62. ja 63. päivä (ma 29. ja ti 30.10)

Anja oli sumplinut viime viikolla lukujärjestyksen niin, että maanantaille tuli minulle opetukseton päivä. En vastustanut. Päivän merkittävin anti oli torspoilun aikaansaannoksena pikaisia toimenpiteitä vaatineen pankkiasian hoitaminen suomalaisen pankin kanssa. Onneksi järjestyi kivuttomasti. Muuten en tehnyt mitään mainitsemisen arvoista, mitä nyt taas kuuntelin Dylanin Blonde on Blonde -levyä. Nyt alkoi jo upota, mutta edelleen olen sitä mieltä, että parempia Dylanin kappaleita ovat ne, joissa Bob ei soita huuliharppua.

Tiistain nuppologisesti eli pääkopallisesti tärkein asia oli se, että joululomajuna kääntyi. Lomaan siis vähemmän päiviä edessä kuin takana.

Tiistaina oli opetusta kahdeltatoista, mutta ennen sitä kävelin maksamaan ensi kuun nettini. Ihmisiä oli taas jonoksi asti, mutta etuilevat mummelit eivät tällä kertaa sattuneet yhtä aikaa toimistoon. Kun pääsin tiskille ja annoin sopimusnumeroni, niin nainen tiskin takana totesi, että liittymä on maksettu jo ensi kuulta. Mitä halvattua?  Hän sanoi, että halutessani voin maksaa jo joulukuun maksun, kun toimistossa olen. Kun hämmästykseltäni toivuin, ajattelin että mikäpä siinä. Liittymäni maksaa 570 ruplaa/kk, mutta joulukuun maksu ei tietenkään ollut 570, vaan 472 ruplaa. Taas: mitä halvattua? Siis vähän hukkareissu tuli, kun menin maksamaan kenties jonkun toisen erehdyksessä jo maksamaa laskua, mutta ainakin sää oli kaunis ja tuli vähän käveltyä. Torstaina, kun kuu vaihtuu, näen, oliko liittymäni tosiaan maksettu, vai pimeneekö se.

Opetukseni oli taas todellista pienryhmäopetusta, kun opiskelijoista oli paikalla kaksi kuudesta. No samapa tuo, itsepähän vastaavat opiskelustaan. Opetuksen jälkeen kävin Anjan kanssa hakemassa kulkukorttini yliopistolta. Homma osoittautui niin mutkattomaksi, että olisin itsekin selvinnyt, joten vähän harmitti, että olin Anjan pyytänyt mukaan.

Respasta tiesivät kertoa, että huomenna tai ylihuomenna asuntooni vaihdetaan sänky, joka tulee minulle kuin Irak-paperit entiselle pääministerille, pyytämättä. Jääkaapin vaihdossa jäi käpälään musta pekka (vaihdoin huonon huonompaan ja parempi lämpömittarikin jäi vanhaan kaappiin, suatana), joten vähän jännittää, kuinka tässä vaihdossa käy.

Loppuun kouluaiheinen sutkaus:

-          Vovotška, miksi sinut heitettiin ulos luokasta?

-          Olen kuulemma luokkavihollinen.

En enää oikein muista, mitkä vitsit olen kirjasta (Venäläinen ruletti: venäläisiä vitsejä suomeksi ja venäjäksi) jo poiminut, joten blogini nimi saattaa alkaa toimia itsensä toteuttavana ennustuksena.

Urmas U.

59.–61. päivä (pe 26.- su 28.10)

Koko viikonlopun aikana tapahtui niin vähän, etten tullut päivittäneeksi blogiani. Noh, katsotaas. Viime aikoina on alkanut tuntua, että kuherruskuukauteni Venäjän kanssa taitaa olla ohi, sillä sen verran niin sanotusti nyt nyppii kaikki pienikin säätäminen. Lueskelin tänne tullessa jotakin kirjoituksia kulttuurisen sopeutumisen vaiheista ja siksi olenkin tätä osannut odotella. Sääkin tosin on ollut kehno, joten senkään vuoksi ei ole huvittanut kotoa poistua säätämään. Mutta eiköhän se tästä, enää n. 63 päivää joululomaan.

Perjantaina oli opetusta taas 2x90 minuuttia, jonka jälkeen menin kaupan kautta kotio koppaan maata. Katselin Pasilaa, seurasin vakionettisivujani käytännössä reaaliajassa (hesari, nrgm ja riemurasia) sekä kuuntelin 70-luvun progeihanuuksia, etenkin Camel-yhtyeen Moonmadness-levyä. Kuinka paheellista nimetä bändi tupakkamerkin mukaan ja laittaa levy täyteen kosketinpulputusta ja huilusooloja! Arvostan. Skypetin myös läpi puoli sukua.

Lauantaina oli pakkasta viitisen astetta ja maa valkoisena. Kävin tekemässä tunnin kävelylenkin ja sitten lähinnä tapoin aikaa lukemalla ja seikkailemalla internetin ihmemaassa (eli yllä mainituilla kolmella sivulla). Illalla kävin naapurissa nauttimassa puolalaisesta vieraanvaraisuudesta. Oli mukava vain istua ja puhua.  Kotiin palasin vasta kahden aikaan yöllä.

Venäjä ei enää siirry talviaikaan (tai tarkasti ottaen on koko ajan talviajassa), joten yöllä aikaero Arkangelin ja Suomen välillä kasvoi kahteen tuntiin.

Sunnuntainkin lähinnä vetelehdin. Siivosin sentään. Johonkin aika onneksi kuluu, vaikkei mitään teekään. Tämä lienee sitä leppoistamista eli downshiftaamista. Kovin paljon tosin ei enää parane leppoistua, muuten alan kasvaa naavaa. Päivällä kuuntelin muutama vuosi sitten hankkimaani, mutta hyllyn perukoille vähällä kuuntelulla jäänyttä Bob Dylanin Blonde on Blonde -levyä, mutta ei oikein ainakaan vielä auennut. Ornette Birks Makkonen -sarjakuvaa (ja myös CSN&Y:n Stephen Stillsiä) mukaillen Dylanin levyt olisivat parempia, jos laulaja, kitaristi ja huuliharpisti vaihdettaisiin toisiin. Stillsin sanoin hyvä lauluntekijä, muttei kummoinen muusikko. Iltasella sain taas vierailukutsun naapuriin, jossa minulle esiteltiin valokuvia viime kesän matkoilta. Oli mukava välillä katsoa jonkun toisen kuvia. Kyläilin pari tuntia.

Koska vitsit ovat viime aikoina olleet vähissä, niin seuraavassa yksi.

Mikä on neuvostoliittolainen luuranko? Se on kolhoosilainen, joka antaa valtiolle läskinsä, luunsa ja munansa.

Urmas U.

57. ja 58. päivä (ke 24.10. ja to 25.10.)

Keskiviikkona olin taas vapaalla enkä tehnyt musiikin kuuntelun ja lukemisen lisäksi oikein mitään. Päivän merkittävin tapahtuma oli, kun syksyinen vesisade muuttui tänään räntäsateeksi. Olo kuin Galdalfilla: ”So it begins.”

Tuntuu, että aina kun nykyään liikun ulkona, tulee joku ventovieras selittämään jotakin. Valitettavasti selittäjät ovat poikkeuksetta niin sanotusti ”aitoa jengiä”, eli elämää nähneitä (ja maistaneita). Niin tänäänkin. En tiedä, mitä oli vailla. Urpomagneetti siis toimii. Olisivat edes nätei flikoi.

Salsakin meni taas kivasti niin kauan, kun ääneen laskettiin, että 1,2,3 ja 4,5,6. Sitten kun laitettiin musiikki, niin tuntui, ettei osaa enää edes kävellä. Tunneskaala tuntuu noudattavan toistuvaa kaavaa niin, että ennen tuntia stressaa, että mitähän siellä tapahtuu, tunnilla on olo kuin Röllillä voimistellessa (=tämähän on mukavaa) ja tunnin loputtua ketuttaa ankarasti. Annan salsalle vielä muutaman mahdollisuuden.

Torstaina valmistelin tunnit vasta aamupäivällä ja oli tuskaista keksiä ohjelmaa. No, lopulta silti jotakin sain aikaiseksi. Tunti oli muuten ok, mitä nyt yksi opiskelija piti käskeä pihalle luokasta toistuvan möykkäämisen takia. Jep.

Töiden jälkeen Anja näytti, miten saan kännykkäliittymäni ladattua. 200 ruplaa (n. 5 euroa) kesti yli kuukauden käytön, aika hyvin! Lataus oli aika helppoa. Ensin näpytellään liittymän numero ja sitten laitetaan setelit tai kortti koneeseen. Ainoa vain että numeroni alkaa +79… mutta koneen näytöllä ei tietenkään lue alussa +7 vaan pelkkä 8, ilman plussaa. Vain Venäjällä…

Huomiseksi valmistelin harjoituksia liikeverbeistä ja pesin pyykkiä. Illalla kävin teellä naapurissa. Siellä vallitsi kielten sekamelska, kun osa puhui keskenään puolaa, osa venäjää, osa englantia ja osa suomea. Huh!

Urmas U.

56. päivä (ti 23.10.)

Maanantain nelituntisen aherruksen jälkeen koitti taas eräänlainen viikonloppu, kun opetusta on vasta torstaina. Ihan vapaapäivä tänään ei kuitenkaan ollut, sillä hoidin muutamia työasioita, kuten tilasin kirjoja ensi vuodelle ja kävin Anjalle kertomassa, mitä maanantain ryhmän kanssa tehtiin. 

Aamulla ja pääivällä oli myös lapuilla varoitettu vesikatko, poikkeuksellisesti juuri mainittuna aikana.

Aamupäivällä pilkahti vähän aurinko, ja säntäsinkin heti ulos kävelylle. Kävelin tunnin verran ja hoidin samalla kerralla päivän ruokaostokset. Puiset jalkakäytävät olivat jäiset, joten yöllä oli ollut pakkasta. Talvi tekee tuloaan.

Takaisin tullessa sain viimein kuulla, mitä viimeviikkoisen vieraani yöpymisestä pitää maksaa. Tähän asti olin saanut kuulla eri summia 0 ruplasta 900 ruplaan/päivä, ja viimeisin tieto oli ”everything is alright”. Onneksi summa osoittautui lähinnä veden kulutuksen kattavaksi.

Kotiin saapuessani avaimeni, joka siis poistuttaessa rakennuksessa pitää jättää aina respaan, oli annettu ikkunoita mittaaville häiskille, ja jouduin hetken vartomaan oveni takana, että he tulivat toisesta asunnosta katsomaan asuntoni ikkunat. Ikkunaremontti näyttää siis toteutuvan. Ajankohtaa en tiedä. Luulisin kuitenkin, että sille on otollisempiakin hetkiä kuin syys-talvi (lokakuun 14. pidetään täällä perinteisenä talven alkamispäivänä).

Päiväsellä luin Aymén novellikokoelmaa eteenpäin ja poimin siitä vihkoon uusia ranskan sanoja. Kuuntelin myös jaskaa ja illalla vähän opiskelin venäjää. Rutiinit luovat turvallisuutta.

Tänään kuuntelussa Olli Ahvenlahden The Poet -levy (Love 1976).

Taas kotimaista fuusio-osaamista. Pari löysempää biisiä (Sunday’s stuff ja Sambatown), mutta muuten hyvä levy. Bliniasteikolla neljä bliniä viidestä. Kiinnostuneet voivat kuunnella Youtubesta esim. kappaleet Aura ja Grandma’s  Rocking Chair. Vaikka bändi ja levy ovat kosketinsoittaja Olli Ahvenlahden nimissä, nostan tämän levyn sankariksi basisti Pekka Pohjolan, jonka komppisoittoa unohduin usein kuuntelemaan niin, ettei sooloista ollut mitään kuulohavaintoa. Oli se kova!

Urmas U.

54. ja 55. päivä (21. ja 22.10.)

Sunnuntain totuttelin taas yksin olemiseen. Päivällä kävin kävelyllä ja illalla valmistelin vähän tehtäviä maanantain tunneille. Kuuntelin jaskaa ja möllötin.

Maanantaina oli opetusta 2x90 minuuttia ja opiskelijoista oli paikalla neljä kuudesta. Tunnit menivät ihan mukavasti, mutta taas sain yhden osoituksen venäläisestä opiskelukulttuurista, kun kuullunymmärrystehtävässä oli kysymyksissä uusia sanoja, ja kukaan ei tietenkään vaivautunut niitä kysymään, ei ennen tai jälkeen kuuntelun. Kukaan ei vain sitten vastannut niihin kysymyksiin. Semmosta.

Töiden jälkeen kiirehdin kirjastoon uusimaan erääntyviä lainojani. Kyseessä oli lähinnä lainojen uusinta, jonka olisi voinut tehdä puhelimitse tai netin kauttakin, mutta koin helpoimmaksi mennä kirjojen kanssa paikan päälle. Kävin lainaamassa lisäksi Arsene Lupin -tarinoita ja lainaustiskin täti alkoikin puhua ranskaa, kun näki kirjat. Siinä sitten mongersin venäjän ja ranskan sekoitusta, kun yritin kertoa, mitkä kirjat haluan uusia, mitkä lainata ja mitkä palauttaa. Lisäksi olin taas toiminut jotenkin väärin, sillä minun olisi sisään mennessä pitänyt saada jokin lappu vartijalta.

Kävin myös respassa valittamassa ”uudesta”, mahdollisesti neuvostovalmisteisesta, jääkaapistani. Saa nähdä tapahtuuko mitään. Jääkaappi on sen verran äänekäs ja usein käynnissä, että herään sen ääneen öisin. Niinpä olen parin yön ajan hoitanut asian siten, että olen yön ajaksi ottanut johdon seinästä. Olen siis taas tilanteessa, että mikään herkästi pilaantuva ruoka ei säily yön yli.

Illalla palasin noin viikon tauon jälkeen venäjän opintojeni pariin reiluksi tunniksi. Soittelin myös Suomeen.  

Urmas U.

52. ja 53. päivä (pe 19.10. ja la 20.10.)

Perjantai alkoi taas ovelta kuuluvalla koputuksella. Tällä kertaa ovella oli asuntolan johtaja, joka halusi tulla tarkastamaan, millaiset ikkunat asunnossani on. Andrea oli kuullut huhua, että asuntolaan olisi haettu rahaa ikkunaremonttia varten, joten arvelin vierailun liittyvän siihen.  Johtaja myös katsahti sänkyäni ja totesi sen aika pieneksi. Hän kysyi, että haluaisinko isomman sängyn, mutta karvas jääkaapinvaihtokokemus mielessäni katsoin paremmaksi sanoa olevani täysin tyytyväinen vuoteeseeni. Ennen töitä kävin taas vaihtamassa lakanat ja tällä kertaa sain komeat merihenkiset lakanat ankkureineen kaikkineen.

Perjantaina oli taas opetusta 2x90 minuuttia, jonka jälkeen oli kokous laitoksen ulkomaalaisille opettajille. Lähinnä kyseessä oli kasvojen esittely muulle henkilökunnalle. Kokouksen pääkielenä oli, ylläripylläri, venäjä, siispä lähinnä join kahvia ja keskitin tarmoni siihen, että tulin maistaneeksi jokaista plaatua tarjottavia.

Illan kauppareissulta tuli ostettua normaalien eväiden lisäksi pullollinen kvassia, joka on eräänlainen venäläisten versio kotikaljasta, tai kuten vieraani totesi, kuin juotavaa mämmiä. Kesällä se on kuulemma perinteinen hellejuoma, jota saa ostaa kadunvarsilta isoista säiliöistä. Ihan hyvää oli.

Lauantaina oli vieraani lähtöpäivä, ja herätyskello pärähti soimaan kello 6. Taksi oli talon edessä klo 7, ja sitten kohti Talagin lentokenttää. Taksikuski ajoi kuin hullu ja mm. ohitti toisen auton liikenneympyrässä. Ehjänä päästiin kuitenkin kentälle, jossa olimmekin hyvissä ajoin. Kuski nyhti 20 ruplaa yli sovitun hinnan, mutta en jaksanut vämmätä 50 sentin tähden. Kentällä ei suurta ryysistä ollut, mutta venäläinen jonotuskulttuuri närkästytti kanssaihmistä. Jäähyväisten jälkeen hyppäsin bussiin ja karautin takaisin kaupunkiin. Tulin kotiin kaupan kautta ja nautin kahvit.

 Iltapäivällä sain mielenkiintoisia väliaikatietoja Pietarista. Kanssaihmisen transfer-kuljetus kotimaan terminaalista ulkomaan terminaalin oli viipynyt niin kauan, että hän oli myöhästynyt jatkolennolta Helsinkiin, vaikka aikaa saapumisen ja lähdön välillä oli ollut kaksi tuntia. Lentoyhtiö oli korvannut asian siten, että lento oli vaihdettu huomiselle ja lentoyhtiö oli maksanut majoituksen ja ruokailun hotellissa. Kohtuullinen menettely, mutta silti varsin ärsyttävää.

Loppuillan suoritin kodinhoidollisia toimenpiteitä, kuuntelin kotimaista jaskaa ja Pink Floydia ja luin Suomesta saamiani hyysärin kuukausiliitteitä. 

Muutin blogin asetuksia niin, että nyt kommentointi onnistuu myös anonyymisti. Jos alkaa tulla nötkötti- eli spammiongelmia, niin palaan entisiin asetuksiin. Blogini on nyt ylittänyt 3000 lukukerran rajan, kiitos kiinnostuksesta.

Urmas U.

50. ja 51. päivä (ke 17.10. ja to 18.10.)

Keskiviikkona ei taaskaan ollut töitä. Aamun ilouutinen oli se, että yön ajaksi keittiön lavuaariin jätetty tökötti oli auttanut sen verran, että lavuaari veti taas kohtuullisesti. Ilo tosin osoittautui vain noin vuorokauden mittaiseksi, sillä torstaina viemäri tukkeutui uudelleen. Kivaa.

Päivällä lähdimme käymään paikallisessa taidemuseossa. Olin lukenut osoitteen oikein, mutta talo oli iso eikä oikeaa ovea meinannut löytyä. Lopulta pääsimme kuitenkin haluttuun paikkaan. Näyttelyitä oli kaksi: toinen kokoelma oli tauluja nenetsien elämästä ja toinen erilaisia kukka-asetelmia. En oikein lämmennyt kummallekaan. Yläkerrassa oli luusta tehtyjä esineitä (muun muassa kampoja, koruja sekä shakkipeli!) sekä erilaisia ikoneita useamman vuosisadan takaa.  Ikonit olivatkin museon parasta antia.

Kotona kävimme kauppareissun yhteydessä taas ”Blinitalossa” kahvilla. Söin blinejä kermavaahdon ja hillon kanssa. Mmm.

Illalla sitten oli taas salsatunnin aika. Salissa oli tällä kertaa ennätysmäärä osallistujia ja siellä olikin aika ahdasta. Lisäksi opettaja päätti edetä varsin nopeassa tahdissa ja tunnin loppupuolella puolet osallistujista (minä mukaan luettuna) olivat täysin kuutamolla ja vain seisoivat ja ihmettelivät. Viimeksi oli kivaa ja nyt vain syvästi vitutti tunnin jälkeen.

Torstai-aamupäivällä oveeni koputettiin kesken omenan syönnin. Ovella oli kaksi henkilökunnan edustajaa, jotka kysyivät, haluanko uuden jääkaapin vanhan tilalle. Kuten olen muutamaan kertaan täällä maininnut, jääkaappini oli aika lämmin ja siellä oli vain yksi ahdas hylly, joka oli riittävän viileä maitotuotteille. Osin myös sanasta ”uusi” hämääntyneenä vastasin kyllä, mikä osoittautui kardinaalimunaukseksi. Sain nimittäin entistä huonomman tilalle. Ensin jääkaappi viileni kylmimmästä kohdasta noin 12’C:seen, jonka jälkeen väänsin termostaatin kylmemmälle ja tuloksena on nyt vartin välein pariksikymmeneksi minuutiksi käynnistyvä, entistä kovaäänisempi ja lämpötilaltaan noin 10-asteinen rotisko. Tyhmyyksissäni ajattelin, että kun olen asiasta valittanut, niin mitään aivan susipaskaa ei tarjota tilalle. Olin väärässä. Voi luoja, mitä hommaa. Lisäksi tosiaan lavuaari meni uudestaan tukkoon. Sitten töihin.

Töiden jälkeen olimme sopineet menevämme syömään Anjan kanssa.  Anjan ehdotuksesta menimme suomennettuna Turska-nimiseen ravintolaan, jossa laitetaan paikallista arkangelilaista ruokaa. Nimen mukaisesti tarjolla oli paljon erilaisia turskaruokia. Pöytävarauksemme oli 18–18.30, mutta varaus osoittautui tarpeettomaksi, sillä saapuessamme, ja lähes koko käynnin ajan, olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Ruoka oli kuitenkin hyvää eikä myöskään kovin kallista. Kolmen henkilön ruuat alkuruokineen ja alkoholittomine juomineen tulivat maksamaan noin 1500 ruplaa.

Illan lopuksi kävimme kaupassa hakemassa lisää putkenaukaisuainetta. Kotona sitten katsoimme Pasilaa ja söimme pastilaa.

Urmas U.

48.–49. päivä (ma 15.10.-ti 16.10.)

Maanantaina oli taas vaihteeksi töitä tiedossa, ja kävinkin ahkeroimassa 2x90 minuuttia. Töiden jälkeen linssikeiton voimin lähdin näyttämään joenrantaa vieraalleni. Sen verran oli synkkää, pilvistä ja kylmää, ettei siellä kovin kauaa viihtynyt. Illalla katsottiin taas Pasilaa. Keittiön lavuaari alkoi lakkoilla. Siitä mukava päivä, ettei tullut palohälytystä kertaakaan.

Tiistaina ei ollut taaskaan töitä, joten nukuimme lounaaseen asti. Ah! Iltapäivällä ohjelmassa oli käynti Остров-nimisessä kahvilassa, jota saksanopettaja Andrea oli minulle aikaisemmin kehunut. En vain ollut tullut menneeksi yksin. Paikka oli aika tyylikäs ja listalla oli monenlaista herkkua. Seuralaiseni päätyi latteen ja kaalipiirakkaan ja itse otin tupla-americanon ja stefania-kakkua. Kahvinryystämisen ohessa puhuimme kielenoppimisesta ja vaikeista tilanteista, joita kielipuolena kohtaa. Kerroin, että ärsyttävimpiä tilanteita esim. kaupassa ovat ne, kun on ruuhka-aikaan liikkeellä ja sitten esim. kortti ei toimikaan. Sitten kerroin, että olen onneksi oppinut tunnistamaan sanan ”käteinen” näissä tilanteissa ja opetin sen auliisti Armillekin. Pian tämän jälkeen tuli tarjoilija tuomaan laskua ja kysyi, että kortilla vai käteisellä. Olin aivan että ”Va?”, johon Armi avuliaasti tulkkasi, että nyt se kysyy sitä käteistä. Semmoista.

Kotimatkalla kävimme matkamuistomyymälässä, missä oli posliinikippoja, luusta tehtyjä koruja sekä erilaisia puusta valmistettuja tuotteita. Sain hyviä ajatuksia tuliaisiksi, kunhan täältä Suomeen taas pääsen. Ilta kului tortilloja syödessä, taas Pasilaa katsoessa (jumalauta!) sekä keittiön tukkeutunutta lavuaaria ihmetellessä. Paikallinen kodinputkimies (tai halvempi versio niistä) tuntuu tilkkineen loputkin kolot tukoksessa, eli lavuaari vetää entistä huonommin. Ihmettely siis jatkuu.

Myöhäisillan ratoksi tuli palohälytys noin klo 20.30 ja uudestaan 24.00. Jälkimmäinen varsinkin kesti aika kauan ja sen lopuksi tuli vielä jokin kuulutus (tietenkin vain venäjäksi), mistä ei tietenkään ottanut selvää, että sanoiko se, että kaikki ulos ja äkkiä vai väärä hälytys, takaisin nukkumaan. Ilmeisesti jälkimmäinen, sillä vielä henki vinkuu ja pihisee. Sen verran epävarmuus kuitenkin stressasi, että nukahtaminen kesti ainakin puoli kahteen ja viiden jälkeen jo heräsin. Aamuyön tunnit kuuntelin kanssaihmisen kääntyilyä ja Tasavallan presidentin Lambertland-levyä.

Urmas U.

45.–47. päivä (pe 12.10.-su 14.10.)

Perjantaina oli 2x90 minuuttia opetusta, ja taas sai ärähtää siitä, kun möykätään opetuksen aikana. Hohhoh. Illalla kävin salsatunnilla, ja oli ensimmäistä kertaa oikein mukavaa. Tähän asti on ollut aina vain puolikivaa. Nyt opettaja oli muutaman minuutin myöhässä, ja ehdin jo toivoa, että pääsee takaisin sohvalle röhnöttämään, mutta sieltä se sitten saapuikin. Oli tavallista enemmän uusia naamoja, joten harjoiteltiin juttuja vähän perusteellisemmin, ja siksi kenties oli mukavampaa.

Lauantaina ei pitkästä aikaa satanut, joten pääsin pienelle kävelylle. Muuten päivä menikin odottaessa iltakoneella saapuvaa vierastani. Anja oli järkännyt minulle ”taksin”, joka olikin sitten mallia ”pimeä”, siis yksityishenkilön suorittama kuljetus. Kommunikaatio oli taas vähän vaikeaa, mutta kuski oli ajoissa paikalla, kuljetti perille, odotti kentältä haettavan henkilön saapumisen ja vielä kävi rikkomassa vaihtorahaa, kun kerroin, että minulla on vain ”iso” (1000 ruplaa eli n. 20€) seteli. (Rahaa on niin ettei…) Kuljetuksen hintakaan ei ollut paha. Ei siis valittamista.

Respassa oli perinteiseen tapaan vähän solkkaamista, mutta olivat tienneet asiaan varautua, joten tieto oli kulkenut. Vieraani mukana sain kipeästi kaipaamani toppatakkini sekä lisävillapaidan. Olen melko varma, että tulevat vielä tarpeeseen. Vieraani, eli nimimerkki Armi, pääsi myös tutustumaan heti arkielämääni, sillä kun tavarat oli saatu purettua, tuli palohälytys. Tällä kertaa joku kävi koputtelemassa vielä oviinkin, ja ehdin taas hätääntyä. Kiskoimme takit niskaan ja pääsimme käytävään asti, kun hälytys loppui. Nämä aiheettomat hälytykset ovat todella rasittavia. Naapurinikin tulivat käytävässä vastaan, olivat ehtineet meitä n. kymmenen metriä pidemmälle hätäulostautumisessa. 

Sunnuntai meni rauhallisissa merkeissä. Taas satoi, joten vietimme päivän pääosin sisätiloissa. Iltapäivällä pistäydyimme läheisessä Блин Хаус (eli Blin Haus) -kahvilassa nauttimassa blinit ja latet. Hyvää ja kivaa oli. Loppuillasta katsoimme Pasilaa Ylen Areenasta ja söimme tuliaiskarkkeja.

Joni S:lle onnittelut maraton-sijoituksesta!

Urmas U.

43. ja 44. päivä (ke 10.10. ja to 11.10.)

Keskiviikko oli taas sadepäivä ja vapaapäivä. Siispä nukuin myöhään, keittelin kaalikeittoa, soittelin huuliharppua ja illalla kävin salsatunnilla. Keskiviikon tunnilla tuntui olevan enemmän väkeä kuin perjantain tunneilla, ja lisäksi on enemmän, guruni Markus Kajon sanoin, meitä tavan sohloja, mikä on mukavaa.

Alkuillasta kävimme myös Anjan kanssa sopimassa ensi viikon ohjelmasta. Harjoittelijoiden tuntien vuoksi joutuu miettimään vähän tarkempaan, mitä opetetaan ja milloin, että heillä on riittävästi valmisteluaikaa tunneilleen.

Torstaina satoi ja oli parin päivän tauon jälkeen taas opetusta, tosin vain 1x90 minuuttia. Ei taaskaan mitään maailman ikimuistoisimpia tunteja, ei hyvässä mutta ei onneksi myöskään pahassa mielessä. Kauppareissulla kävin automaatilla ja huomasin, että palkka oli tullut venäläiselle tililleni. Jepulis. Kaupassa oli taas etuileva mummo. Illalla soittelin kotiin ja kävin pikaisesti Łukaszin luona teellä. Puolalaisraukalla on opetusta nyt seitsemänä päivänä viikossa, hän on järjestänyt puolalaisen valokuvataiteen näyttelyn paikalliseen kirjastoon ja aloittanut suomen kielen opinnot! Lisäksi hänellä on aikaa kutsua ystäviä teelle. Huh! Itse suosin ”Just say no” -periaatetta kaikessa, mikä haiskahtaa lisätyöltä.

Vähänlaisesti tapahtuu mitään, kun olla möllöttää sisällä. Ehkä blogiini tulee lisää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun parin päivän päästä saan vieraita Suomesta, jepujee.

Urmas U.

41. ja 42. päivä (ma 8.10. ja ti 9.10.)

Nukahtaminen oli tavallista myöhempään valvotun illan jälkeen nihkeää, joten yöunet jäivät vajaiksi. Vaikka aamulla ei ollutkaan mihinkään kiire ja sain nukkua myöhään, väsytti kovasti. Opetusta oli 2 x 90 minuuttia ja yksikön partitiivin käyttöä ja muodostusta käytiin läpi.

Kotiin tullessani kysyin respassa aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsemastani lakana-asiasta. Respa oli vuorostaan H. Moilasena, kun selitin asiaa. Mitään ei selvinnyt, mutta sainpahan aiheutettua mitä halvattua -reaktion jollekin toiselle. Välillä näinkin päin. Muahaha.

Maanantaista ei ole oikein muuta mainittavaa. Illalla testattiin pitkään ja hartaasti palovaroitinjärjestelmää. Satoi, satoi, ropisi.

Tiistaina ei ollut taaskaan opetusta, joten karhusin univelkoja pitkillä unilla. Kävin kaupassa, mutta suodatinpusseja en löytänyt. Hullua, kahvilaatuja on kaupassa saman verran kuin Suomessakin, mutta suodatinpusseja ei missään. Tähän täytyy lisätä pakollinen puusilmävaroitus: ehkä en vain nähnyt niitä, vaikka kovasti etsin. Onkohan venäläisillä erilaiset kahvinkeittimet?

Iltapäivällä ohjelmatiedoissa oli byrokraatit juoksuttavat ulkomaalaista -formaatti. Minun piti käydä allekirjoittamassa paperi, jossa ilmaisin haluni siirtyä laitoksemme opettajaksi. Toistaiseksi olen ollut jotakin muuta, ehkä koko yliopiston opettaja, joka vain on sattunut opettamaan tietyn laitoksen opiskelijoita. Hoh. Lisäksi kulkukorttia varten tarvittiin valokuva ja todistus siitä, että olen opettaja. Reissu oli kuitenkin absurdin hauska.  Kun pääsimme hoitamaan kulkukorttiasiaa, selvisi, että paperi, jossa opettajuuteni todettiin, oli vääränlainen. Urho Matti, eli uusiksi meni. Kuvan sentään sain jätettyä. Sitten noin 14.30 pääsimme henkilöstöasiain osastolle, jossa paikallinen viskaali totesi, että hän ei tee enää mitään, hän lähtee nyt kotiin, siis puolitoista tuntia ennen toimistoajan päättymistä. Onneksi Anja oli tiukkana ja sanoi, että sitten joku toinen hoitaa, emme aio täällä hypätä joka päivä. Sitten viskaali nakitti naapuriviskaalin tehtävään ja lähti kotiin. Ja kuinka hienoa, valmista lomaketta ei ollut, vaan Anja kirjoitti käsin mallista lomakepohjan, johon minä lisäsin lopuksi allekirjoitukseni. Toistamisen uhallakin sanon, että ilman Anjaa ja muutamaa muuta avuliasta henkilöä olisin liemessä.

Illalla kävin hakemassa suomen luokasta radion asuntooni. Kanavista paikansin humppa-, eurodance- ja rokkikanavan. Vähän jumppasin taas ja venäjääkin opiskelin. Taas tuli palovaroitus. Aikaisemmin on ollut vain aika lyhyitä, max. 10 sekunnin äänimerkkejä, mutta tänään oli äänimerkki ja toistuva sanallinen kehotus tehdä jotakin. Hälytys jatkui useamman minuutin, ja ehdin jo hätääntyä. Soitin Anjalle, mutta Anja sanoi, että hän ei ainakaan lähde vielä mihinkään. Olin kuitenkin jo takki niskassa ovella, kun hälytys lakkasi. Raivostuttavaa.

Urmas U.

39. ja 40. päivä (la 6.10. ja su 7.10.)

Lauantaina satoi taas, joten suunnittelemani koko keskustan kiertävä kävelylenkki jäi pelkäksi suunnitelmaksi. Olinkin koko päivän sisätiloissa. Vähän oli aikaisemmin puhetta Andrean kanssa, että olisimme menneet päivällä käymään salsa-klubissa, joka järjestetään ilmeisesti muutaman kerran vuodessa. Andreaa ei kuitenkaan näkynyt, enkä tullut vaivautuneeksi kävelemään kolmea metriä, että olisin käynyt kysymässä asiasta. Joskus toiste sitten. Muutenkaan en tehnyt mitään erikoista, mitä nyt kolmatta tuntia puhuin skypessä.

Tänään sain luettua Martti Joenpolven Valitut novellit (2006). Olen viime aikoina alkanut enemmän ja enemmän pitää lyhyestä proosasta ja myös lyriikasta. Joenpolven nimi on toki tuttu, mutta aikaisemmin en ole hänen tuotantoaan lukenut. Ainakin tämä valikoima sisälsi pääosin ns. tšehovilaisia novelleja. Muutamassa novellissa lopusta jäi vähän teennäinen olo, mutta pääosin tämä oli positiivinen lukukokemus. Monessa novellissa oli myös hyvin samanlainen kertoja: vanhuutta lähestyvä, vähän elämään pettynyt mies. Ehdottomasti paras lukemani nokialaiskirjailija, kirkkaasti!

Sunnuntaina nukuin taas hävyttömän myöhään. Aamupalan jälkeen imuroin ja kävin kaupassa. Valmistin jo perinteeksi muodostuneen sunnuntailounaani: juurespihvejä, lohta ja smetanaa. Sen verran on rajallisella ruokalajivalikoimalla tullut oltua, että ahdistuin katsomaan netistä kaalikeiton ja borssikeiton ohjeet. Suattaapi olla, että kokeilen niitä ensi viikolla.

Respassa ja käytävillä oli pitkin viikkoa lappuja, joissa varoiteltiin, että sunnuntaina klo 14 testataan palohälytysjärjestelmää eikä siitä kenkään pidä huolestuman. Kun palohälytyksiä tulee vähintään kahden päivän välein, varoitus tuntui turhalta. Ja kuten tavallista täällä on, koko päivänä ei tullut mitään hälytystä. Sama juttu kuin oli aikaisemmin varoitus vesikatkosta, jota ei sitten ollutkaan. Tämä on vähän tällainen käänteismaa: toimistot ovat kiinni aukioloaikoina, kuuma vesi tulee sinisestä hanasta ja klo 18–21 toimitettavat vesilähetykset tulevat 17.30.

Illalla otin pienen hien pintaan lihaskuntoilemalla ja sitten suihkun kautta baariin katsomaan ”el clásicoa” (Real Madrid-Barcelona). Neljännen kurssin pojat olivat kutsuneet minut ystävineen peliä katsomaan ja järjestivät kyydin ovelta ovella. Autossa kuulin venäjäksi laulettua jazzia, mikä kuulosti aika metkalta. Bändi oli kai nimeltään Bravo. Venäläinen ajokulttuuri on kyllä aika hurjaa. Tilannenopeus on suuri ja kaistaviivat vain viitteellisiä. Ei ihme, että autoissa näkee usein lommoja.

Baari oli kellaripubi, jossa kärysi vielä tupakka kuten Suomessakin taannoin. Peli päättyi 2-2, ja tunnelma oli mukava.  Ääntä lähti pienehköstä seurueestakin aika lailla. Söin leipätikkuja ja juustoraastetta ja join karpalomehua. Lasku tuotiin lopuksi koko noin 10 hengen pöytäseurueelle ja sitten vain ynnäämään kunkin osuutta.

Koko päivän taas satoi.

Urmas U.

37. ja 38. päivä (to 4.10. ja pe 5.10.)

Kahden vapaapäivän jälkeen torstai tuntui aivan maanantailta. Jopa niin, että melkein kysyin opiskelijoilta, että oliko kiva viikonloppu. 2 x 90 minuuttia oli opetusta, ja molemmat samalle ryhmälle. Opiskelimme pääasiassa passiivin preesensin muodostusta ja käyttöä. Muuten oli hyvin tavanomainen päivä, mitä nyt kauppareissullani näin maassa käytetyn ruiskun ja neulan. Tekee entistä vähemmän mieli liikkua pimeän jälkeen ulkona.

Illalla kävin Łukaszin luona juomassa pari kuppia teetä ja pelaamassa erän shakkia. Minulla on mukanani matkashakkilautani, jonka on kooltaan noin 15 cm x 15 cm, ja pelasimme sillä. Kunhan näen kunnollisen ja kohtuuhintaisen laudan ja nappulat, niin kaupat tuli. Łukasz oli hyvin perinpohjainen miettijä, joten peli eteni rauhallisesti, kunnes yhden heikon siirron jälkeen pääsin tekemään ns. back rank -matin (wikipedia-suomennos "perärivin matti" kuulostaa aika hassulta). Oli mukava pelata (kun voitti).

Perjantaina ennen töitä (1 x 90 min) kävin vaihtamassa lakanat ja pyyhkeet, olihan viikon ainoa päivä, milloin se on mahdollista. Vaihto tapahtuu siten, että liinavaatekaapin lattialle viedään vanhat ja hyllyllä on valmiissa nipuissa kaksi pyyhettä, lakana, pussilakana ja tyynyliina. Olin lievästi hämmästynyt, kun tänään liinavaatekaapissa puhtaiden pinossa oli yksi ainoa nippu merkitty erikseen paperilla, jossa oli suurin numeroin huoneeni numero. Aamun minuuttiaikataulu ei antanut mahdollisuutta asiaa selvittää. Päivällä töistä tullessani tervehdin siivoojaa, ja hän kysyi minulta jotakin. Vasta kotona tajusin, että hän kysyi, että olenko vaihtanut lakanat. Iltasella katsoin lakanoita tarkemmin, muttei niissä ollut muuta erikoista kuin se, että minulle oli valkattu erotiikkaa tihkuvat tiikerilakanat:

Vetää sanattomaksi. Haluaisin kuulla, että miksi juuri nämä oli erikseen merkitty minulle. Toivottavasti muillakin oli samanlaiset lakanat, en tajunnut aamulla katsoa muita pinoja. Pitänee huomenna tiedustella asiaa.

Illalla kävin antamassa salsatunneille toisen mahdollisuuden. Oli ihan kivaa, mitä nyt se ärsyttävää, että vasta-alkajien ryhmässä on puolet jotakin muuta kuin vasta-alkajia. Menisivät omiin ryhmiinsä elvistelemään. Ihan kunnolla tuli kuitenkin hiki ja selkä sai mukavasti kiertoliikettä.

Urmas U. (aka Arkangelin tiikeri)

35. ja 36. päivä (ti 2.10. ja ke 3.10.)

Vähätapahtumaiset kaksi päivää.  Kumpanakaan päivänä ei ollut töitä, joten tälle viikolle opetusta tulee peräti kolmelle päivälle. Working hard, hardly working, eh?

Tiistain vietin musiikkia kuunnellen ja kirjaa lukien. Iltasella kävin myös kävelyllä ja siellä kävin taas hämärän keskusteluntapaisen paikallisen alkuasukkaan kanssa. Vähän humalassa ollut ukko halusi tulta tupakkaansa, minkä tietenkin ymmärsin vasta, kun elekieli otettiin käyttöön.  Hän kysyi, mistä olen, ja kuultuaan vastauksen alkoi silittää hiuksiaan ja toistella jotakin sanaa. Poistuin paikalta. Kotona en tietenkään enää muistanut mainittua ilmausta, että olisin voinut tarkistaa merkityksen jostakin.  Mitähän halusi kertoa, olisi hauska tietää.

Keskiviikkona nukuin niin myöhään, etten viitsi sitä tällaisessa koko perheelle suunnatussa mediassa tunnustaa.  Mitään muuta mainittavaa en tavallisten puuhieni (huuliharpun soitanto, lukeminen, kahvinjuonti, venäjän opiskelu) lisäksi touhunnut, paitsi että niin kävi aika pitkäksi, että päädyin paikkaamaan rikkinäisiä sukkiani! Lapset ja nuoret! Pitäkää silmät ja korvat auki tekstiilityön tunneilla. Siellä opituilla taidoilla säästää pennin jos toisenkin vaatehankinnoissa, ja säästyneet rahat voi sitten käyttää ensiluokkaisiin äänilevyihin!

Illan liikunnoksi olin suunnitellut salsaa, mutta sainkin kuulla, että tunnit oli tältä päivältä peruttu. Päädyinkin sitten kuormittamaan kehoani pienellä jumpalla.  

Viime aikoina kuuntelussa Eero Koivistoinen Quartet: Labyrinth (Love)

Kotimaista jazzia 70-luvun puolivälistä. Edelleen jaksan yllättyä, miten kovatasoinen Suomen jazz-skene oli jo tuolloin. Mukavan erityylisiä biisejä, joista ainoastaan Spring Song vaikuttaa turhalta. Honky Tonky ja Meat and Potatoes ovat souljazziin päin kallellaan, Yksi ruusu on kasvanut laaksossa balladi ja levyn avausraita Stress postbop-kaahausta. Tietyt maneerit Koivistoisen soitossa vähän alkavat häiritä, mutta kyllä tätä uskaltaa aika varauksetta suositella jaskan ystäville. Mitään ikimuistoista levyltä ei kuitenkaan näihin korviin tarttunut.

Urmas U.

33. ja 34. päivä (su 30.9. - ma 1.10.)

Sunnuntaiaamu- ja iltapäivän kärsin perinteisestä sunnuntaiflegmaattisuudesta. Niinpä päivän ainoa merkittävä tapahtuma oli illanvietto yliopistossa suomea opiskelleen Milan luona. Menimme yhdessä Łukaszin kanssa ja tapasin samalla kertaa vajaa viikko sitten saapuneen amerikkalaisen englannin (ehkäpä siis amerikanenglannin) opettajan Louisin. Oli hauska tutustua. Menimme kaikki yhdessä bussilla, sillä matkaa oli muutama virsta.

Illanvietossa oli yhteensä kahdeksan henkilöä, edellä mainittuja ja allekirjoittanutta lukuun ottamatta muut olivat venäläisiä.  Syötiin ja puhuttiin. Yksi venäläisistä ei puhunut englantia, joten kaikki keskustelu oli käytännössä venäjäksi, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että minut ja Louis, joka osaa venäjää suunnilleen yhtä hyvin (tai huonosti) kuin minäkin, heivattiin ulos keskustelusta. Aika epäkohteliasta totta puhuen. Totta tietenkin on, että puhumaan oppii vain puhumalla (tai ehkä myös chomskylaisen kielielimen avulla), mutta on aika hankala osallistua keskusteluun, jos kielitaito riittää vain siihen, että hetkittäin tajuaa keskustelun aiheen. Lisäksi vallitseva tapa tuntuu olevan, että kaikki kielioppivirheet korjataan yhdessä tuumin, mikä ei ainakaan itseäni juurikaan kannusta yrittämään. Ja vielä kun illanvietto kesti n. 5 tuntia, niin kävi aika varsin pitkäksi. Puhuimme sitten Louisin kanssa mm. Yhdysvaltojen presidentinvaaleista. Kotiin tullessani olin perin närkästynyt.

Maanantaina ohjelmassa oli 2 x 90 minuuttia opetusta. Tiesin, että yksi viidennen kurssin opiskelijoista tulee harjoittelunsa vuoksi seuraamaan tuntiani, minkä vuoksi suunnittelin tunnille kaikkea toiminnallista ja hienoa. Heh, kuinka ulkokultaista. Tunnit menivätkin kivasti. Sekin lisäsi omaa hyvää oloa, että seuraavan kerran on opetusta vasta torstaina.

Kaupassa käydessäni huomasin, että tohvelit olivat tarjouksessa (vain 169 ruplaa!), joten niinpä hemmottelin itseäni uusilla sisäjalkineilla. Uhkarohkeasti ostin myös kokonaisen litran maitoa. Huomenna näen, onko se lämminkaapissani säilynyt hyvänä. Loppuillan läpsyttelin tohveleillani ympäri asuntoa, kuuntelin skypen kautta kertomuksia sairastuvalta ja jumppasin. En tosin kaikkea tehnyt yhtä aikaa.

Urmas U.