Kahden vapaapäivän jälkeen torstai tuntui aivan
maanantailta. Jopa niin, että melkein kysyin opiskelijoilta, että oliko kiva
viikonloppu. 2 x 90 minuuttia oli opetusta, ja molemmat samalle ryhmälle.
Opiskelimme pääasiassa passiivin preesensin muodostusta ja käyttöä. Muuten oli
hyvin tavanomainen päivä, mitä nyt kauppareissullani näin maassa käytetyn ruiskun ja neulan. Tekee entistä vähemmän mieli liikkua pimeän jälkeen ulkona.
Illalla kävin Łukaszin luona juomassa pari kuppia
teetä ja pelaamassa erän shakkia. Minulla on mukanani matkashakkilautani, jonka
on kooltaan noin 15 cm x 15 cm, ja pelasimme sillä. Kunhan näen kunnollisen ja
kohtuuhintaisen laudan ja nappulat, niin kaupat tuli. Łukasz oli hyvin perinpohjainen
miettijä, joten peli eteni rauhallisesti, kunnes yhden heikon siirron jälkeen
pääsin tekemään ns. back rank -matin (wikipedia-suomennos "perärivin matti" kuulostaa aika hassulta).
Oli mukava pelata (kun voitti).
Perjantaina ennen töitä (1 x 90 min) kävin vaihtamassa lakanat
ja pyyhkeet, olihan viikon ainoa päivä, milloin se on mahdollista. Vaihto
tapahtuu siten, että liinavaatekaapin lattialle viedään vanhat ja hyllyllä on
valmiissa nipuissa kaksi pyyhettä, lakana, pussilakana ja tyynyliina. Olin
lievästi hämmästynyt, kun tänään liinavaatekaapissa puhtaiden pinossa oli yksi
ainoa nippu merkitty erikseen paperilla, jossa oli suurin numeroin huoneeni
numero. Aamun minuuttiaikataulu ei antanut mahdollisuutta asiaa selvittää. Päivällä töistä tullessani tervehdin siivoojaa, ja hän kysyi minulta jotakin. Vasta kotona tajusin, että hän kysyi, että olenko vaihtanut lakanat. Iltasella katsoin lakanoita tarkemmin, muttei niissä ollut muuta erikoista kuin
se, että minulle oli valkattu erotiikkaa tihkuvat tiikerilakanat:
Vetää sanattomaksi. Haluaisin kuulla, että miksi juuri nämä
oli erikseen merkitty minulle. Toivottavasti muillakin oli samanlaiset lakanat,
en tajunnut aamulla katsoa muita pinoja. Pitänee huomenna tiedustella asiaa.
Illalla kävin antamassa salsatunneille toisen
mahdollisuuden. Oli ihan kivaa, mitä nyt se ärsyttävää, että vasta-alkajien
ryhmässä on puolet jotakin muuta kuin vasta-alkajia. Menisivät omiin ryhmiinsä
elvistelemään. Ihan kunnolla tuli kuitenkin hiki ja selkä sai mukavasti kiertoliikettä.
Urmas U. (aka Arkangelin tiikeri)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti