168. - 170. päivä (pe 29.3.-su 31.3.)

Perjantaina oli tosiaan opetusta 8 h. Onneksi sentään oli pitkä tauko kolmannen ja neljännen 90-minuuttisen välillä, joten ehdin syömään. Nelosille jakamani novelli oli osoittautunut  vaikeasti avautuvaksi, joten kävimme sitä yhdessä läpi. Sovimme, että ensi viikolla juhlistamme heidän viimeistä opiskeluviikkoaan teellä ja kakulla. Itse aion juhlia pienessä mielessäni myös sitä, että ryhmä, jolla ei ole ollut käytössä oppikirjaa ja joka siten on teettänyt juukelisti valmistelutyötä, poistuu lukujärjestyksestä.

Sen verran otti pitkä työpäivä voimille, että en kävelylenkin lisäksi tehnyt oikein mitään, paitsi että illalla kävin karhuamassa Łukaszilta moppini takaisin. Ostin mopin joskus syksyllä, ja se oli käyttämättömänä kaapissani, kunnes naapurini lainasi sen joskus marraskuussa. Koin nyt aiheelliseksi pyytää sen takaisin. Oikeastaan olin pyytänyt sitä jokunen viikko takaperin, mutta 5 metrin matka ovelta ovelle tuntui ottavan aikansa. Siis: jos moppi ei tule ulkomaanlehtorin luo, on ulkomaanlehtorin mentävä mopin luo. Kuten lähes puolen vuoden laina-ajasta voi päätellä, en ole kovinkaan innokas lattioiden pesijä.

Lauantain suurin saavutukseni oli perusteellinen siivous: imuroin, pesin lavuaarit, pöydät ja lattiat. Moppini vain osoittautui laadultaan aika kehnoksi. Toinen rättiosan paikallaan pitävistä tarranauhoista oli lainassa jo irronnut, mutta onneksi se piti, kun sen kunnolla painoi takaisin kiinni. Varsikin oli lötkö kuin ensimmäisen sukupolven sählymailoissa. Tämän siitä saa, kun ostaa halvinta. Eipä sillä, tällä lattianpesuaktiivisuudella pärjään varmasti tälläkin.

Päivällä kävin jälleen kävelemässä. Keli on taas niin keväinen. Päivän auringossa olevat jalkakäytävät alkavat olla nyt puolittain sulat, mutta varjossa olevat ovat vielä umpijäässä.  Toppatakki ja pipo ovat jo vähän liikaa.

Illalla luin Kristiansenin kirjaa ja tein siitä muistiinpanoja. Loppuillasta innostuin vielä ahkeroimaan lihaskuntoharjoituksen. Ugh!

Sunnuntaina en tehnyt oikein mitään erityistä: luin, kuuntelin musiikkia, kävin kävelyllä. Maaliskuu lusittu. Jepujee!

Lopetan pitkästä aikaa vitsiin:

Lääkäri: - Minulla on huonoja uutisia. Pelkään, että teillä on aids.

Potilas: - Onko minulla mitään toivoa?

Lääkäri: - Pelkään, ettei ole.

Potilas: - Mutta te ette voi antaa minun kuolla! Teidän täytyy auttaa minua! Teidän on pakko määrätä jotakin lääkettä.

Lääkäri: - Aidsiin ei ole parannuskeinoa, mutta ehdotan teille yhtä hoitomuotoa. Määrään teille mutakylpyjä.

Potilas: - Auttaako se?

Lääkäri: - Ei, mutta totutte multaan.

Urmas U.

166. ja 167. päivä (ke 27.3. ja to 28.3.)

Blogini on ylittänyt 8000 lukukerran rajan. Kiitos ja kumarrus kaikille lukijoille!

Remonttikärsimykset jatkuvat. Nyt laitetaan laajakaistapiuhoja koko taloon, ja niille asennetaan peitelistoja ja porataan läpimenoaukkoja seiniin. Plääh!

Opetusta oli tavalliset 4 h. Kolmosten kanssa jatkettiin imperfektin opiskelua, ja nelosten kanssa jatkui Maantuntemus. Töiden jälkeen kiiruhdin sitten kirjastoon Chopinin keikalle. Tarkemmin sanottuna tänä vuonna piti olla jokin Chopinin merkkivuosi (en kyllä Wikipedian antamien tietojen pohjalta ymmärrä mikä), ja sen kunniaksi kirjastossa järjestettiin konsertti, jossa soitettiin Chopinin musiikkia. Naapurini Łukasz oli ollut mukana järjestämässä tilaisuutta, ja hän kutsui minut esitykseen. Muu ohjelmistossa ollut musiikki oli Debussya ja Brahmsia. Kaikki kuullut teokset olivat siis sävellyksiä soolopianolle. Klassinen musiikki ei ole aivan lempimusiikkiani, ja nytkin monet äkilliset dynamiikan vaihtelut tuntuivat kovin itsetarkoituksellisilta. Kauniit melodiat vaihtuivat yhtäkkiä ukkosmyrskyyn. Aivan sama kuin elokuvan leikkaisi kesken verkkaisen sunnuntaiaamun suoraan toimintaelokuvan päätöskohkaukseen. En vain tajua. Sen sijaan Chopin oli ainakin osallistujamäärästä päätellen paikallisen poliisijaoksen mieleen. Koko takarivi oli täynnä koppalakkeja.

Torstaina kävin enemmän keskusteluja venäjäksi kuin pitkään aikaan. Olin aikonut aamupäivästä ennen töitä käydä kaupassa ja maksamassa ensi kuun nettilaskuni, mutta kun olin tekemässä lähtöä, kaapelinvetäjät koputtivat oveen ja kysyivät, että voivatko he tulla asentamaan kaapelin asuntooni. No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että ymmärsin vain sanat johto ja internet ja päättelin loput. Totesin työmiehille että selvä. Nyt minulla on sitten uusi pieni pömpeli huoneen nurkassa, ja johto sinne tulee siististä listan alla. Internet sieltä alkaa pulputtaa vasta, kun koko talon asennukset ovat valmiit. En pidätä hengitystä odottaessani.

Iltapäivällä oli töitä taas 4 h. Aika pitkän tovin näytti, että menee yksityisopetukseksi, mutta lopulta sitten tuli toinenkin opetettava. Teimme lähinnä suullisia harjoituksia. Välillä sai korottaa ääntä aika lailla, että sai melun läpi asiansa huudettua.

Töiden jälkeen kävin maksamassa nettiliittymäni ATK:n toimistossa ja kävin taas keskustelun venäjäksi. Sitten pääsin viimein kotiin syömään. Liian pitkä aika ilman ruokaa kaiketi aiheutti sen, että loppuillan oli veto poissa. Luokasta kävin hakemassa sinne unohtuneita kirjoja ennen kuutta, ja sähköputkimies siellä keräili vielä romujaan. Sain kysyttyä, että joko lopetitte ja poikkeuksellisesti ymmärsin vielä vastauksenkin. Poistuessani alakerran vaksi vielä huikkasi, että täällä on sulle remonttimiesten jättämä luokan avain. Ymmärrän edelleenkin vain murto-osan, mitä sanotaan, mutta olen kehittynyt arvaamisessa ja päättelyssä.

 Loppuillasta piti vielä vähän suunnitella tunteja, sillä perjantaina on 8 h opetusta. Plääh!

Urmas U.

164. ja 165. päivä (ma 25.3. ja ti 26.3.)

Kevään näillä näkymin kiireisimmät viikkoni alkoivat. Tällä ja ensi viikolla on opetusta 20h/vko. Maanantai oli vielä opetukseton, mutta käytin sen suunnittelutyöhön ja omaehtoiseen opiskeluun. Sain Kristiansenin kirjaa kivasti eteenpäin. Päivällä kävin totuttuun tapaani kävelemässä reilun tunnin. Iltapäivällä lounaan ja kahvittelun jälkeen olin käymässä tarttumassa taas työhön, mutta suunnitelmani muuttuivat suoraan yläpuolelta kuuluvan porauksen vuoksi. Kuuntelin sitä aikani, mutta niin näiversi mieltä, että lähdin uudelle kävelylenkille. Päivän saldoksi tuli reilu 2 h kävelyä. Pari kuvaa napsin matkalta. Ensimmäinen on asuntoni läheltä. Aika kovat urat tiessä.

Illasta kävin vielä ottamassa kopiot huomista varten. Kopiointimusiikikseni on valikoitunut luokasta löytynyt Aki Sirkesalon Halutuimmat-kokoelma. Yllättävän monta biisiä tunnistin ensi kuulemalta. Muistan pienenä hevi-Perttinä inhonneeni Sirkesaloa, mutta niin se keski-ikäistyminen tulee jokaiselle. Turha nauraa, kohta huomaat ajattelevasi, että kutominenhan on kivaa ja voi kun tulisi syksy, että pääsisi poimimaan marjoja.  Sen verran kyllä Sirkesalosta pitää sanoa, että kaikki Enkeleitä, onko heitä? -lässytykset eivät uppoa vieläkään, mutta soulahtavammat vedot ovat kovia. ”Kun kukaan muu mua auta ei, jää Marvin Gaye…”

Metallimusiikkiakaan en ole kokonaan hylännyt. Suomessa ollessani kuuntelin vanhoja Sepultura- ja Danzig-levyjäni ihan innoissani. Nykyään tosin olen huomannut, että silloin kun tekee mieli kuunnella painavaa asiaa, niin saa sitten olla kunnolla ylipainoista. Esimerkiksi Napalm Death toimii, kun päässä pyörii pääosin painokelvottomia ajatuksia.

Tiistaina oli 4 h opetusta. Kestävää muistijälkeä ei ainakaan itselleni jäänyt. Mitähän minä olen luokassa hölöttänyt? Sen verran kuitenkin opin, että Venäjällä on opiskelijoitteni mukaan ihan tavallista hakea palkasta ”förskottia”, kun tili alkaa olla nollilla. En ainakaan tiedä, että Suomessa tämä olisi enää tavallista.

Iltapäivällä töiden jälkeen kävin taas kävelyllä. Aurinko oli sulattanut pienen lätäkön kadun varrelle, ja pulut ottivat keväästä kaiken irti pitämällä siinä allasbileitä. Itsellenikin kevät on vuodenajoista mieluisin. Kesä on tietenkin lämpöisempi ja mukavampi, mutta siinä on häivähdys syksyä ja kuolemaa. Kävelylenkillä hain kaupasta murkinaa. Päädyin kaupan valmistiskin antimiin ja valitsin turskaa porkkana-sipulipeitolla. Hyvää oli. Annokselle tuli hintaa reilut pari euroa, mutta kauhean isosta palasta ei ollut kyse.

Illemmalla luin Kristiansenin kirjan loppuun. Innostuin myös tekemään toisen lihaskuntotreenin viikolle. Nyt lähtee! Varsinkin etunojapunnerruksista huomaa, että kaikenlainen voimailu on jäänyt viime vuosina vähille. Epäilen, että ojentajalihakseni ovat mystisesti valahtaneet vyötärölleni.

Loppuillan huvitin itseäni katsomalla Youtubesta, kun Richard Dawkins ja Wendy Wright ”keskustelivat” evoluutioteoriasta. Se muistutti sitä, kun joku pelaa pinkiponkia seinän kanssa. Tuumaakaan ei kumpikaan joustanut. Argumentoinniltaan väittely oli kuitenkin mielenkiintoista. Dawkinsille annan minulle myönnettyjen valtuuksien nojalla V.E.L.H.O. (Varsin Erinomaiset Lehmän Hermot Omaava) -kunniamerkin. Itse olisin saattanut jo yrittää lyödä tuolilla. Keskustelun ensimmäinen osa löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=YFjoEgYOgRo

Itse jaksoin kolmanteen osaan asti.

Urmas U.

162. ja 163. päivä (la 23.3. ja su 24.3.)

Lauantaina siivosin, kävin lenkillä, luin Mailer-kirjaa ja pidin Thelonious Monk -teemapäivän. Päivällä kuuntelin Thelonious Monk Plays Duke Ellington -levyä. Tykkään monesta Ellingtonin sävellyksestä, ja Monk on niin omaa lajiaan pianistina, että allekirjoittaneenkin peltikorvilla tunnistaa hänet välittömästi, joten yhdistelmä on mainio. Illalla vielä katselin Youtubesta Monkista tehdyn dokumentin nimeltä Straight, no Chaser. Se oli lähinnä konserttikatkelmista koottu. Monkin tatsi pianoon on, Wikipediaa lainatakseni, ”highly percussive”, ja oli mielenkiintoista nähdä, näyttääkö hänen soittonsa yhtä hauskalta kuin se kuulostaa. Näytti! Kesken soiton hän saattoi alkaa kaivaa nenäliinaa takataskusta, ja soitteli sen aikaa yhdellä kädellä, välillä karkasi lavan eteen ottamaan tanssiaskelia ja sitten pingersi takaisin. Ja käytökseltään tietenkin kunnon eksentrikko: välillä oli kotona päiväkausia puhumatta eikä aina edes tunnistanut poikaansa. Monk-untuvikoille suosittelen joko edellä mainitsemaani Ellington-rieskaa tai Blue Note -yhtiölle 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa levytettyjä Genius of Modern Music vol. 1:tä ja vol. 2:ta. Molemmissa on lyhyitä, kolmen minuutin biisejä, joita kärsimätönkin jaksaa kuunnella!

Pitkän tauon jälkeen innostuin taas soittamaan huuliharppua. Naapurit varmasti kiittävät! En kuitenkaan tepsuttele korkokengillä keskellä yötä tai poraile reikiä seiniin, joten koen, että tasoihin menee.

Sunnuntaina jatkoin Kristiansenin Tehokkaita oppimisstrategioita -kirjan kanssa. Olen edelleen hyvin vaikuttunut kirjasta. Työpaikkojakin selasin, mutta en oikein löytänyt mitään kiinnostavaa. Yritän olla ahdistumatta asiasta. Hakemista vaikeuttaa sekin, että en täältä noin vain pinkaise mahdolliseen haastatteluun.

Iltapäivällä kävin kaupassa, ja eikös kassan kortinlukulaite vetänyt aivan jumiin kohdallani. Jono seisoi, ja jonon hänniltä huutelivat kassan tytölle, että mikä maksaa. Koko ajan oli kauhea kuumotus päällä, että kohta tyttö alkaa tietenkin kovasti kysellä jotain. Onneksi se kysyi vain, että eihän sulla ole käteistä. Oli. Pitää kaiketi käydä huomenna automaatilla katsomassa, että summa ei ole mennyt myös kortilta.

Lounaan jälkeen suunnittelin Maantuntemus-kurssini ”käytännön tunteja”. Kurssi koostuu siis kahdesta osasta: luennot ja harjoitukset. Luento-osuuteen on helppo haalia materiaalia, mutta harjoitukset ovat teettäneet enemmän työtä, koska ryhmän sisäiset tasoerot ovat niin suuret. Jos menee heikoimpien mukaan, tehtävistä tulee muille liian helppoja, jos taitavampien mukaan, heikot eivät saa mitään tehtyä.

Urmas U.

159. -161. päivä (ke 20.3.-pe 22.3.)

Tuttuun tapaan kuluivat nämä päivät: töitä, tuntien suunnittelua, kävelyä ja lukemista. Keskiviikkona ahdistuin jynssäämään siivouspalveluna keittiön lavuaarin. Valkoinen ei ole aivan paras mahdollinen väri lavuaarille, kun hanasta tulee säännöllisesti värisävyä nimeltä Kyrönjoki. Lisäksi lavuaarissa on sellainen suunnittelun kukkanen, että sen suuaukko on muuta lavuaaria ylempänä, joten se ei kuiva koskaan kokonaan. Kuitenkin siivouksen lopputulema oli niin silmää miellyttävä, että putsausintervallia voinee tiivistää.

Iltasella sain työn alla olleen Saul Bellow’n The Adventures of Augie March -romaanin kahlattua läpi. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että jos romaanissa on yli 300 sivua, niin siinä on yleensä tiivistämisen varaa. Bellow’n romaanissa oli yli 600 sivua. Miksikään mestariteokseksi en tätä luonnehtisi. Suurin puute mielestäni oli, että kun juoni koostui lähinnä päähenkilölle, jota Wikipedia kuvasi ”nykypäivän Jedermaniksi”, tapahtuvista irrallisista sattumuksista, niin aika ajoin vain rautainen itsekuri (tai paremman tekemisen puute) piti kirjan syrjässä kiinni. Kuitenkin nuo irralliset tapahtumat, vaikka eivät mitään laajaa draaman kaarta muodostaneetkaan, olivat kuitenkin itsessään kiinnostavia episodeja, ja niissä oli monia oivia sivuhenkilöitä. Kehitysromaaniksi tätä luonnehdittiin, mutta en suurta muutosta havainnut päähenkilössä: samalla tavalla hän ajelehti puolivaloilla läpi koko kirjan, aina odottaen jotakin parempaa tapahtuvaksi, mutta ei kuitenkaan tarttunut kohdalle osuviin mahdollisuuksiin. Kaiken kaikkiaan teos ei ollut niin hyvä kuin odotin, sillä maininnat parillakin eri parhaat romaanit -listalla nostivat odotukset kovin korkealle. Vaikka tähän tunteroinen kavereineen menikin, niin ei silti jäänyt harmittamaan. 3,75 bliniä viidestä bliniasteikolla.

Torstain tunnit käytimme Matti-elokuvan katsomiseen. Elokuvavalinta oli helppo, kun valikoimassa oli vain kaksi elokuvaa. Toisena vaihtoehtona olleen Pahan maan opiskelijat olivat jo katsoneet. Sitä paitsi on kulttuurisesti tärkeää tietää, keitä ovat Matti ja Mervi. On, on! Eikä mitään mutinaa siitä, että ovat helppoja tunteja pitää, kun elokuva pyörii, palkka juoksee ja ulkomaanlehtori vain istuu.

Torstain kävelylenkillä totesin, että minihamekausi on Arkangelissa alkanut. Onhan jo aikakin, kun pakkastakaan ei päivisin ole kuin viitisen astetta. Ihailtavaa vaivannäköä kauneuden eteen. Itse hiihtelen pitkissä kalsareissa vielä pitkään. Enkä varmaan minihametta laita sittenkään. Venäläisnaisten pukeutumisesta kuulee Suomessa puhuttavan joskus aika kalseaan sävyyn, mutta jos toisessa ääripäässä on suoraan navetasta kumisaappaat jalassa kauppaan -linja, niin oma preferenssini on selvä.

Iltasella aloitin lukemaan Norman Mailerin The Naked and the Dead -opusta. Se on sotaromaani taisteluista Tyynenmeren saarilla toisessa maailmansodassa. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että kirjan kustantanut taho oli pitänyt teoksessa käytettyä kieltä liian rivona ja vaatinut siistimistä. Sen seurauksena kirjan kaikki fuck-sanat on muutettu muotoon fug. Esimerkiksi: ”Go fug yourself”, Gallagher yelled. Kyllä onkin heti henkevämpää. Tuoreempi tapaus vastaavanlaisesta ”kaunistelusta” on Battlestar Galactica -televisiosarjassa, ja siinä mainittu ilmaus on muodossa frak. Siinä tosin homma on perusteltu niin, että kun sarja sijoittuu tulevaisuuteen, kieli on muuttunut. Aika ovelaa.

Perjantaina Venäjä-tj:ni pyörähti alle sadan. Klong, sanoi saapas kaapin kyljelle.

Opetusta oli perjantaina 6 tuntia. Olin kuitenkin viisaasti valinnut vaihtelevia työtapoja, niin ei käynyt itsellekään turhan yksitoikkoiseksi. Viitoskurssin kanssa puhuimme suomalaisista arvoituksista, ja lopputunnista he myös käänsivät minulle muutamia venäläisiä arvoituksia. Täällä kuulemma arvoitusperinne elää ja voi hyvin. Etenkin arvoitukset vihanneksista ovat suosittuja, väittivät ihan vakavissaan. Muutama esimerkki:

Kaunis tyttö istuu pimeässä, mutta hiukset ovat ulkona. (vihje: on vihannes)

Ukko istuu päällään sata turkkia. ( vihje: taas vihannes)

Päärynä roikkuu puusta, mutta sitä ei voi syödä. (vihje: ei ole vihannes)

Kuka keksii vastaukset?

Urmas U.

157. ja 158. päivä (ma 18.3. ja ti 19.3.)

Maanantai oli vielä opetukseton päivä, mutta tulevan Maantuntemus-kurssin valmistelu vei aikaa rutosti. Heräsin tapojeni vastaisesti seitsemän aikaan ja aamupalan jälkeen aloin työskentelemään. Pusasin pienen Suomi-visan kevyeksi alkupalaksi, valikoin loput materiaalit huomiselle ja tarkistelin luettavaksi ajattelemani tekstin faktoja Tilastokeskuksen sivuilta. Ohessa opettelin juomaan kahvini mustana. Se on hyvä taito esimerkiksi virkamiehille tai opettajienhuoneissa oleskeleville.

Iltapäivästä tein taas totutun kävelylenkkini. Kävelylenkillä pohdin supersankareita. Perinteiset supersankarithan (Teräsmies, Hämähäkkimies, Ihmeneloset…) ovat mutaation tai muun uskomattoman selityksen kautta saaneet kyvyn tehdä temppuja, joita tavallinen pulliainen ei pysty tekemään. Teräsmies osaa lentää, Hämähäkkimies ampua seittiä ranteestaan ja Ihmeneloset ties mitä. Mainitut kyvyt ovat kuitenkin niin ylilyötyjä, ettei itselleni olisi niillä mitään käyttöä. Mitä minä muka tekisin lentokyvyllä? Lentäisin perse jäässä Myyrmäen kirjastoon palauttamaan levyjä ja väistelisin pikkulintuja? Päivystäisin kaupungilla, jos mummot liukastelevat? Ehei, jäin kaipaamaan jotakin keskiluokkaisen vaatimatonta ja silti porvarillisen itsekästä. Päädyin siihen, että esimerkiksi seuraavat kyvyt olisivat hyödyllisiä: 1) kyky tunnistaa pilalle mennyt maito ennen kuin sen kaataa kokkareina kahvin sekaan, 2) kyky suojatien läheisyydessä havainnoida, hidastaako lähestyvä auto vai ei, jolloin välttyy menen-en mene-menen-katkokävelyltä, 3) kyky tunnistaa lattialla olevan esineen etäisyys räpylästä, ja näin ollen säästyä siltä, että kun puolihuolimattomasti aikoo nostaa sen esineen, niin ei osukaan kätöseen se, ja joutuu uudestaan tekemään saman liikkeen ja ehkä vielä uudestaan ja 4) kyky tahdonalaisesti kytkeä päältä pääkopan hedelmättömän vatvomisen olisi pitänyt -mylly. Viimeksi mainittu on ainakin tässä kuupassa yksi saatana.

Iltasella jatkoin tuntien valmistelua. Kävin luokassa ottamassa kopiot valmiiksi tiistaita varten. Aikaa meni yli tunti. Kopiokoneemme on rakkine, joka tukkeutuu jos syöttöalustalla on liikaa paperia, liian vähän paperia tai jos käskee koneen kopioida enemmän kuin yhden kopion kerrallaan. Tunnille olin varannut 10 sivua luettavaa opiskelijaa kohti ja kun opiskelijoita on yhdeksän, sai nappia painaa kerran jos toisenkin. Siihen kun vielä lisäsi paperitukokset ja sen, että kasetin muste on loppumassa, joten se piti tasaisin väliajoin poistaa koneesta ravistelua varten, niin kivaa oli, aivan hulvatonta. En ole vieläkään lakannut nauramasta.

Tiistaina oli opetusta 4 h samalle ryhmälle. Maantuntemus-kurssi alkoi, ja partisiippejakin opiskeltiin. Ei voi kyllä kun ihmetellä, kuinka valtavat tasoerot voi tulla 1,5 vuodessa ryhmän sisälle, jossa kaikki ovat samanikäisiä ja samasta maasta, pohjakoulutus on sama, ja ovat opiskelleet saman tuntimäärän samojen opettajien kanssa samaa oppimateriaalia käyttäen. Tarkemmat yksityiskohdat osaamisesta ja osaamattomuudesta jääkööt sanomatta, olenhan itsekin asiasta osavastuussa. Mutta kunpa ei tarvitsisi numeroita 1—10 korjata toistuvasti!

Kävelylenkin ohella ainoa mainittava tapahtuma oli, että kollegani Anja avusti taas venäjän opinnoissani. Nyt osaan (periaatteessa) asioida vaatekaupassa, pyytää vaatetta sovitettavaksi ja sanoa: ”Neitiseni, tämä väri ei sovi minulle.”

Urmas U.

155. ja 156. päivä (la 16.3. ja su 17.3.)

Viikonloppu meni tutulla rutiinilla. Lauantaina söin aamupalan, siivosin ja lähdin kävelylle. Viime päivinä on ollut täydellinen kevättalven sää: pikkupakkanen ja aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta. Onkin ollut varsin mukavaa ulkoilla. Päivä on pidentynyt hurjasti, sillä pimeä tulee vasta lähempänä kahdeksaa. Palattuani kotiin luin Saul Bellow -kirjaani eteenpäin ja opiskelin venäjää. Ei siis mitään ihmeempiä.

Sellaisen havainnon tein, että kun torstaina ja perjantaina vähän opiskelin ranskaa, paluu venäjän oppikirjan pariin oli tuskallinen. En ole koskaan ollut Ranskassa enkä puhunut ranskaa kenenkään ranskalaisen kanssa, jos aikaisemmassa työpaikassani vanhan ranskan opettajani kanssa vaihdettuja ”Bonjour! Ça va?” -keskusteluja ei lasketa. Siten olen pystynyt hellimään naiivia käsitystäni ranskalaisista kulturelleina, Camus’ta lukevina ja kaikin puolin mukavina ihmisinä. En myöskään ole kivuliaasti törmännyt rajallisen kielitaitoni rajoihin, kun kaikessa rauhassa sanakirjan avulla olen lukenut tekstejä, kuunnellut mukavaa musiikkia jne. 

Venäjällä taas olen saanut ainakin vähän kokea puutteellisen kielitaidon omaavan maahanmuuttajan käytännön arkea ja välillä myös selvästi negatiivista suhtautumista. Tosin ennalta vaikeissa tilanteissa olen saanut tulkkaus- ym. apua Anjalta ja muilta, joten kokemukseni on siten pumpulinen. Silti kontrasti on iso. Usein huomaankin venäjää opiskellessa kyseenalaistavani koko homman mielekkyyden, kun tuntuu että kukaan ei ymmärrä sitä vähää, mitä yritän sanoa, eikä kukaan ole kiinnostunutkaan. Pitäkää siis tunkkinne. En varsinaisesti kuvitellutkaan, että joutuisin vuoronumeroja jakamaan kiinnostuneille, mutta yllättävän vähän on syntynyt kontakteja. Sen verran peri- (mutten perus-) suomalainen olen huomannut olevani, että tutustuminen uusiin ihmisiin on vaivalloista, kun luontevaa tapaa ei tule suoraan työn tai muun puolesta. Opiskelijoitani tietenkin näen lähes päivittäin, mutta Venäjällä porras opettajan ja opiskelijan välillä on korkeampi kuin Suomessa. Lisäksi ammattietiikan kannalta olisi hankalaa, jos joutuisi arvioimaan ystäviään. Kuitenkin lingvistinen mielenkiinto vetää ainakin vielä venäjänkin pariin, vaikka juuri nyt tuntuu, että kun kesäkuun loppu koittaa, en taakse aio vilkaistakaan. Mutta ranska, mon amour, olet kaukorakkauteni! Älkäämme vielä vuosikausiin tutustuko toisiimme intiimisti!

Sunnuntai meni samoilla kuvioilla. Päivärutiiniin toi kuitenkin muutosta ensi viikolla alkava Maantuntemus-kurssi. Nimi ei ole itse keksimäni. Kurssi kestää 10 viikkoa ja sisältää yhteensä 40 h opetusta. En ole aikaisemmin moista pitänyt eikä ole Anjakaan, joten valmista materiaalia ei ole. Valmistelu on vienyt ja vei sunnuntainakin aikaa. Silti ihan mukavaa, että on tekemistä.

Urmas U.

152.–154. päivä (ke 13.3. – pe 15.3.)

Sitten edellisen päivityksen on tapahtunut maailmallakin vaikka mitä. Vladimir Vladimirovitš on kurnuttanut Josif-vainaan nuotilla ja uusi paavikin valittu! Jännäsin loppuun asti suosikkini Paavo ”Mooses” Lipposen puolesta, mutta vielä eivät olleet kardinaalit suotuisat. Kolme syytä, miksi Lipposesta olisi tullut hyvä paavi: 1) raamatullinen lisänimi 2) sopiva nimi paaville (paavi Paavo I) ja 3) sopivasti ryvettynyt imago. Edellisellä paavilla oli tiettävästi natsimenneisyys, nykyisen väitetään sotkeutuneen Argentiinaa hallinneeseen sotilasjunttaan ja Paavo lokasi nimensä lobbaamalla Itämeren kaasuputkihankkeen puolesta. Onpa Lipposen nimi esiintynyt Stasi-arkistoja koskevissa jutuissakin. Siis erinomainen paavikandidaatti! Ei kuitenkaan syytä huoleen, vaikka nyt ei tärpännytkään. Nyt valittu paavi Franciscus I on jo 76-vuotias, joten uskon, että ensi kierroksella Paavoa onnistaa.

Lingvistinen välihuomio: on hauskaa, kuinka suomen kielelle ominainen astevaihtelu (esim. opettaa: opetan) on laajentunut myös vierasperäisiin konsonantteihin. Tästä olkoon esimerkkinä vaikka edellä mainittu lobata:lobbaan tai digata:diggaan. Etymologinen sanakirja tuntee myös substantiivin lobby, mutta se on sanana niin epätavallinen jo vokaaliharmoniankin (tai -harmoniattomuuden) vuoksi, ettei oma korvani sano sen astevaihtelusta mitään.

Keskiviikkona oli opetusta ensimmäisen kerran viikkoon. Jatkossa töitä onkin sitten enemmän, kun 4. kurssi palaa maanantaina harjoittelusta. Ei kuitenkaan aivan mahdottomia sittenkään. Tunnin aluksi Anja tuli pitämään puhuttelun opiskelijoille, kun nämä olivat tiistaina vain ilmoittaneet tekstiviestillä, että ”me ei tulla tänään”. Aika tiukkaan sävyyn tuli tekstiä kollegaltani. Tunti oli kuitenkin kiva. Illalla kävin kävelyllä ja opiskelin venäjää.

Torstaina oli opetusta 4 h. Kokeilin laatimaani Mykkäkoulu-harjoitusta ensimmäistä kertaa. Ihan kivasti se ainakin tuossa ryhmässä toimi. Ajatus siis on, että mykkäkoulun pitäjä ottaa lapun, jossa on mykkäkoulun syyn kertova symboli (raha, sydän, lahja,…), ja muut yrittävät saada syyn selville kysymällä esim. johtuuko se siitä, että… Illalla kävelin sekä elvyttelin ranskan opintojani tekemällä TV5Monden sivuilta harjoituksia.

Perjantaina oli myös 4h opetusta. Opiskelijoita oli ensimmäisessä ryhmässä 1 ja toisessa 2. Ei paljon tarvinnut eriyttää. Ensimmäisen ryhmän opiskelija oli jättänyt lisäksi kotitehtävänä olleen tekstin lukematta ja harjoitustehtävät tekemättä. Itse olisin ehkä jättänyt menemättä, jos olisin huomannut, että olen ainoana ryhmästä paikalla ja tehtävät on tekemättä. Meriselitys oli kuitenkin jännittävä: ”En oikeastaan unohtanut, mutta minulla on iso tentti tänään enkä muistanut tehdä tehtäviä.” Tee työtä, joka on arvoitus… Toisen ryhmän kanssa valitsimme kahdeksan kandidaattia Mars-retkikuntaan.

Töiden jälkeen tein tavallista pidemmän kävelylenkin (1,5h). Kevät hiipii vaivihkaa tännekin, sillä asfaltissa alkaa olla jo sulia kohtia. Kaupassakin kävin samalla reissulla. Viime viikolla tuli herkuteltua niin ahnaasti, että tällä viikolla on ollut vaikeuksia palata inhimilliseen ruokavalioon. Nytkin ostin petit four -keksejä. Suomeen verrattuna täällä on paljon enemmän kaupassa paikan päällä valmistettuja leivonnaisia, leipiä yms. Olen kokeillut Napoleonin leivoksia ja hunajaleivoksia.

Urmas U.

150. ja 151. päivä (ma 11.3. ja ti 12.3.)

Kalevalaisen ekskursion jälkeen palaan proosalliseen ilmaisuun. Taaskaan ei ollut töitä alkuviikosta. Maanantaina kuitenkin sen verran työskentelin, että kehitin ammattitaitoani lukemalla Irene Kristiansenin teosta Tehokkaita oppimisstrategioita: esimerkkinä kielet. Olen muissa yhteyksissä kuullut tiivistyksen kirjan pääsisällöistä, mutta silti sen perimmäiset väittämät ovat hätkähdyttäviä. Yksi niistä esimerkiksi on, että harjoittelun määrä, siihen käytetty aika tai tehtävän vaikeuskaan eivät ole sellaisenaan ratkaisevia tekijöitä oppimisessa. Kuinka monella vieraan kielen tunnilla jauhetaan vielä nykyäänkin aukkoharjoitusta aukkoharjoituksen perään: lisää annettu sana oikeassa muodossa mallin mukaan. Niistä harjoituksista oppii juuri sen, mitä siinä harjoitellaan, siis laittamaan yhden sanan keskelle muuten valmista lausetta. Se ei vain tosielämän kielenkäyttötilanteissa ole kovin hyödyllinen taito.

Päivällä taas opiskelin venäjää ja kävin kävelyllä. Illaksi olin kutsuttanut itseni Łukaszin luokse. Oli ihan mukava nähdä pitkästä aikaa. Iltaani tosin vähän varjosti se, että minusta kuulohavainnon perusteella vaikutti, että naapurini otti teevedet suoraan hanasta.  Hanavesi ei täällä ole juomakelpoista. Opiskelijoiden mukaan sitä juomalla hankkii itselleen sairaalareissun.  Olin niin tyrmistynyt, etten osannut ottaa asiaa puheeksi, varsinkaan kun olin jo pari kupillista tsaijua kitusiini kumonnut. En kuitenkaan ole vielä tiistai-iltaan mennessä saanut mitään vatsa- tai muitakaan vaivoja. Ehkä erehdyin, mutta pakko vielä kysyä asiasta. Tässä kuvamateriaalia paikallisesta vedenlaadusta viikonlopulta:

Subjektiivisella laatuasteikolla antaisin arvosanan ”nokialainen”. Ettei totuus unohdu, niin yleensä vesi on ihan normaalin väritöntä, joskin hetken vähän sameaa.

Tiistaina oli aika pahasti laiskotteluväsymystä. Robinson Crusoe piti itsensä tolkuissa noudattamalla tiukkaa päivärutiinia, mutta tänään se ei minulta onnistunut. Jalat olivat kipeytyneet runsaasta kävelystä ja jouduin pitämään välipäivän ulkoilustakin. Luin kuitenkin Kristiansenin kirjaa eteenpäin. Myös kirjastosta lainaamani Saul Bellow’n The Adventures of Augie March eteni. Vaikka kirja oli Time-lehden viime vuosisadan 100 parhaan englanninkielisen romaanin listalla, ainakaan vielä se ei ole koukuttanut. Yritän silti sitkeästi kahlata sen läpi.

Kaikenlaiset listat ovat muuten puhdasta parhautta! Tässä top3-listani tämänhetkisistä suosikkilistoista:

1) The Rolling Stone -lehden 500 kaikkien aikojen parasta levyä (esim. täällä: http://archer2000.tripod.com/sbs/awardsrs500.html

2) Progarchives-sivuston parhaat proge-levyt (www.progarchives.com)

3) Time-lehden valitsemat parhaat englanninkieliset romaanit (1923-) (esim. täällä: http://entertainment.time.com/2005/10/16/all-time-100-novels/)

Tiistain merkittävin asia taisi olla, että Anja oli lupautunut tekemään kanssani venäjän oppikirjani pariharjoituksia. Tapasimme tiistaina illalla ensimmäisen kerran. Hyöty oli iso. Varsinkin ääntämyksen suhteen sain tärkeää palautetta.

Urmas U.

148. ja 149. päivä (la 9.3. ja su 10.3.)

Laulan teille lauantaista

solkotan myös sunnuntaista.

Kerron toimeni tomerat,

vieton villin viikonvaihdon.

Viisas vieras viime aikain

lehtori lieto suomen kielen

kanssa auringon jo nousi

ja kotiinsa kauas läksi.

Mulla kuudes päivä viikon

sangen taas ol’ rauhallinen.

Niinpä jälkeen keskipäivän

lähdin mä kävelemähän.

Ihmevehkeen kassiin laitoin

kultaisen kuvaamisvärkin.

Näpsin kerran, näpsin toisen

näpsin kohta kolmannenkin.

Mökki aivan aaltoileva:

Silta poikki synkän virran:

Uusi miesi naapurissa:

Päämaja tiedon tuon totisen:

Loppuillan tunnit pitkät

loitsuja lukien vieri.

Virkoin partta vieraan kielen,

käärmeen kaltaisna sihisin.

Lepopäivä loikoessa

sunnuntai suorana sohvalla.

Eipä juuri liiku mieli,

ei ruumis työstä itke.

Kirjastohon silti kuljin,

vaelsin väylää väsymättä.

Viihdykettä taas halajin,

kirjoja kotihin kannoin.

Urmas U.

146. ja 147. päivä (to 7.3. ja pe 8.3.2013)

Torstaina vierailijallamme oli jälleen 2x90 minuuttia opetusta. Osanottajistossa oli käynyt kato, ja paikalla oli vain kaksi opiskelijaa. Ikävää, mutta minkäs teet. Varsinaisten tuntien jälkeen järjestimme luokassa vapaaohjelmaisen illanvieton, jossa tarkoituksena oli jutella, juoda teetä, kuunnella musiikkia yms. Sekin vähän latistui, kun paikalle ei tullut yhtäkään opiskelijaa nykyisistä ryhmistä. Sen sijaan kolme jo valmistunutta opiskelijaa kävi paikalla. Jälkikäteen ajatellen tilaisuuden ajankohta ei ollut hyvä, sillä perjantaina oli kansainvälinen naistenpäivä, joka on Venäjällä yleinen vapaapäivä ja isohko juhla. Ehkä ihmiset olivat juhlimassa ystävien kanssa tai matkustaneet kotiin pitkäksi viikonlopuksi. Mennös ja tietäös.

Täten joimme teetä ja keskustelimme pienellä porukalla. Mukavaa oli silti, ehkä peräti mukavampaa. Keskustelumme pyöri paljon kielien ja lainasanojen ympärillä. Aika ymmärrettävää, kun neljä kielenopettajaa kokoontuu. Illaksi Anja oli varannut meille pöydän tutusta, mutta mainiosta Трескоед-ravintolasta. Söin tällä kertaa alkuruuaksi valkorouskuja perunoiden ja smetanan kera ja pääruuaksi lohipelmeneitä. Vaikka en yleensä madonlakeista juuri piittaa, mutta nämä olivat hyviä. Ja pelmenit! Suu vettyy vieläkin.

Perjantai oli taas kansallinen vapaapäivä. Meidän ohjelmassamme oli vierailu Малые Корелы -ulkoilmamuseossa, jonne siis on kerätty vanhoja puurakennuksia Arkangelin ”läänistä”. Sää oli kiva, rakennukset hienoja ja sai raitista ilmaa. Hyvä reissu siis. Tässä seurueemme Yrjö, Anja ja Mila (allekirjoittanut kameran takana):

Kuulin myös matkalla, että Arkangelissa ollut amerikkalainen Louis oli saanut tarpeekseen kylmästä ja pakannut laukkunsa. Ei siis ihme, ettei ole tullut törmäiltyä. Sääli, mutta ei maha mittään.

Museovierailun jälkeen Anja kutsui meidät luokseen borssille. Anjan kasvisborssi löi noin viikko sitten ostamani ukrainalaisen pakasteborssin 6-0. Mainiota, varsin mainiota. Valmistuskaan ei kuulostanut vaikealta. Koittanen itsekin. Illalla kävimme vielä teellä Anjan luona. Kaiken kaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen, että tulimme kutsuneeksi vieraamme Arkangeliin. Viikko oli hieno ja naurettua tuli paljon.

Urmas U.

144. ja 145. päivä (ti 5.3. ja ke 6.3.)

Kummasti on enemmän kerrottavaa, kun ei nyhjää yksin kotona shakkiavauksien kanssa tai seuraa Riemurasian uutta mediaa reaaliajassa. Maalaushomma asuntoni ulkopuolella tuli valmiiksi tänään. Vihdoinkin. Kävin aiheeseen liittyvän sanaharkan asuntolan siivoojan kanssa. Olin juuri tulossa huoneeseeni, kun siivooja tuli kiukkuisena jostakin huoneeni suunnalta ja alkoi jo pauhata jotakin ikkunoiden ja parvekkeen oven avaamisesta. Tarkemmat yksityiskohdat, kuten niin monesti aiemminkin, jäivät ymmärtämättömyyden usvaan.  Tein pikaisen analyysin ja tulin tulokseen, että minulla eivät nallekarkit riitä puolustautumiseen, joten totesin vain että valitettavasti en ymmärrä, josta siivooja riemastui, että et ymmärrä, et ymmärrä. Poistuin paikalta ja viiden minuutin kuluttua kävin avaamassa ikkunan uudestaan. Kyämäoonkauhee. Mutta mikä helvetin venäläinen logiikka siinä on, että maalataan sisällä keskellä talvea ja sitten vielä kielletään tuulettamasta? ”Uksi säppiin Sergei, huuru hupenee!”

Opettajavieraallamme oli opetusta taas 2x90 min. Ennen tunteja kävimme aamupäivällä pienellä kävelylenkillä. Tavallinen lenkkini meni joutuisasti, kun oli juttukaveri. Tuntien välisellä tauolla opin, että jossain päin maailmaa (ehkä Suomessakin) sanotaan, kun keskustelussa syntyy hetkellinen hiljaisuus, että enkeli lentää ohi. Venäjällä taas sanotaan, että silloin syntyy poliisi. Aivan mahtava juttu!

Tuntien jälkeen odotin vesitoimitusta. Vesi toimitetaan välillä 18–21 ja asuntoni sijaitsee ilmeisesti kierroksen alkupäässä, koska yleensä vesi tulee lähellä kuutta. Nyt odotin koko kolme tuntia, eikä vettä tullut. Seuraavana päivänä tosin selvisi, että firmalla oli ollut auto rikki. He olivat yrittäneet soittaa, mutta tilaajatietoni ovat edeltäjäni nimellä ja numerolla, joten tieto ei tullut minulle asti. Samapa tuo, keskiviikkona sain vedet. Illalla kävin vielä teellä Anjan luona ja sain päiväannoksen venäjän kuullunymmärrystä.

Keskiviikkona oli ensimmäinen kahdeksan aamu sitten koska lie. Opiskelijat olivat ilahduttavasti kaikki paikalla. Seurasin Yrjö L:n luennointia funktionaalisesta kielen opetuksesta. Rumasti sanottuna kusin yhden kohdan Yrjön opetuksesta, kun väitin, että keskustelupartikkelit aijoo ja ainiin tarkoittavat itselleni ihan samaa. En tosin ole enää aivan varma mielipiteestäni.

Yrjön töiden jälkeen itselläni oli viikon ainut tunti. Ainakin minulla oli kivaa. Kuunneltiin Dingoa, joka on muuten ensimmäisiä musiikkimuistojani. Töiden jälkeen menimme Anjan ja Yrjön kanssa Блин Хаус -kahvilaan. Latenttina kahviriippuvaisena otin laten pillillä sekä blinit hunajalla.

Kahvin jälkeen kävimme kaupassa. Ostin uutta teetä, kun Anja sanoi, että tätä ne joi Neuvostoliiton aikaan:

En ole vielä maistanut. Maistuukohan siinä Neuvostoliitto? Ja hyvällä vai pahalla tavalla?

Illalla opiskelin venäjää. Kyllä en ymmärrä, miten voi pelkkä olla-verbin taivutus olla niin mutkikasta. Välillä taivutetaan kieliopillisen suvun mukaan, välillä aina samassa suvussa. Välillä subjekti on nominatiivissa, välillä genetiivissä ja myönteisessä lauseessa tietenkin eri tavalla kuin kielteisessä! Välillä tekisi mieleni komisario Rauno Repomiehen tavoin laittaa kädet korville, ja sanoa, että älkää puhuko minulle tuota hullujen kieltä!

Illalla istuimme taas iltaa Anjan luona. Juttu luisti, ja mukavaa oli! Vieraamme osoittautui keksien suhteen kovaksi toppaajaksi. Onko tuttu ilmaus? Oikein vastanneelle myönnän yhden kultaisen ensimmäisen luokan sanastopisteen.

utelee Urmas U.

141. päivä – 143. päivä (la 2.3. – ma 4.3.)

Lauantaini oli sen verran tylsä, että tiivistän sen vain lyhyehkösti: nukuin myöhään, kävin kävelyllä, opiskelin shakkiavauksia (takuuvarma iskurepla: ”Lähe mun luo, niin katsotaan miten mun kuningassotilas sopii sun sisilialaiseen.” Saa käyttää!) ja luin loppuun F. Scott Fitzgeraldin teoksen Tender is the Night. Kirjassa oli hyvää monitahoiset henkilöhahmot ja huonoa juonen tyhjäkäynti ja hajanaisuus. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että kirja pohjautuu hyvin voimakkaasti Fitzgeraldin omaan elämään. Ei ole ollut helppoa F. Scottillakaan. Lukekaa vaikka! Kultahattu eli The Great Gatsby oli silti selvästi parempi.

Sunnuntaiaamuna kurkku tuntui kolmannen iglussa nukutun yön jälkeen niin karhealta, että jätin ulkoilun pois päiväohjelmasta. Päätin, että maalattiin tai ei, jatkossa pysyn omassa kämpässäni. Muutin siis takaisin. Sen verran kunnostauduin, että imuroin kämppäni. Siitä virtuaalitaputan itseäni selkään.

Päivän kohokohta oli kuitenkin vieraaksemme kutsutun Yrjö L:n saapuminen Arkangeliin illalla. Hän on vieraanamme lauantaihin saakka. Kyseessä on mies, joka ei s2-alalla työskenteleville esittelyjä kaipaa. Guru, etten sanoisi. Ollessamme lähdössä tapahtui kuitenkin pieni välikohtaus. Kysyin respasta, että onhan huone yms. kunnossa, kun meille tulee vieras. Respan nyrpeä setä (joka Łukaszille oli todennut vihaavansa puolalaisia) kohautti olkapäitä ja sanoi, että en tiedä. Soitin Anjalle, ja hän meni selvittämään asiaa. Kaikki oli kunnossa, mutta selvisi, että setä oli ilmeisesti pahoittanut mielensä, kun joutui jouluna soittamaan minulle taksin lähtiessäni Suomeen. Hän oli oma-aloitteisesti todennut Anjalle, että kolmen vuoden (sic!) Venäjällä olon jälkeen pitäisi jo osata tilata itse taksi. Ehkä hänen työsopimuksessaan tehtäviin on luettu vain sähkölukon avaaminen napilla. Lääkkeet!

Olimme Yrjöä vastassa kentällä hyvissä ajoin. Kun kone saapui, hän rivakkana kävelijänä ehti livahtaa hakemaan matkalaukkuaan ja palloilimme Anjan kanssa ihmetellen, että eikö se tullutkaan. Yrjö lopulta löytyi, ja jatkoimme matkaa kohti Arkangelin ja asuntolaa. Nyrpeällä sedällä ei tuntunut olevan ongelmaa vain oman pärstäni kanssa, sen verran nihkeän vastaanoton Yrjökin sai. Yrjö otti asian huumorilla ja vain nauroi ukon molopäiselle käytökselle. Joimme iltateet Anjan luona ja vaihdoimme kuulumiset yliopistomaailman ihmeellisyyksistä Suomessa ja Venäjällä.

Maanantaina Yrjöllä oli opetusta 2x90 min. Heh, tämä opetusvierailujärjestelmähän on nerokas! Oli ilo seurata toisen opettajan tuntia, kun yleensä saa/joutuu sompailla yksikseen. Lisäksi ilo oli vielä kaksinkertainen, koska seurattava on niin taitava työssään ja koko persoonallaan mukana opettamisessa. Lisäksi olin ylpeä opiskelijoistamme, siitä miten hyvin he pysyivät Yrjön mukana. Yrjö ei turhaan muita kieliä opetuksessaan käytä (perisyntini!), joten opetustyyli oli heille uusi. Selvästi tässä on itsekin tullut jotakin tehtyä oikein. Hyvä minä, hyvä me! Yrjön töiden jälkeen lähdimme syömään Трескоед-ravintolaan keskustaan ja kävimme pienellä kävelykierroksella keskustassa. Illalla joimme rooibosteet luonani ja puhuimme pashaa eli pääsiäistä.

Urmas U.

138. – 140. päivä (ke 27.2.-pe 1.3.2013)

Tämänkertaisessa blogipäivityksessä ulkomaanlehtori puhuu monomaanisesti maalauksesta ja yrittää ajatella positiivisesti.

Kuten mainitsin aikaisemmin, kävin maanantaina maalarin kanssa keskusteluntapaisen maalausaikataulusta. Aikataulun mukaan, mikäli oikein ymmärsin, maalauksen ei pitänyt alkaa tällä viikolla. Respassa sanottiin, että maalaus alkaa perjantaina. Tässä vaiheessa reissua olisi pitänyt jo jotakin oppia. Siispä kun keskiviikkona sain silmät auki, niin ensiksi nokkaan tunkee maalin löyhkä. Heh, näin suunnitelmat muuttuvat. Ajattelin, että töiden jälkeen "haistelen tilannetta" ja mietin, että vaihdanko jo majapaikkaa. Töihin mennessä tuli sitten pieni takaisku, kun jouduin luovuttamaan maalauksen ajaksi saamani varahuoneen avaimen. Tarvitsivat sitä jollekin hotelliin tulevalle asukkaalle. Respasta luvattiin antaa toinen huone tilalle, kun tarvitsen.

Keskiviikkona oli tosiaan taas pitkästä aikaa opetustakin. Opiskelijat olivat kaikki paikalla ja tunnitkin menivät mukavasti. Töissä siis kaikki mukavasti. Illan käytin taas opiskeluun ja netissä roikkumiseen. Kävelylläkin kävin. En ruvennut muuttamaan toiseen kämppään, kun käytävästä maalattiin vasta kattoa ja täällä käytetty kattomaali ei juuri haise.

Torstaina alkoi sitten varsinainen seinien maalaus. Sää oli heilahtanut parikymmentä astetta pakkasen puolelle, mikä rajoitti tuuletusmahdollisuuksia kovin. Kävinkin heti aamupäivästä pyytämässä avaimen. Sain huoneen yhtä kerrosta ylempää. Huone vaikutti ihan menettelevältä. Kannoin kamppeet sisälle ja asetuin taloksi pariksi tunniksi ennen töitä.

Töissä oli paikalla kaksi opiskelijaa, joten oli taas varsinaista pienryhmäopetusta.  Luettiin Hesarin artikkelia Johan Bäckmanista ja tehtiin sanastoharjoituksia. Ei mitään pedagogisia urotöitä tullut tehtyä tänään(kään), mutta siinähän se meni.

Illalla kävin sen verran ykkösasunnossani, että selasin Riemurasian läpi ja skypettelin kotiin.  Palasin kakkosasuntooni nyhjäämään shakkikirjan parissa ja syömään toffeekaramellejä. Tuntui aika viluiselta, ja lisäilin vähän vähää vaatteita, kunnes päällä oli neljät housut ja kuusi paitaa. Oli pakko hakea lämpömittari ykkösasunnosta: 17 °C! Ei ihme, että vähän vilutti. Mutta ettei mene valitukseksi, niin ajatellaan positiivisesti: tuleepahan käytettyä kaikkia vaatteita (kerralla!) eikä tarvitse ulkoilla, kun saa raitista ilmaa sisällä. Myöskään omia musiikkeja ei tarvinnut soittaa koko iltana, kun venäläinen hiphop kuului yläkerrasta puolille öin. Hyvät bassot yläkerran poppivehkeissä!

Nukuin rauhattomasti ja vähän, ja perjantaina aamulla oli seikkailumielestä vain murut jäljellä. Muuten päivä oli kaavamaisen samanlainen kuin kaikki muutkin päivät: 4 h opetusta, kävelylenkki, kauppaan, iltanyhväystä. Aulan seinät on nyt maalattu, mutta alkuviikosta(?) maalannevat vielä vauhtiraidat seinän alareunaan. Sen verran käy ainakin vielä maali nenään, että ainakin yön kaksi majailen vielä iglussani.

Urmas U.