216. ja 217. päivä (to 30.5. ja pe 31.5.)

Olen tullut siihen tulokseen suomen kielestä, että kielioppi (tässä tarkoitan nyt lähinnä morfologiaa) on monimutkainen mutta kuitenkin sikäli melko looginen, että jokaisen muodon taustalta löytyy sääntö, miten se muodostetaan. Kunhan vain jaksaa nähdä vaivaa opettelemiseksi, niin mekanismit kyllä aukeavat. Esimerkiksi astevaihtelullisissa sanoissa genetiivi tehdään vokaaliloppuisilla (paitsi monilla -e-loppuisista sanoista) heikosta vokaalivartalosta (matto:mato/n), konsonantti- ja monilla -e-loppuisilla vahvasta vokaalivartalosta (liike: liikkeen). Verbien taivutuksen näkee yleensä suoraan verbin infinitiivistä. Kaikissa passiivimuodoissa verbin vartalon -a muuttuu -e:ksi (anta/a  à annetaan, annettiin, annettu, annettava) jne.  Mutta siinä, mitä tapahtuu ennen päätteen lisäämistä, ei ole mitään tolkkua. Pelkästään tavallisia -i-loppuisia sanojakin on neljää eri lajia: bussi: bussin: bussia, kivi: kiven: kiveä, kieli: kielen: kieltä ja käsi: käden: kättä. Ja kuten TV-shopissa sanotaan: eikä tässä vielä kaikki! Samanlaisetkin sanat taipuvat nimittäin aivan eri tavalla. Peli: pelin mutta veli: veljen, pelata: pelaan mutta pelätä: pelkään, riisi: riisin mutta käsi: käden ja ponsi: ponnen ja mies: miehen mutta ies: ikeen. Miksei peljen, pelkaan ja riiden? Se vain pittee tietee. Vartalon muodostus onkin kuin kaikkea mahdollista roinaa säilyttävän ihmisen romukoppa! On parittomia korvakoruja, erivärisiä nappeja, esineitä, joista on irronnut osia, vanhoja kännyköitä, vierasmaalaisia pikkukolikoita, makkaralippuja vuoden -92 markkinoille ja mummon vanhemmista hiihtomonoista vasen.

Torstaina korjasin kokeita ja enimmäkseen pidin ikävää sisätiloissa. Ei jäänyt kiikkustuolissa muisteltavaa. Perjantaina töissä oli kokeiden palautuksia. Nelosilla oli myös viimeiset tunnit tänään ja sen kunniaksi pidimme pienet nyyttikestit. Joimme teetä ja söimme herkkuja. Oli ihan hauskaa, mutta sen verran usein lukuvuoden aikana on olo ollut kuin Volgan lautturilla, että ei jää ikävä. Kolmostenkin kanssa oli kokeiden palautus ja lisäksi jatkoimme vielä vähän eläimistä. Pelasimme aliasta eläinkorteilla ja eläinten äännehtimistä kuvaavilla verbeillä. Yleensä en ääntämistä juuri korjaa, koska se on mielestäni hyödytöntä, mutta kun joku sanoi, että ankkaa kakattaa, oli pakko muistuttaa äänteiden keston tärkeydestä. Tavoiteltu muoto oli siis ankka kaakattaa.

Töiden jälkeen kävin kävelyllä. Sää on ollut koko viikon upea. Onneksi asunto on vielä aika viileä, joten sisällä ei ole liian kuuma. Ajatukset vain ovat jo niin Suomessa, että, kuten valtion pakkotyössä oli tapana sanoa, pappaa ei oikein nappaa.

Hyviä lomia kollegoille (ja toki muillekin)!

Urmas U.

214. ja 215. päivä (ti 28.5. ja ke 29.5.)

Tiistaina opetusta samalle ryhmälle neljä tuntia, joista kaksi meni opetusalan perinteiseen loppukevään ohjelmaan eli elokuvan katsomiseen. Katsoimme Tummien perhosten kotia, joka perustuu Leena Landerin romaaniin ja jonka pääosassa on aina mainio Tommi Korpela. Alku vähän viivästyi sähläämisen vuoksi, kun piti metsästää rakennuksen ainoaa aluekoodivapaata DVD-soitinta. Katsoimme elokuvaa suomenkielisellä tekstityksellä, ja ainakin luulen, että opiskelijat pysyivät kärryillä. Yksi opiskelijoista innostui elokuvan seksikohtauksesta niin, että innostui hihkumaan ”hyvä, hyvä” ja taputtamaan. Teki mieli sanoa, että pyytää äitiään ja isäänsä selittämään kukista ja mehiläisistä, jos asia on vielä uusi. Elokuvasessiomme vain sai hämärän lopun, sillä kun elokuvaa oli noin 15 minuuttia jäljellä, luokkaan astui talonmies tms. megafonin kanssa ja sanomatta mitään alkoi ujelluttaa sireeniä: evakuointiharjoitus, ulostautukaa välittömästi. Syletti. Ehkä sitten katsomme perjantaina loppuun kannettavan näytöltä.

Anja tuli luokkaan, kun keräsin vielä tavaroitani. Lähdimme hoitamaan yhä lähempänä häämöttävän kotiin paluuni asioita. Allekirjoitin irtisanoutumispaperin, ja myöhemmin kävimme irtisanomassa nettiliittymäni kesäkuun lopusta. Kaikki tuntuu järjestyvän kivasti, ja vähän juhannuksen jälkeen olen (toivottavasti) kotona.

Illalla luin loppuun E.L. Doctorowin Ragtimen. Se oli hauska historiallinen romaani 1900-luvun alun Yhdysvalloista. Hauskuus oli siinä, kuinka romaani naittoi yhteen faktaa ja fiktiota, tässä tapauksessa siis fiktiivisiä ja oikeita ihmisiä. Tarinan sivuhenkilöinä enemmän tai vähemmän tärkeissä osissa olivat esimerkiksi Harry Houdini, pankkiiri J.P. Morgan, anarkisti Emma Goldman, Henry Ford ja Sigmund Freund. Koko ajan tapahtui, ja tarina veti kuin nuohottu hormi. Lukupäiväkirjani kohtaan #255 merkitsin tämän erinomaiseksi opukseksi.

Keskiviikkona oli nelosten loppukoe, joka arvioidaan tällä kertaa asteikolla hyväksytty—hylätty. Täkäläinen tenttisysteemi on vähitellen selkiytynyt minulle. Joka lukukauden lopussa on lopputentti (yleensä suullinen ja kirjallinen) ja vuorolukukausin se arvioidaan asteikolla hyväksytty—hylätty ja numeerisesti asteikolla 2—5, jossa kakkonen on hylätty ja viitonen erinomainen. Näille tenteille on eri nimet, ja tajuamistani hidasti se, että sanakirja käänsi molemmat vain ’tentiksi’ tai ’kokeeksi’. Kun käänsin Anjan viestiä asiasta, niin sain siis tulokseksi käännöksiä ”keväällä heillä ei ole tenttiä, vaan heillä on tentti”. Tenttejä saa siis yrittää kolme kertaa, ja jos ei mene läpi, niin tervetuloa uudestaan kurssille ensi vuonna, mikäli kurssi tuolloin on tarjolla. Usein ei ole. Kolmosten kanssa pelasimme lautapeliä ja opiskelimme, mitä eläimet sanovat suomeksi. Mur mur.

Töiden jälkeen kävin kaupassa ja kävellessäni tajusin, etten ole vielä aivan siirtynyt pukeutumisessa kesäkauteen, kun painoin menemään neulepaidassa ja nahkatakissa ja vastaan tulevat neitokaiset kulkivat pikkuhamosissaan. Mutta kun voi takatalvi yllättää kesken kauppareissun!

Illalla kävin potkimassa footbagiä muutaman päivän tauon jälkeen. Lämpimän suihkun puute on vienyt hikoilualttiutta, siksi on tullut taukoa. Nostin kuitenkin uljaasti kesän ennätyksekseni 47 pompautusta.

10 000 lukukertaa on ylittynyt, kiitos kiinnostuksesta!

Urmas U.

211. – 213. päivä (la 25.5. – ma 27.5.)

Lauantaina nukuin myöhään, ja kun olin saanut silmät kunnolla auki, siivosin ja tiskasin. Päivällä korjailin kokeita ja harjoitustehtäviä. Oli hyviä vastauksia, mutta myös aika huonoja. Selvin plagiaatti oli Maantuntemuksen harjoitustehtävässä, jossa piti kertoa valitsemastaan suomalaisesta urheilijasta tai taiteilijasta. Muuan opiskelijalta oli nimittäin jäänyt tekstiin Wikipedian käyttämä viitemerkki, siis hakasuluissa oleva numero. Urho Matti, uusiksi meni. Muutenkin luottamus omaan kielitaitoon tuntuu olevan rajaton, kun omana tekstinä tarjotaan suoraan netistä vedettyä materiaalia. Puusilmäisinkin huomaa, kun osassa tekstiä puuttuu sanoja ja verbit on unohdettu taivuttaa, ja yhtäkkiä soljuvat partisiipit ja infinitiivirakenteet kuin kaunosieluisimmalla skribentillä. Minun versiossani Danten Jumalaisesta näytelmästä helvetin yhdeksännessä piirissä asustaisivat pettureiden lisäksi suoraan netistä esseensä kopioivat tuhnut.

Illalla katselin Pahan maan. Se on mielestäni pienistä epäjohdonmukaisuuksistaan huolimatta erinomainen elokuva, vain pahuksen lohduton. Jokainen siirtää oman pahan olonsa toiselle, ansaitsi tämä sitä tai ei. Varsinkin Sulevi Peltola on roolissaan mainio.

Sunnuntaina heräsin ennen kahdeksaa, kun keskusradiosta tuli jokin ihmeellinen kuulutus.  Koko päivän oli aika paha sunnuntaiolo eikä huvittanut tehdä oikein mitään. Kävelyllä sentään kävin ja jatkoin töiden parissa.

Maanantaina kuuntelin Maantuntemuksen kurssilla esityksiä suomalaisista bändeistä. Valtaosa oli oivallisia, mutta sappi kiehui, kun eräs sankari tuli täysin valmistautumatta lukemaan esitystään suoraan paperista vailla hajuakaan, mitä oikeasti puhui. Yleensä olen viimeiseen asti ystävällinen opiskelijoille, mutta nyt oli pakko vähän kovistella. Muita opiskelijoita vähän nauratti, kun kyselin esityksen jälkeen hänen käyttämistään sanoista ja kaverilla ei ollut aavistustakaan, mitä hän oli juuri kertonut. Tunnin jälkeen hän tuli vielä ihan pokalla väittämään, että juuri näitä sanoja hän ei vain sattunut löytämään sanakirjasta, että muuten hän voi kääntää koko tekstin vaikka heti. Sanoin, että anna palaa, Frank. Eihän siitä mitään tullut. Urho Matti.

Kuulin myös toistaiseksi parhaan version perinteisestä ”en tehnyt tehtävää, koska koira söi vihkoni” -selityksestä. Tässä selityksessä opiskelija oli juuri ollut matkalla ystävänsä luo tulostamaan tehtäväänsä, kun hänen ohittamastaan talosta oli kuulunut kova ääni/räjähdys, ja sieltä oli juossut ulos kaksi miestä. Kohta paikalle olivat tulleet poliisit, jotka olivat vieneet opiskelijan poliisiasemalle todistajana tapahtuneesta. Että siksi ei nyt ollut kyseistä paperia tulostettuna. En osannut sanoa oikein mitään.

Iltasella piti laatia kertaustehtäviä tiistaille ja koetta keskiviikoksi. Siinähän ilta oikeastaan menikin.

Urmas U.

209. ja 210. päivä (to 23.5. ja pe 24.5.)

Torstaina oli taas opetukseton päivä. Nukuin myöhälle, söin aamupalan ja lähdin käymään kirjastossa. Nyt sää oli mainio, ja olikin oikein mukavaa kävellä keväisessä kaupungissa. Kirjastostakin löytyi taas vaikka mitä aarteita. Poikkesin vielä hiukopalaksi haukkaamassa blinejä kermavaahdon ja jäätelön kera ja juomassa tsupin tsahvia. Elämä hymyili.

Muuten torstai-iltapäivä ja -ilta meni tunteja suunnitellessa ja tarkistaessa tehtäviä. Eräästä Maantuntemus-kurssin tehtäväpaketista tein mielenkiintoisen havainnon: kaksi täysin identtistä vastauspaperia. Samat sanat käännettynä, samat virheet, samat kummallisuudet kielessä. Yhteistyö on voimaa.

Sain keskiviikkona luettua D.H.Lawrencen The Rainbow -romaanin. Se osoittautui valitettavasti täydeksi ajanhaaskaukseksi. Sinnikkäästi luin loppuun, koska ajattelin, että täytyyhän siinä jotakin olla, kun se oli päässyt Modern Libraryn 100 parhaan romaanin listalle. Syytä moiseen noteeraukseen en lukukokemukseni perusteella keksinyt. Romaani kertoo kolmesta sukupolvesta Brangwenin perheessä. Ongelma oli ehkä siinä, että kustakin sukupolvesta kerrottiin erillään, eivätkä niiden vaiheet juuri liittyneet toisiinsa. Vielä kun henkilöt olivat perin valjuja, niin samassa paketissa tuli ikään kuin kolme kehnoa romaania. Ensikosketukseni D.H. Lawrenceen oli niin puiseva, että palautin hänen Sons and Lovers -opuksensa lukemattomana takaisin.

Perjantaina taas ainakin sivuttiin palohälytysennätystä. Lisäksi oli puolen tunnin sähkökatkos ja lämmin vesi on tosiaan poikki ilmeisesti kuun loppuun. Lämpimän veden puute on varmaan melko tehokas hotellivieraskarkotin. Opetusta oli taas kuusi tuntia. Nelosten kanssa opiskeltiin temporaalista lauseenvastiketta (esim. Opiskellessani venäjää koin motivaatiovajetta) ja kolmosten kanssa jatkettiin monikon partitiivia. Kertauksena monikon paikallissijoista leikimme laiva on lastattua.

Töiden jälkeen kävin potkimassa footbagiä. Kylmä suihku tunnin hikoilun jälkeen oli karaiseva kokemus. Illasta opiskelin vielä ranskaa. Huomenna pidän taas leffaillan. Ajattelin katsoa Pahan maan.

Urmas U.

207. ja 208 päivä (ti 21.5. ja ke 22.5.)

Tiistaina oli myös 6h opetusta. Nelosten kanssa käytiin konjunktioita ja kolmosten kanssa harjoiteltiin sanastoa pelaamalla Aliasta. Tuntien valmistelun lisäksi muita töitä en jaksanut illalla enää tehdä. Anjan kanssa viestittelin illalla lopuista tenteistä. En vieläkään ole aivan selvillä täkäläisestä tenttisysteemistä. Eri nimellä kulkevia kokeita kun on ainakin neljää erilaista sorttia.

Maanantain hellepäivän jälkeen oli vuorossa paluu arkeen, lämpötila päivällä 7 °C, plussaa kuitenkin. Sen verran kylmä, että ulkoillessa piti taas pukea kaulaliina ja useampi paita ylle. Respassa kävin varmistamassa, että olin ymmärtänyt oikein käytäville liimatut laput. Niissä sanottiin, että lämmin vesi on poikki 24.5.–31.5., kuten olin tajunnutkin.

Keskiviikkoaamuna 22.5. huomasin, että ei tule lämmintä vettä. Arvelin, että varmaan tilapäistä, kun vesikatkon piti alkaa vasta perjantaina. Kun työpäivän jälkeenkään ei tullut muuta kuin kylmää vettä ja tiskivuori hipoi kunnioitettavia korkeuksia, kävin respassa taas utelemassa. Tuleeko tänään vielä lämmintä vettä? Ei. Tuleeko huomenna? Ei, vasta 31. päivä. Annoin taas jallittaa itseäni sillä, että kun sanotaan päivämäärä, niin uskoin, että asia todella tapahtuu tuolloin. Nyt kirjoitan tähän itselleni muistiin, että lämmintä vettä tulee seuraavan kerran joko ennen kuun loppua tai vasta kesäkuussa, mutta ei missään tapauksessa kuun viimeinen päivä. Ei muuten ole tiskaaminen hätäisen hommaa, kun noin 3 litran kattilalla kuumentaa tiskivesiä! Hellan levytkin ovat kauniisti sanottuna verkkaisia.

Tajusin kesken päivän, että patteritkin oli nyt kytketty pois päältä, ja kun ulkolämpötila oli eilisen kaltainen, oli sisällä jopa vähän kalsea. No, kyllä se tästä.

Arkangelissa vieraillut professori Hakamies oli jättänyt respan väelle muistoksi Kalevalaseuran vuosikirjan 89, jonka nimi on Kalevalamittaisen runon tulkintoja. Respan rouvat kyselivät, että mistä kirja kertoo, ja kun selitin, he kyselivät nätisti kautta rantain, että haluaisinkohan minä sen. Huovislaisena kirjahamsterina otin moisen aarteen mielihyvin vastaan. Koskaan ei tiedä, milloin pitää kalevalamittaisia runoja tulkita! Mitäs sitten, kun ei olisikaan kirjaa, mistä katsoa?

Taannoisella lomallani laitoin koneelle Marvin Gaye -levyjä. Nyt olen kuunnellut Gayen I want you -albumia vuodelta 1976. On pakko sanoa, että on melko suorasukaisia sanoituksia tavallisten ”baby, baby” -huokailujen lomassa.  Esimerkiksi Soon I’ll Be Lovin' You Again -kappaleessa Marvin kertoo vievänsä kielitaidollaan rakastettunsa Arkangeliin ja takaisin. Lienee silloista rouva Gaye’tä jurppinut, kun ukko levyllä lemmestä lurittelee, mutta kuiskii rakastajattaren nimeä.

Soul-veljellisin terveisin

Urmas U.

205. ja 206. päivä (su 19.5. ja ma 20.5.)

Kauden kotimainen kärkitulos: neljä palohälytystä samana päivänä! Eikä mitään säälittäviä 10 sekunnin piipityksiä, vaan miehekkäitä, hermoja riipiviä, minuuttitolkulla kestäviä ujelluksia!

Sää oli sunnuntaina aivan kelvollinen, shortsikeli suorastaan. Kävin ulkoilemassa, ja viihtyvyyttä lisää kummasti, kun vähiin puihin, mitä tässä lähellä on, on tullut lehdet ihan viimepäivinä. Kaupungilla huomasi, että solariumia ei ole talvella harrastettu, vaikka ihan turboversio olisi tarjolla:

Iltapäivä ja ilta menivätkin töitä paiskiessa. Vielä ennen eläköitymistä aion opetella sen, että perjantai-iltapäivisin katsoisin maanantain tunnit valmiiksi. Nyt tulevalla viikolla töitä on poikkeuksellisen paljon, sillä on Anjan vuoro pitää taukoviikko, ja se tarkoittaa, että pidän kaikki tunnit. En silti valita, sillä kahden viikon loma Suomessa teki enemmän kuin sata jänistä.

Yö oli vähän tuskallinen, koska päivällä oli hellelukemat ja patterit hohkaavat edelleen kuumana. Illalla huoneistossani oli lämmintä 27°C. Lisäksi öisin tuulettaminen on sikäli hankalaa, sillä vajaan 100 metrin päässä menee junanrata, ja veturimiehillä on ihastuttava tapa ohi ajaessaan ”tervehdyksenä” huudattaa junan pilliä päivin öin. Heräsin varovaisen arvion mukaan yön aikana noin 7 miljoonaa kertaa.

Maanantai oli kovin työnteinen. Opetusta oli 6 tuntia ja jälkiruoaksi Maantuntemuksen tehtävien tarkistamista sekä oppimateriaalin valmistelua huomiselle.  Kolmosten kanssa meillä oli vieraana professori Hakamies, joka on Arkangelissa folkloristiikan laitoksen vieraana, mutta kutsuimme hänet piipahtamaan tunnillamme, jotta opiskelijat saavat mahdollisuuden puhua suomea muidenkin natiivien kanssa. Vierailun lisäksi jatkoimme monikon partitiivin sekä aikaisemmin aloittamamme ”rakkaussanaston” parissa. Selitin myös, miksi on turvallisempi käyttää verbiä laittaa kuin panna. Maantuntemus-kurssilla olivat aiheena taannoisessa Ylen Suurimmat suomalaiset -äänestyksessä valitut Suomen merkkihenkilöt. Vähän olin huomaavinani sellaista, että Wikipediasta oli vedetty sopivaa määrä tekstiä, ja sitten tultiin lukemaan se ilman perehtymistä siihen, mitä oikeastaan tuli sanotuksi. Oli kyllä hyviäkin esityksiä.

Illalla ehdin vielä footbagia potkimaan ja nostin ennätykseni 35:een. 20 pompautusta menee jo aika kevyesti. Jos kesän lopulla menee 100, olen tyytyväinen. Sitten voi ruveta jo treenaamaan oikeita temppuja eikä vain pallon ilmassa pitämistä!

Urmas U.

202. – 204. päivä (to 16.5. – la 18.5.)

Torstai oli opetukseton päivä. Nukuin myöhään, siivosin ja kävin potkimassa footbagia. Tennarini vain alkavat olla niin kuluneet, että ne eivät varmaan kestä enää kovin monta sessiota. Illalla opiskelin ranskaa. Siinä koko päivä.

Perjantaina oli opetusta 6 tuntia. Nelosilla oli tentti ja kolmosten kanssa katsoimme monikon partitiivia. Olen monikon partitiivin kanssa aina vähän liemessä, sillä oma kielikorvani sallii mukisematta muotoja kuten ravintola: paljon ravintoloja, porkkana: porkkanoja, kaali: kaaleja, ikkuna: ikkunoja ja haarukka: haarukkoja, jotka ovat luultavasti epäkieliopillisia monilla muille suomalaisille. Muodot lienevät ainakin osin murretaustan vaikutusta. Tosin lohduttaudun sillä, että jos minä pärjään näillä, niin sitten pärjäävät myös suomea vieraana kielenä puhuvatkin! Sanastosta seuraavaksi ohjelmaan laitan sanat joppari, pulttu ja mötky.

Markus Kajo, suuri guruni, ehdotti jossakin pakinassaan oivaksi käytännön pilaksi, että voi mennä ulkomaille opettamaan suomea ja opettaa ihan puuta heinää, esim. että tavallinen tervehdys Suomessa on oottako työ se Henry Theel? Sitten kun nämä ulkomaalaiset tulisivat Suomeen ja tervehtisivät lentokenttävirkailijoita, hotellin respaa ynnä muita edellä mainitulla tavalla, olisi molemminpuolinen hämmennys taattu. En tunnusta Kajon ehdotusta kokeilleeni.

Töiden jälkeen kävin taas potkimassa footbagia, kun en muutakaan keksinyt. Footbag-stadionini, joka oikeasti on vain tuulelta suojassa oleva talon kulma, oli valloittanut kolme sulkapalloa tms. pelaavaa pikkutyttöä. YYA-hengessä päätin, että myös minulle on tilaa. Noin puolen tunnin jälkeen tytöt tulivat kysymään jotakin, mistä en totuttuun tapaani saanut mitään selvää. Mina ulkomaalainen, mina ei jummarra.

Lauantaini oli kovin samanlainen kuin muutkin päivät, paitsi että rentouduin viettämällä elokuvaillan. Leffanaposteltavaksi ostin kaupassa vastaan tulleita suklaa-ananaksia, siis kuin suklaarusinoita mutta ananaksella. Ihan hyviä olivat. En yleensä kovin paljon jaksa innostua suomalaisista elokuvista ja näyttelijöistä varsinkin Hannu-Pekka Björkmania suorastaan vihaan, mutta nyt katsomassani Haarautuvan rakkauden talossa (2009) hän oli mainio. Kun Björkman ja naispääosaa esittävä Elina Knihtilä kertovat toisistaan totuuksia, pulttu tutisee. Muutenkin poikkeuksellinen elokuva, kun ei ollut Samuli Edelmania, Juha Veijosta, Peter Franzénia tai Jasper Pääkköstä!

Urmas U.

200. ja 201. päivä (ti 14.5. ja ke 15.5.)

Tiistaina oli opetusta 2 x 90 minuuttia. Maantuntemus-kurssilla aiheena oli Suomen koulutusjärjestelmä, josta oli ollut tehtävänä lukea jakamani materiaali, vastata tehtäviin ja esitellä muille yhtä koulutustasoa. Esitykset vain jäivät vähän suppeiksi, kun varhaiskasvatus-, peruskoulu- ja ammattikouluryhmät olivat jättäneet homman tekemättä. Kuten kapteeni Haddock sanoisi: Senkin turjakkeet! Analfabeetit ektoplasmat! Ja loppuun vielä %&#”##& ja kolme pääkallomerkkiä! Kuulimme sitten vain esitykset lukiosta ja korkeakouluista. No, tiedän ainakin mitä kysyn tentissä: kerro suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ryhmätyösi pohjalta.

Töiden jälkeen ulkoilin ja kävin kaupassa. Ajoitus oli hyvä, sillä kun pääsin kotiin, alkoi sataa. Sateenvarjoni unohdin Suomeen, ja siksi liikkumisvalmiuteni sadekelillä on nyt rajallinen. Illalla tein taas TV5Monden sivuilta ranskan harjoituksia.

Keskiviikkooni kuului vain kaksi tuntia opetusta. Iltapäivällä valmistelin tulevia kokeita ja muuta töihin liittyvää. Töiden jälkeen kävin potkimassa footbagiä ja sain kevään kärkituloksekseni 30 pompautusta ilman, että pallo käy maassa. Ihan tehokkaasti siinä tulee hiki. Kolmen vartin jälkeen t-paita oli kuin hanan alla käytetty.

Tiistaina sain tietooni, että yliopistolla on vieraileva luennoitsija Suomesta. Informaatio oli kyllä aika niukkaa: nimi ehkä Hakamies/Häkämies, ehkä Tampereelta, luennoi englanniksi, sukupuoli ei tiedossa. Hän oli tiistaina pitämässä luentoa suomalaisesta kansanperinteestä. Tieto vierailusta tuli niin lyhyellä varoitusajalla, etten päässyt paikalle. No, keskiviikkona sain tietää, että hän luennoikin joka päivä tällä viikolla. Nyt ehdin paikalle. Kyseessä oli venäjäksi luennoiva, Pekka Hakamies -niminen folkloristiikan professori Turun yliopistosta. Ennakkotiedoista yksi kolmesta oikein! Kävimme Anjan kanssa esittäytymässä, mutta kun selvisi, että hän luennoi venäjäksi, totesin kielimuurin kahden suomalaisen välillä liian suureksi. Lupasin ottaa vielä yhteyttä, jotta hän halutessaan voisi tulla vierailemaan tunnillemme.

Keskiviikon tärkein uutinen kuitenkin oli, että ensi vuoden työkuviot selvisivät. Hip-hei! Palaan elokuussa perskoulun ihmeelliseen maailmaan. Hyvä näin, koska seuraava mahdollisuuteni saapua työhaastatteluun olisi vasta heinäkuussa, jolloin tarjonta työpaikoista voisi olla aika vähäistä.

Urmas U.

198. ja 199. päivä (su 12.5. ja ma 13.5.)

Sapetuksen määrä oli suuri, kun sunnuntaina koitti aika palata sorvin ääreen Arkangeliin. Menin hyväksi havaitsemaani tapaan taas Helsinki—Pietari-osuuden junalla ja loppumatkan lentäen. Tällä kertaa junamatkakin meni ilman tullihenkilöiden kuulosteluja. Junamatkan kohokohdaksi jäi ehkä se, kun pääsin sanomaan vieressäni istuneelle japanilaiselle pikkupojalle sumimasen (’anteeksi’), kun ryykäsin paikaltani käytävälle. Pojalla oli hyvä ilme. Niin harjaantunut monikulttuurisuusosaaja en kuitenkaan ole, että kasvoista tunnistaisin Aasian kansallisuuksia, vaan näin pojan passin kannen.

Juna oli niin aikaisin Pietarissa, että minulla oli kolme tuntia aikaa hankkiutua kentälle ennen lähtöselvityksen alkua. Päätin olla turvautumatta taksiin, vaan menin julkisilla. Metroasemilla oli hyvät opasteet ja bussipysäkkikin lentoasemalle löytyi heti metron uloskäynnin vierestä, joten matka meni ilman kommelluksia. Kentällä olin noin neljä tuntia ennen koneen lähtöä. Sitten vain jumitin ja odotin. Ja odotin. Ja odotin. Lopulta kone lähti, ja pääsin nauttimaan Rossiya Airlinesin perinteisestä matkaeväästä eli täytetystä croissantista.

Arkangeliin saavuin maanantain puolella klo 02.10. Arkangelissa oli uudistettu terminaalia niin, että laukut eivät tulleetkaan enää erilliseen matkalaukkurakennukseen, vaan suoraan terminaaliin. Terminaalissa ei ollut edes valoja päällä muualla kuin siellä, minne laukut tulivat. Oli aika unelias tunnelma. Laukkuja sai odottaa yllättävän kauan. Kun sain laukkuni ja menin ulos etsimään taksia, selvisi, että kaikki taksit olivat etukäteen varattuja. Oli vähän orpo olo, kun kaikki taksit yksi kerrallaan kaarsivat pois, kello oli puoli kolme ja kentällä meitä oli enää kolmisen henkeä odottamassa. En tietenkään ollut tajunnut selvittää taksikeskuksen numeroa etukäteen, että olisin voinut tilata taksin. Lopulta kuitenkin yksinäinen Lada kaasutti tuomaan jonkun kentälle ja sain kyydin keskustaan. Kämpillä olin reilun kahdentoista tunnin matkustuksen jälkeen kolmen aikaan yöllä ja neljän nurkilla sain unen päästä kiinni.

Maanantaina opetusta oli onneksi vasta iltapäivällä. Ennen opetusta kävin kaupassa sekä kävin viemässä passini ja viisumini rekisteröintiä varten yliopistolle. Sää oli nätti, mutta kylmä tuuli kävi. Asunnossani tarkenee nyt varsin hyvin, kun ilma on lämmennyt ja silti patteri posottaa kuumana. Siinä ei tosiaan ole säädintä eikä edes on/off-kytkintä. Kai sitten koko kerrostalosta laitetaan kerralla patterit pois päältä. Saa nähdä, koska lämmin vesi katkeaa.

Opetuksesta jäi tällä kertaa opiskelijoille ja itselleni hyvä maku, jaoin nimittäin tuliaissuklaata. Illasta hämmästytin vielä paikallisia alkuasukkaita footbag-taidoillani. Mad skillz!

Urmas U.