyksen vuoksi.

Iltapäivän totuttelin elooni tilapäisasunnossani. Se on samassa kerroksessa kuin edellinenkin, mutta pienempi ja ilman omaa keittiötä, vessaa tai suihkua tai, mikä pahinta, internetyhteyttä. Luokassa oleva asuntolan langaton yhteys toimii auttavasti, joten pääsen siellä lukemaan s-postit.

Koska oletan pääseväni muuttamaan takaisin viimeistään perjantaina (olen saanut kestoarviot ”2-3 päivää” ja ”noin viikko”), en ole vaivautunut tavaroita juuri purkamaan, vaan ne ovat samoissa kasoissa, missä ne tänne kannoinkin. Olen toiveikas, että remontti valmistuu ajallaan, sillä kävin kurkkaamassa illalla, mitä sinne oli tehty. Kaikki huonekalut oli ripoteltu pitkällä matkalla käytävää. Vanha muovimatto ja listat oli revitty irti, ja levyjä oli jo kiinnitetty lattiaan. Hyvältä näyttää. Kuulin Anjalta, että kolmoskurssin tentti oli jo jouduttu siirtämään huomiselle, kun remontista oli tullut niin melua. Asuntonihan sijaitsee suoraan luokan yläpuolella. Huomenna tosin on varmaan samanlainen melu.

Iltapäivällä lohduttelin itseäni evakkotaipaleesta käymällä Blinhausissa kahvilla ja blineillä. Ostoskorin sisältökin meni uusiksi, kun ei ole omaa keittiötä, ja yhteiskeittiössä en jaksa muiden likaisilla kipoilla ja kupeilla juuri keitellä. Siispä lisää kuuma vesi -ruokia perjantaihin saakka.

Lyhyet unet väsyttivät kovin enkä jaksanut tehdä mitään mainittavampaa. Louisin näin keittiössä ja, ja hän kertoi, että Fulbright-stipendin ehdoissa on, ettei Venäjältä saa poistua yli kahdeksi viikoksi. Auts! Season’s greetings!

Illan jatkoin Lester Youngin kuuntelua. Pitkän Fats Navarro -kauden jälkeen Lesterin vanhan liiton jaska on nautinnollisen helppoa kuunneltavaa. Sielu ja korvat lepäävät.

Urmas U.

94. ja 95. päivä (pe 30.11. ja la 1.12.)

Marraskuu lusittu, jepujee. Perjantaiaamuna pakkaslukema näytti -23⁰C. Onneksi työmatkan saa liikkua sisätiloissa. Töitä oli 3x90 minuuttia ja oli ihan kiva työpäivä, vaikka toisessa ryhmässä oli taas vain 2 opiskelijaa.

Illalla sain kuulla, että opetus alkaakin helmikuussa viikkoa myöhemmin kuin minulle oli kerrottu. Kiva tietää tässä vaiheessa, kun olen jo lennot ostanut. Voi Venäjä! Ostamieni lentojen peruutusehdot ovat epäselvät ja peruutuskulut ovat joka tapauksessa sitä luokkaa, että lähes samalla hinnalla saa hankittua uuden lennon. Pitää miettiä sopivaa ratkaisua.

Torstaina illalla tajusin, että olin joka viikko elävän lukujärjestyksen vuoksi unohtanut pitää yhden tunnin maanantaina. Erikoista, että kyseisen ryhmän opiskelijat eivät siitä maininneet minulle tai Anjalle viikon aikana. No, korvaavan tunnin järjestämisen ei pitäisi olla ongelma.

Lattiaremontistani en ole kuullut mitään, mutta oletettavasti se toteutuu, sillä käytävään asuntoni oven ulkopuolelle oli perjantaina ilmestynyt isohko rulla muovimattoa ja vanerilevyjä. En aio tavarain pakkaamisen kanssa hötkyillä, koska a) pakattavaa on kovin vähän, b) en tiedä mihin olen muuttamassa ja c) en ole saanut varmistusta aikataulusta. Ehkä joku joskus kertoo. Arvaukseni on, että maanantaiaamuna työmiehet ovat ovella monttu auki, että täällähän isäntä vielä kuorsaa ja kämppä on tyhjentämättä.

Illalla vielä tein kuntopiirin perjantai-illan ratoksi. Oli kovin rattoisaa.

Lauantaina ei ollut aivan yhtä kylmä, mutta siellä parinkymmenen pakkasasteen tienoilla kumminkin. Kuten olen tainnut kertoa, keittiön ikkunan alla on kaappisyvennys, josta hohkaa kylmää varsin rapsakasti. Myös keittiön ikkunat ovat huonommassa kunnossa kuin makuuhuoneessa. Niinpä aamulla keittiön sisälämpömittari näytti +14⁰C. Makuuhuoneen puolella on onneksi lämpimämpää, ilman mitään kaksoismerkityksiä siis.

Aamupalan jälkeen lähdin yhdistetyllä kävely- ja kauppareissulle. Tuuli vain niin kylmästi, että olin ensimmäisen viiden minuutin jälkeen valmis kääntymään takaisin. Kun reitti vähän kääntyi, ei onneksi tuntunut enää niin kylmältä. Olin illalla unohtanut laittaa pavut likoamaan, joten jouduin kaupassa vähän improvisoimaan tortillan täytettä. Päädyin ennakkoluulottomasti turskaan. Siis turskaa, tomaattia, juustoa, smetanaa, chiliketsuppia ja kaalta. Ihan hyvää.

Lauantain kuluksi kuuntelin korvat täyteen elektronista musiikkia (Aphex Twin ja Boards of Canada), roikuin koneella ja luin kirjaa. Ulkomaanlehtori kiittää Hyysärin uudistusta, että myös Kuukausiliitteen juttuja pystyy lukemaan verkossa! Tämän päivän Hyysärissä pidin erityisesti jutusta räppäävästä 76-vuotiaasta mummosta, joka on kuunnellut hiphoppia vuodesta -82. Arvostan paljon, vaikka itse nautinkin puhelaulua vain satunnaisesti ja pienehköinä annoksina! Rohkeaa, ennakkoluulotonta ja hienoa!

Urmas U.