32. päivä (la 29.9.)

Huonot yöunet keskeytyivät klo 9, kun naapurissa alkoi laulaa porakone. Sitkeästi väkisinmakasin vielä tunnin verran, mutta sitten nousin. Remontti jatkui noin seitsemään, ja työmiehet olivat tehneet pienestä aulastamme (n. 3m x 5m) itselleen verstaan, jossa katkoa osia, porata ja naputtaa. Huomenna jatkanevat.

Aamupalan jälkeen hilpaisin kaupungille. Ensin menin maksamaan ensi kuun internetini. Se tosiaan pitää käydä maksamassa käteisellä toimistossa, tai muuten kuun vaihtuessa keskiyöllä katkaisevat yhteyden. Suurin haaste oli se, että löysin kyseisen puljun kuukauden tauon jälkeen. Pienten harharetkien jälkeen pääsin sisällä. Jonossa oli kai kuusi ihmistä ennen minua ja tiskejä oli kaksi. Jono eteni hitaanlaisesti, ja kun toisella tiskillä asioitunut setä alkoi täyttää jotakin lomaketta, niin edessäni ollut mummo loikkasi jonon ohi tiskille. Kyllä tuli elämää! Toinen iäkäs rouvashenkilö alkoi kovaan ääneen sättiä etuillutta mummoa, ja mummo vain selitti jotakin takasin ja ojenteli rahaa tiskille. Sanaakaan en ymmärtänyt, mutta sävy oli selvä. Tekstiä tuli puolin ja toisin. Kun etuillut mummo sai nettinsä(?) maksettua, niin jono levisi epämääräiseksi rintamaksi tiskille. Arvelin jo, etten mykkänä ja tylppäkyynärpäisenä pääse ikinä tiskille, mutta niin vain vuoroni tullessa tiskiä lähempänä seissyt mieshenkilö viittilöi että sun vuoro. Sain nettini maksettua ja tunsin oloni sankarimatkailijaksi.

Takaisin tullessa piipahdin kauppaan maito-ostoksille. Kortti ei toiminut, joten jouduin kuluttamaan ikävästi hupenevia käteisvarantojani. Ostin myös hehkulampun rikkoutuneen keittiönlampun tilalle. Päädyin kokeilemaan halpaa venäläistä merkkiä. VIRHE! Kotiin tultuani vaihdoin lampun, ja sen elinkaari osoittautui noin sekunnin mittaiseksi. Puolalainen naapurini sanoisi luultavasti tästäkin, että "typical Russian product". Jouduin tekemään illalla uuden reissun kauppaan ja tuttu, länsimainen merkki osoittautui luottamuksen arvoiseksi.

Illalla kuuntelin vähän Genesistä, soittelin, siivosin ja jumppasin. Lopuksi vielä soittelin Suomeen.

Urmas U.

30. ja 31. päivä (to 27.9. ja pe 28.9.)

Torstaina oli opetusta taas totutut 2 x 90, klo 12-16. Aamupäivällä ennen töitä kävin vähän taas kävelemässä, kun oli sateeton sää. Töistä ei jäänyt ihmeempiä kerrottavia. En tosin pysty olla hämmästelemättä paikallista opiskelukulttuuria: aikuiset ihmiset tulevat tunnille tekemättä kotitehtäviä, eivät kuuntele opetusta, eivät tee tunnillakaan tehtäviä ja jos vaivautuvat jotakin kysymään, niin kysyvät englanniksi, että "joko on tauko?". Huh-huh, mitä porukkaa. On tosin ahkeriakin opiskelijoita.

Illemmalla kävin Łukaszin luona teellä. Hän on ollut nyt yli viikon ilman nettiyhteyttä, eikä nettipuljusta olla vieläkään tultu tekemään tarvittavia toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Pieneltähän se tuntuu, viikko ilman nettiä, mutta kun yhteys koko muuhun elämään on riippuvainen netistä, niin se on aika tuskallista. Torstaina hänellä oli joku tyyppi laittamassa asuntolan langattoman verkon tunnuksia, mutta eihän ne toimineet. "This is Russia", totesi naapurini ja kohautti olkapäitään. 

Łukasz oli ollut kirjastossa käymässä, sillä hänellä on siellä syksymmällä vedettävänä puolan kurssi. Kirjaston tädit olivat ystävällisesti kertoneet hänelle, että minäkin olin käynyt kirjastossa. He olivat myös kertoneet, mitä kirjoja olin lainannut ja millä kielillä. Hyvä tietosuoja.

Illan valmistelin tunteja ja soittelin kotiin, kuten tavallisesti.


Perjantainakin oli 2x90 minuuttia opetusta. Opetuksen jälkeen kävin kaupassa hakemassa perjantaipullan ja tulin kotiin juomaan kahvit. Sitten soittelin taas vähän huuliharppua. Koneella nysväsin vähän aikaa OpenMPT-nimisen musiikkiohjelman parissa. Olen viimeksi käyttänyt tracker-ohjelmaa musiikin tekoon joskus lukiossa. Oli ihan hauskaa. Aikomuksenani on tehdä sillä taustoja, joiden päälle sitten voi soitella harppuunaa.

Illemmalla kävin Anjan kanssa ensi viikon ohjelmaa läpi. Osa opiskelijoista on harjoittelussa lokakuun, joten ainakin näillä näkymin tulevien viikkojen ohjelma on (entistäkin) kevyempi. Lukenen paljon. Kävimme myös pankkiautomaatilla, ja nyt osaan nostaa rahaa. Toistaiseksi tili vain on miinuksella. Kotiin kävellessäni juoppo yritti pummia rahaa "bussilippuun". 

Loppuillasta uskaltauduin salsa-tunnille. Viereisessä talossa alkoi keskiviikkona tunnit vasta-alkajille, ja Andrea, joka on harrastanut jo pidempään, sai minut ylipuhuttua. Opettaja oli öljylanteinen perulainen miekkonen. Tuntemuksiksi jäi, että oli ihan mukavaa siihen asti, kunnes ihan lopussa yksi pareistani onnistui sekoittamaan omatkin askeleeni niin, että en saanut enää niitä aseteltua oikeaan järjestykseen. Muutenkin oli vähän vaikeaa, kun ei ymmärtänyt ohjeita: käsiä heiluteltiin, mutta kun ei tiennyt, että pitääkö matkia vai oliko kyseessä kielto, että älkää nyt ainakaan näin tehkö. Ja yhtäkkiä tehtiinkin toiseen suuntaan. Askeleet sinänsä olivat aika helppoja oppia mallista. Alku oli siis mukava, mutta lopuksi jäi aika väyrysmäinen olo. En tiedä, menenkö uudestaan. Saa nähdä. Löytyisiköhän täältä painikämppää? Hinta on kuitenkin varsin maltillinen, noin 100 ruplaa/tunti, eli n. 2,5€. Kunnon diilerin tavoin tutustumiskerta oli ilmainen.

Urmas U.

28.-29. päivä (ti 25.9.-ke 26.9)

Koko tiistain satoi, jo kolmatta päivää peräkkäin, joten sisätiloissa tuli vietettyä koko päivä. Kaupassa kuitenkin pistäydyin. Opetusta oli 2x90 minuuttia, josta ei itselleni jäänyt enää seuraavalle päivälle kestäneitä muistijälkiä. Toivottavasti opiskelijoilla on parempi tilanne.

Illaksi sain kutsun Łukaszin luokse. Istuimme iltaa Andrean ja Łukaszin kanssa, ja joimme teetä. Opin venäläisiä kirosanoja ja muumien nimiä puolaksi, mutta unohdin jo muumit. Taas meni myöhään, mutta oli mukavaa.

Keskiviikkona ei ollut taaskaan opetusta, joten sain nukkua myöhään. Ikkunasta ulos katsoessani totesin, ettei enää sada, joten se tiesi pientä kävelylenkkiä. Aamiaisen jälkeen siis kävelylle. Ilma on jo viileämpi, päivisin n. +5'C, ja tuulee aika kylmästi.

Vaikka kadut ovat päällystettyjä, niin ne ovat todella epätasaisia. Ihmettelen, kuinka venäläisnaisilla pysyvät nilkat ehjinä, kun korkeilla koroillaan sipsuttavat. Myös minihameita näkee vielä näin viileälläkin. Aika sitkeitä ovat.

Päivällä ja illalla luin ranskalaista kirjaani (Marcel Aymé: Les contes du chat perché), soittelin ja opiskelin venäjää. Anja on ystävällisesti lupautunut korjaamaan kirjoittamiani tekstejä, mistä on paljon apua opiskelussa.

Urmas U.

27. päivä (ma 24.9.2012)

Voi Kornelius Kukko, mitä säätämistä! Minulla piti olla tänään 3x90 minuuttia opetusta, mutta ilman ennakkovaroituksia se sulikin yhdeksi ainokaiseksi tuplatunniksi. Vääntäydyin siis 8.20 luokkaan ja kas, ei opiskelijoita. Odottelen vartin, kunnes soitan Anjalle, Anja soittaa opiskelijoille ja takaisin minulle, että opiskelijoille on sattunut aikataulukömmähdys. He luulivat, että tunti on huomenna. Sovimme, että tunti pidetään sitten huomenna.

Kymmeneltä on tunti tavalliseen tapaan, mutta kahdeltatoista taas sama kuvio: opiskelijoita ei näy missään. Taas soitto Anjalle, joka soittaa eteenpäin jne... Vielä en ole saanut tietää, miksei ketään tullut. Ärsyttävintä on, että on käyttänyt omaa vapaa-aikaansa luokassa päivystämiseen ja todennäköisesti joutuu pitämään tunnit toisena aikana. Voi Venäjä.

Loppupäivän käytän kotitöihin: siivoan, tiskaan ja pesen pyykkiä. Niin, pyykkikonekin taas toimii. Kävin kysymässä ennen kokeilua, että onko kone korjattu ja saan vastauksen, ettei se ole rikki ollutkaan. Mutta ei vain toiminut eilen.

Ehdin myös kiusata naapureita huuliharpulla ja opiskella venäjää. Ihan hukkaan ei siis mennyt tämäkään päivä.


Viime päivinä kuuntelussa Tasavallan Presidentti: Tasavallan Presidentti (1969)

Wigwamin ohella toinen Suomi-progen merkittävimmistä bändeistä. Levy on biisimateriaaliltaan hyvin vaihteleva: on fuusiojatsia (Wutu-Banale), boogierokkia (Roll over yourself) ja Elviksen läskikauden tuotoksiin verrattavaa imelyyttä (I Love You Teddy Bear). Huteja mahtuu mukaan, mutta pääosin levy on kestänyt hyvin aikaa. Varsinkin kitaristi Jukka Tolosen soittoa kuuntelee mielellään.


Urmas U.

26. päivä (su 23.9.2012)

Sunnuntai oli yllätysten päivä. Heräsin kahdeksan nurkilla (yllätys!) ja aamupalan jälkeen lähdin käymään kaupassa. Lähisupermarketissani on pankkini automaatti (muiden pankkien automaattien käytöstä menee veloitus), ja minun piti käydä kokeilemassa korttiani, ottamassa esim. saldo, että kortti aktivoituu. Näin siis sanoivat pankissa. Halusin olla aikaisin liikkeellä, sillä ruuhka-aikaan tumpulointi aiheuttaa ylimääräistä stressiä. No, alku oli helppo, kun ruutuun tuli ohjeet englanniksi, mutta kun kone tunnisti korttini venäläiseksi, niin jatko olikin venäjäksi. En saanut mitään tolkkua eri vaihtoehdoista, joten yritykseksi jäi tämäkin. Hyvä, että korttini sain ulos koneesta.

Kotiin kävellessäni puhelimeni soi. Laitoksen uusi johtaja Olga soitti ja kysyi suunnitelmiani päivälle. He olivat menossa perheineen tänne: http://en.wikipedia.org/wiki/Malye_Korely. Olga kutsui minut mukaan, ja pienen empimisen jälkeen päätinkin lähteä. Kyseessä on siis laajahko ulkoilmamuseo, joka on avattu 70-luvulla ja jonne on kerätty näytteitä Arkangelin alueen vanhasta puuarkkitehtuurista. Vanhimmat rakennukset ovat kai 1700-luvulta.

Paikka oli todella suosittu. Se oli mielestäni aika yllättävää, koska miettikää nyt jos Suomessa kerättäisiin vanhoja latoja yms. keskelle ei-mitään. Väittäisin, että aika rauhassa saisi siellä kulkea. Täällä oli jonoja ja autolle oli vaikea löytää parkkipaikkaa. Olgan ja hänen perheensä mukaan lähialueella ei ole oikein mitään vastaavaa, ja he arvelivat käyneensä paikassa noin sata kertaa! Ja mukavaahan siellä oli, sai kävellä raikkaassa syyssäässä eikä autoja tai liikenteen melua missään.

Kuviakin räpsin. Tässä muutama:

Olin kotona neljän nurkilla, jonka jälkeen katselin maanantain tunnit valmiiksi ja yritin tuloksetta pestä pyykkiä. Kone ei toiminut, mistä kävin elehtimässä vastaanotossa. Luulen, että sain viestin perille, mutta voihan olla, että papereihin tuli merkintä: "Huoneiston xxx asukkaan tila heikkenee. Tarkkailtava."

Illalla, kun bongorummuttelin kotiin, oveen koputettiin, ja siellä oli kaksi nuorta naista, joista toinen selvällä suomella kutsui minut illanviettoon naapuriasunnon puolalaisen luo. Hämmennykseltäni lupasin. Puolalaisen nimi on Łukasz ja nimen ensimmäinen kirjain ääntyy korvissani välillä [v] ja välillä [m].

Olin ollut aikeissa käydä vain pyörähtämässä, mutta niin vain ilta vierähti. Vieraita oli lisäkseni kolme, joista yksi ei puhunut englantia, joten sain harjaannusta venäjän kuullunymmärtämisessä. Venäläisten vieraiden poistuttua jäimme Łukaszin kanssa juomaan teetä ja puhumaan toisesta maailmansodasta ja Molotov - von Ribbentrop-sopimuksesta, jossa puolalaisillekin aikanaan jäi ns. "luu käteen". Mukavaa oli. Kotona olin yhdentoista jälkeen enkä enää jaksanut ryhtyä kirjoituspuuhiin, joten siksi tämä teksti teksti ilmestyy vasta maanantaina.

edit. suoritettu kielenhuollollisia toimenpiteitä

Urmas U.

25. päivä (la 22.9.2012)

Ensiksi kiitos kaikille sanontakokoelmaani kartuttaneille! Lisää saa kertoa, jos tulee mieleen. Mitään varsinaista tarkoitusta minulla ei aineistolleni ole, kunhan vain pidän kyseistä ilmaustyyppiä hauskana kielen ilmiönä.

Päivän tärkein asia oli, että sain vihdoinkin hankittua kirjastokortin. Koko päivän oli sellainen ilma, että sataako vai eikö sada, mutta aikani ihmettelin ja neljältä lähdin vihdoin kävelemään kirjastolle. Olin kirjastolla vähän ennen viittä, ja kyltti ovessa ilmoitti puljun olevan lauantaisin ja sunnuntaisin auki kuuteen. Hyvää palvelua!

Kävelin tiskille ja kerroin, että haluan kirjastokortin. Alku näytti sujuvan sutjakkaasti: esittelin passini, kerroin olevani opettaja jne. Sitten alkoi tulla sellaisia kysymyksiä, mitä en enää ymmärtänyt ja jokin ongelma asiassa tuntui olevan. Mummo tiskin takana pyrkii ratkaisemaan tilanteen lisäämällä äänenvoimakkuutta. Ei auttanut. Mummo puhui jotakin maanantaista ja ajattelin, että kirjastokortin takia en passia viikonlopun yli jätä kirjastoon. Passissa on muuten sekin ärsyttävä juttu, että sen mukana pitää kuljettaa maahantulokorttia, joka on passinkokoinen paperiläpyskä ja lisäksi rekisteröintipaperia, joka on n. 1/3 A4-paperista. Kerran jo pankissa onnistuivat maahantulokorttini pudottamaan jonnekin.

Yritin ehdottaa, että soitan ystävälleni, että hän voisi tulkata minulle ongelman. Ei käy. Levittelen käsiäni ja kohottelen hartioita. Mummo soittaa sitten kaksi puhelua johonkin, ottaa passini ja viittilöi seuraamaan. Minut johdatellaan kirjastovirkailijan luo, joka onneksi puhuu englantia. Selviää, että ongelma oli siinä, että minun pitää allekirjoittaa sopimus, jossa lupaudun noudattamaan kirjaston sääntöjä. Kielipuolena en olisi voinut allekirjoittaa sellaista, mitä en ymmärrä. Ihan järkeenkäypää.

Kirjastontäti tulkkaa minulle säännöt. Myöhästymissakko on 1 rupla/päivä/kirja. 40 päivän myöhästymisestä tulee siis euron verran maksuja kirjalle. Varsin kohtuullista.

Täyttelen paperit ja koko sotku vie aikaa yhteensä n. 45 minuuttia, joten joudun käymään kirjaston aarteita aika pikaisesti läpi. Optimistisesti lainaan kirjoja saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Kirjastossa toimitaan muuten sillä tavalla, että ovella on vartija, jolle korttia pitää näyttää, ennen kuin pääsee edes sisälle kirjastoon. Kortti on kuvallinen. Sisällä kortti pitää jättää lainaustiskille, josta sen lähtiessä saa mukaan. Kirjoissa on kortti, johon lyödään leimasimella eräpäivät.

Kotiin päätin mennä bussilla. Tiedän vain yhden bussin reitin, joten odotan sitä tovin pysäkillä, en onneksi silti kovin kauaa. Bussi tulee ja saan istumapaikankin. Tunnin neuvottomuudesta ja arkiasioiden hankaluudesta johtunut hermostuneisuus purkautuu bussissa, kun radiosta tulee venäläisen eurodancen lomassa Stevie Wonderin I just called to say I love you. Vihdoinkin jotakin tuttua! Silmät kostuvat.

Mainitsemani kirjasto sijaitsee joen rannalla, joten nappasin pari kuvaa ilta-auringossa:

Tässä myös mainos 5d-elokuvista:

Tänään luettua: Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (2002)

Sain huonosti nukuttua ja kulutin yön hiljaisia tunteja lukien. Olen lukenut tämän kerran tai kahdesti aikaisemminkin, mutta hyvä se oli edelleen. Osa henkilöistä on turhan kärjistettyjä, mutta kai se on taiteellinen valinta. Sotaveteraani Taisto Oksanen on ilmiselvä esi-Mielensäpahoittaja! Hotakaisen tyylistä pitäviä kehotan myös tutustumaan Arto Salmisen tuotantoon (kiitos H:lle taannoisesta lukuvinkistä!). Paskateoria ei ole kovin häävi, mutta ainakin Varasto ja Kalavale ovat erinomaisia.

Urmas U.

24. päivä (pe 21.9.2012)

Tavallinen päivä opetuksen suhteen, 2x90 min. Opetukseni oli tänään yliopistolla, joten työmatka piteni kokonaiseen kymmeneen minuuttiin. Laitoksemme opettaja-sihteeri Galinalla oli tänään syntymäpäivä, joten laitoksella oli karkkitarjoilu. Opin, että Venäjällä pitää aina ottaa kaksi karkkia, kun tarjotaan, muuten ei pääse koskaan naimisiin. Sen sijaan vierailulle mennessä emännälle vietäviä kukkia (isännällehän viedään alkoholia) pitää aina olla pariton määrä. Parillinen määrä tuo epäonnea.

Julkisista vessoista pitää sanoa sen verran, että vain yhdessä vessassa olen nähnyt merkin, kummalle sukupuolelle vessa on tarkoitettu. Muut ovat ilmeisesti ns. unisex-vessoja, tai sitten jako miesten ja naisten urinaaleihin ilmenee jollakin minulle tuntemattomalla tavalla. Vessoissa ei ole koskaan paperia eikä istuinrengasta. Myöskään lavuaarien luona ei ole paperia tai muutakaan käsienkuivausmahdollisuutta. Se hygieniasta.

Perjantain kunniaksi ostin perjantaipullan, hyvää rahkaa ja pussillisen Punainen lokakuu -nimisen firman valmistamia kamelikarkkeja. Pyrin kevääksi nimittäin entistä aerodynaamisemmaksi ja uljaammaksi Urmaaksi. Pisarahan on varsin aerodynaaminen muoto, eikö totta?

Venäjän opiskeluni on kääntynyt noususuuntaan, sillä olemme Anjan kanssa vaihtaneet keskustelukieleksi venäjän. Kun puhuja on tarpeeksi kärsivällinen ja jaksaa toistaa sanoja, niin huomaan ymmärtäväni puheen pääkohdat.

Sitten kielitieteeseen: olen viime kuukausien aikana ryhtynyt kirjoittamaan erään produktiivisen mallin mukaisia sanontoja ylös. Kaikkien ilmausten merkitys on 'olla henkisesti vajaatoimintainen tai tyhmä' ja muodoltaan ne ovat pääsääntöisesti, että jostakin puuttuu jotakin. Olen kuullut tai lukenut seuraavat ilmaukset:

Ei ole kaikki muumit laaksossa.

Ei ole penaalin terävin kynä.

Ei ole kaikki kamarit lämpöisenä.

Ei mene hissi ylimpään kerrokseen asti.

Ei ole kaikki kotona.

Ei ole kaikki lepakot tapulissa. (myös: On lepakoita tapulissa.)

Ei ole kaikki inkkarit kanootissa.

Ei käy kaikilla pytyillä.

Ei ole kaikki telkät pöntössä.

Lisäksi tarkkakorvainen kanssaihminen oli kuullut englanninkielisen ilmauksen "he is two fries short of a happy meal".

Haastan nyt teidät, arvon lukijat (Kuinka lipevää mielistelyä lisäilmauksien toivossa! toim. huom.), kertomaan, jos tiedätte jotakin muita vastaavia. Avuliaimmat saatetaan palkita venäläisillä elintarvikkeilla (pussimaidolla!).


Tänään luettua: Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän (2005)

Varsin tyypillistä nykyajan suomalaista kaunokirjallisuutta: eri kertojia, kerronta ei noudata kronologista järjestystä ja toinen kertojista on postmoderniin tapaan epäluotettava. Kuitenkin hyvin helposti luettava opus tämä oli. Vähän turhaankin kaikki selitettiin auki. Rock-maailmaan sijoittuva tarina viehätti, mutta loppuun en ollut tyytyväinen. Olisin Wayne's Worldin tapaan halunnut megaonnellisen lopun, jossa myöhäisteini-ikään ja levyjen kuunteluun jämähtänyt, astiainkeräilyä ja pakollista ulkomaanmatkailua inhoava kolmekymppinen saa rakastamansa bänditytön. Sen verran hyvä kirja silti, että aion lukea muutkin (Juha) Itkoset.

Urmas U.

23. päivä (to 20.9.2012)

Aika tavallinen päivä, 2x 90 minuuttia opetusta. Olin aikeissa nousta aikaisin aamulla, että ehtisin vähän lukea venäjää ennen töihin lähtöä, mutta aikeeksihan se jäi. Hätinä ehdin ajoissa töihin.

Töiden jälkeen lähdimme käymään pankissa hakemassa venäläistä pankkikorttiani. Olimme sopivaan aikaan liikkeellä, sillä pankissa oli hyvin hiljaista ja pääsimme saman tien tiskille. Tiskillä sain kuulla, että tili ei ollutkaan sellainen, mihin voin siirtää suoraan euroja, mutta minkäs teet. Pärjännen kuitenkin niin, että jahka saan rahaa uudelle kortilleni, niin maksan sillä siihen asti, kun venäläinen palkka loppuu ja loput suomalaisella visalla. Samalla reissulla sain myös laminoidun todistuksen siitä, että olen kai oikeutettu eläkkeeseen Venäjällä. Kotona vasta huomasin, että todistukseen oli sukunimeni ensi tavun kohdalle lipsahtanut kolmas a-kirjain, joten vaihtoon menee, luultavasti. Pitää Anjalta kysyä, että mikä paperi se oikein on.

Vieläkös Suomessa muuten vouhotetaan 3d-elokuvista? Ne ovat täällä aivan passé. Näin nimittäin matkalla pankkiin elokuvateatterin, joka kehuskeli 5d-elokuvilla. Se se vasta on jotakin. Kuvankin otin mainoksesta, mutta en ole vielä keksinyt, miten saan sen kännykästä koneelle.

Kysyin Anjalta, että miksi Arkangelissa näkee niin vähän polkupyöriä. Sain kolme vastausta: liikenne on aika varomatonta (olen itsekin nähnyt jo muutaman kolarin), pyöräteitä tai kunnon jalkakäytäviä ei ole ja pyörät varastetaan, vaikka ne kuinka lukitsisi.

Kävin kaupassakin tälle päivälle. En muista, olenko kirjoittanut aikaisemmin, mutta kaupassa on paljon tuotteita ihan vain tuorekelmussa. Voin voi ostaa tuorekelmussa, kuten myös juuston, leivän ja valmiiksi leikatut tomaattiviipaleetkin, muista vihanneksista puhumattakaan (tomaattihan onkin oikeastaan hedelmä). Olen myös nyt ymmärtänyt, että valtaosassa tuotteista ei ole parasta ennen -päiväystä, ainoastaan valmistuspäivä. Sen sijaan tuorekelmussa ostamani edam-juuston (rasvaa 50%) säilyvyydeksi luvataan kokonaiset kaksi päivää.

Kaupassa katselin myös vierastohveleita. Olen nimittäin omaksunut venäläisen tavan pitää tohveleita sisällä. Ensialkuun syy oli se, että muuttaessani lattia vaikutti niin likaiselta, että on pakko käyttää kenkiä. Nyt pidän siitä, että jalat eivät ole niin kylmät. Ei kuitenkaan vielä ostanut tohveleita. Tarjonta on kuitenkin pienessä lähikaupassanikin laajahko.

Jaa, vitsejä? No, tämän kerran:

Gruusialainen kävelee Moskovassa. On hiostavan kuuma päivä. Yhtäkkiä hän näkee, että nuori tyttö myy mineraalivettä. Hän menee tytön luo ja sanoo:
- Minulle, olkaa hyvä, yksi lasillinen vesi.
Tyttö ojentaa lasin ja oikaisee:
- Ei vesi, vaan vettä.
Gruusialainen juo veden ja sanoo:
- Oi kiitos teille! Vettä oli oikein hyvää.
Tyttö:
- Ei vettä vaan vesi.
Gruusialainen räjähtää nauruun, huitoo käsillään ja huutaa:
- Vettä - vesi! Olet ihan sekaisin! Itsekään et tiedä, mitä myyt!

Urmas U.

22. päivä (ke 19.9.2012)

Keskiviikko oli tälläkin viikolla opetukseton, ja juhlistin asiaa nukkumalla pitkään. Aamiaisen jälkeen hoitelin sähköpostitse muutamia työasioita ja kävin kaupassa. Luulin ostaneeni kaupasta vadelmapullan, mutta kotona ensihaukkaus paljasti asian oikean tolan: kirsikkaa! Pitäisi siis opetella marjatkin venäjäksi. Ostin myös varsin mainiota marjarahkaa, jossa oli rasvaa 15%, mikä selittänee maukkauden. Muutenkin kevyttuotteita on aika turha etsiä: maidossa on rasvaa 3,5% ja juustossa jopa 50%. Ihmettelen vain, miten valtaosa venäläisistä on aika hoikkia. Onkohan karppauspropagandassa sittenkin jotakin perää?

Iltapäivällä luin vähän kirjaa, keppijumppasin (Ei ole mitään vanhusliikuntaa se! On hyvää liikuntoa!) ja lähdin joutessani käymään jeesusteippiostoksilla BUMissa. Avasin oven, ja tuulenhalkojaani kävi epäilyttävä savun haju. Jatkoin kuitenkin käytävää eteenpäin, kunnes savu oli ihan silminkin havaittavissa. Elämäni vilisi nauhana silmieni ohi, ja epätoivoissani mietin, että olen liian nuori kuolemaan. Uskaltauduin silti eteenpäin. Savu tuli yhteiskeittiöstä, missä tiskialtaassa sihisi jokin, ilmeisen kuuma jokin. Palanut muovi tms. kärysi todella pahasti. En kuitenkaan jäänyt sen kummemmin pällistelemään, vaan jatkoin hoitamaan asioitani. Takaisin tullessani haju oli levinnyt jo koko rakennukseen. Keittiön liedellä oli musta epämääräinen möykky ja ovessa lappu, että "keittiö suljettu teknisten ongelmien vuoksi".

Illalla suunnittelin seuraavan päivän kujeet ja skypäytin. Huuliharppuunoinkin.


Viime päivinä kuuntelussa Joona Toivanen trio: Frost (2006)

Perinteiselle Blue Note -levymerkille levytetty pianotrioalbumi. Yleissävyltään melankolinen ja rauhallinen jazzlevy, mutta kuitenkin sen verran tempon ja dynamiikan vaihtelua, että jaksaa kuunnella hyvinkin. Teemojen melodiat ovat kauniita ja harmonioissa on mukavasti modernia dissonanssia mielenkiintoa ylläpitämässä. Levyn fiilis ja yhtyeen kokoonpano vievät ajatukset pianisti Bill Evansiin. Myös Tapani Toivasen bassotyöskentely muistuttaa Scott LaFaron soittoa Evansin Village Vanguard -levyillä. Tykkäsin.

[Alan ymmärtää, miksi valtaosa levyarvosteluista on positiivisia. Alkaahan sitä tykätä vaikka rengasmelusta, kun tarpeeksi kuuntelee (ns. RadioRock-efekti).]

Urmas U.

21. päivä (ti 18.9.2012)

Lämmityskausi alkoi eilen illalla, ja nyt asunnossani on noin 27 astetta lämmintä. No, perhepiirin viisautta lainatakseni, mieluummin hiestä punainen kuin vilusta sininen. Ylenmääräinen lämpö saattoi vaikuttaa siihen, että nukuin aika huonosti, ja olikin vähän tympeä herätä viikon ainoaan kahdeksanaamuun.

Opetusta oli tänään 6h, joista viimeiset 4h samalle ryhmälle. Kuuden hengen ryhmästä oli puolet poissa syystä tai toisesta, joten todellista pienryhmäopetusta oli tarjolla. Kyllä en ymmärrä nykynuorison velttoutta. Kun minä opiskelin, niin susi persiissä kiinni piti hiihtää yliopistolle kesät talvet ja pettuleipää oli evääksi, jos oli. Kylmimpään aikaan syötiin shakkinappuloistakin hevoset.

Opetuksen jälkeen tein totutun kauppareissun, ja hienoisesta väsymyksestä johtuen päätin ottaa loppupäivän lunkisti. Luin kirjaa, kuuntelin musiikkia ja soittelin huuliharppua. Joku naapureista halusi osallistua musisointiin hakkaamalla pattereita. Elävä rytmisoittaja onkin mukavaa vaihtelua metronomin nakutukseen.

Viime päivinä kuuntelussa Wigwam: Being (1974)

Suomi-progen taiteellisena huippuna pidetty levy vaatii aikaa avautuakseen. Tässä mökissä eniten kypsyttelyä vaati Jukka Gustavsonin (ei siis nykyinen opetusministeri, joka on Gustafsson) Stevie Wonder -vaikutteinen laulu. En ole muutamista yrityksistä huolimatta vielä Wonderille lämmennyt, joten siihen suuntaan johtavat kuuloaistimukset eivät riemastuttaneet. Kun laulusta pääsin yli, pystyin nauttimaan varsinaisesta musiikista, joka on monipuolista ja instrumentaatioltaan mukavan kosketinsoitinpainotteista. Yli 9-minuuttinen Pedagogue käy vähän puuduttavaksi, mutta muista kappaleista pidin. Varsinkin Maestro Mercyn melodia on kaunis. Muutaman kappaleen (esim. Crisader) sanoitus on sen verran ”ohutta yläpilveä”, että kappaleista nauttii enemmän, kun ei seuraa sanoja kansilärpäkkeestä tai netistä. Sanoituksellisia osumiakin löytyy, esimerkiksi levyn satiirisen yleisilmeen mukainen Pride of the Biosphere. Wigwam-untuvikoille suosittelen kuitenkin ensikontaktiksi tämän levyn jälkeen tullutta Nuclear Nightclub -albumia.

Urmas U.

20. päivä (ma 17.9.2012)

Hyvää alkavaa viikkoa itse kullekin säädylle. Tänään oli vain yksi puolitoistatuntinen opetusta, siispä on ollut kivasti aikaa muuhun puuhasteluun. Opetuksen jälkeen klo 12 käväisin kaupassa, ja korttini toimi tällä kertaa moitteetta, which was nice. Kotiin päästyäni sain soiton Anjalta, että perjantaina palauttamastani tuntilomakkeesta puuttui allekirjoitus, jota ilman paperi ei mene eteenpäin. Pitäisi käydä ASAP allekirjoittamassa, kuten perjantaina ounastelinkin.

Päätin yhdistää allekirjoitusreissuun kävelylenkin. Pääsin puolimatkaan, kunnes kahvinkeittimen mahdollinen päällejääminen jäi näivertämään mieltä niin pahasti, että käännyin takaisin kämpille tarkistamaan sen. Poishan se oli päältä. Tuli jakomielitautinen olo, kun oli ärsyyntynyt siitä, että oli muistanut sammuttaa keittimen.

Otin kameran mukaan kävelylle, ja tässä on muutama otos.

Asuntolani takapiha (valkoisessa graffitissa lukee ymmärtääkseni: "Nadja-kulta, minä rakastan sinua." Aww.):

Vastapäistä katunäkymää. Otin kuvan oikeastaan mukaan siksi, että ihmettelin yhtenä päivänä, että miten voi tässä seksuaalivähemmistöjen luvatussa maassa olla gay-kyltti (kuvan oikea reuna, punainen teksti) ihan julkisesti esillä, kunnes tänään tajusin, että siinähän lukee meidän ääntein [bau].

Jokirannasta, kuvassa myös uiminen kielletty -kyltti:

Loppuun vielä tyypillinen arkangelilainen, siis puinen, jalkakäytävä, joista iso osa on, yllätys, yllätys, huonossa kunnossa:

En malta olla palaamatta eiliseen uneeni, jossa siis oli Mikael Persbrandtin esittämä Gunvald Larsson. Luin nimittäin wikipediasta, että Persbrandt on lähteestä riippuen joko ehdolla tai esiintyy varmasti tulevassa Hobitti-trilogiassa. Hänen roolinsa on tai olisi ollut Beorn, mutta kuinka hienoa olisi nähdä Persbrandt Bilbo Reppulina! Miettikää, minikokoinen Persbrandt Yksinäisellä vuorella kiroamassa: "Jag är jävligt trött på denna förbannade jävla skit expeditionen!"

Loppuillan soittelin huuliharppua ja näköpuheluja.

Urmas U.

19. päivä (su 16.9.2012)

Aloitin sunnuntaipäivän samalla tavalla kuin lauantainkin, siis nukkumalla pitkään. Näin unta, että pelasin jalkapalloa Hammarby IF -seurassa yhdessä Gunvald Larssonin kanssa. Huh huh.

Aamupalan jälkeen jatkoin päättymättömältä tuntuvaa ikkunaprojektiani. Keittiön ikkunanpokissa kasvoi mitä lie sammalta, kiva. Ruuvimeisselillä sitten rapsuttelin sitä irti. Käyttämäni tiiviste osoittautui liian paksuksi yhteen ikkunaan, joten projekti jatkuu edelleen, joskin loppu ehkä jo häämöttää. Vähän hirvittää tuleva kylmä talvi, mutta on ikkunoissa ainakin paremmat tiivisteet kuin mitä siellä oli aikaisemmin.

Päivällä kävin kaupassa ja lounastin juurespihvejä, lohta ja smetanaa. Visa-korttini ei jostakin syystä toiminut kaupassa, joten jouduin maksamaan käteisellä. Toivottavasti ei ole pysyvä ongelma. Jatkoin myös huuliharpputerrorismia tapailemalla Summertimea korvakuulolta. Illalla opiskelin vähän venäjää ja suunnittelin huomisen tunnit.

Tässä vielä muutama kuva kaupungilta:

Kuva asuinrakennukseni vastapäisestä talosta:

Esimerkki arkangelilaisesta katukyltistä (Popovin katu):

Harmaita, aika huonokuntoisia kivitaloja ja vielä huonommassa kunnossa olevia puutaloja, niitä täällä näkee paljon. Joitakin uusiakin taloja, silti.


Urmas U.

18. päivä (la 15.9.2012)

Enpä maltakaan olla kirjoittamatta, vaikka suurempia ei tänään tapahtunutkaan. Heräsin klo 10 noin 11 tunnin komeusunien jälkeen, mutta peilikuvan perusteella ilman mainittavaa vaikutusta. Aamutoimien aikana totesin ilokseni, että varoituksista huolimatta sähköt toimivat normaalisti, joten sain totuttuun tapaan aamupuuron ja kupin teetä päivän alkuun.

Puuron jälkeen siivosin, mutta laattioota en ruvennu pesemähä, kun oli luntioomet kipiät. No, en vain jaksanut. Keittelin iltapäivällä linssikeittoa appeeksi ja vain olla möllötin. Anja soitti, ja sovimme, että kahdelta lähdetään käymään pankissa, joka osoittautui olevan kiinni. Sen sijaan kävelimme kaupungilla ja sain vihdoin kuvatuksi Vladimir Iljitšin eli Leninin:

Taustalla näkyy herkkää ja kaunista neuvostoliittolaisarkkitehtuuria:

Kaupungilla on nähtävissä myös kaksi panssarivaunua:

Ensimmäinen on siis tämä vaunu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mark_I_(panssarivaunu)#Mark_V (Mark V), ja jälkimmäinen tämä: http://fi.wikipedia.org/wiki/IS-sarja_(panssarivaunu) (IS 3)

Tässä Arkangelin ainoa pilvenpiirtäjä:

Kävimme myös kahvilla Blinitalossa, jossa lättyjen kyytipojaksi voi ostaa kannullisen Cuba libreä tai sangriaa.  Taustalla soi melko lujalla Jamiroquai-tyylinen acid jazz. Mielenkiintoinen kokemus. Kahvi ja blinit mansikkahillon kera olivat makoisia. Käveltyä tuli reilusti, sillä kotona olin vasta viideltä, ja kahvilareissu oli pikainen visiitti. Tuntuu, että täällä tunnin yhdensuuntaista kävelymatkaa johonkin ei pidetä vielä etäisyytenä eikä minään.

Kotiin palattuani kiusasin naapureita soittamalla huuliharpulla Piippolan vaaria ja Can Cania. Loppuillan skypetin Suomeen.

Urmas U.

17. päivä (pe 14.9.2012)

Tavallinen 2x90 min opetusta, molemmat samalle ryhmälle. Tuntien välissä on melkein kolmen tunnin tauko, jolloin käyn kaupassa ja laitan omena-lohipastaa. Ehdin lukea vähän kirjaakin (Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän) ja sitten takaisin opettamaan. Ryhmä on aika levoton ja meluisa, mikä on rasittavaa. Aihe (peruslukujen ja järjestyslukujen taivuttaminen) ja ajankohtakaan (pe-iltapäivä) eivät ole kaikkein parhaimmat, mutta minkäs teet.

Palautan myös lomakkeen syyskuun tehdyistä tunneista kellonaikoineen. Lappuun pitää täyttää myös loppukuun tunnit, joita en vielä siis tiedä, joten käytän kulunutta viikkoa mallina ja laitan sen mukaan. Unohdin allekirjoittaa paperin, joten luultavasti perästä kuuluu.

Kotosalla syön karkkeja ja jatkan kirjan lukemista. Vähän yritän opiskella venäjääkin, mutta sen verran väsynyt olen syystä tai toisesta, ettei siitä oikein tule mitään. Loppuilta meneekin skypessä.

Huomenna on luvassa 9 tunnin sähkökatko, joten keittomahdollisuudet ovat vähän heikot. Tekevät jotakin korjaustöitä (ilman sähköä, ilmeisesti). Jos sää suosii, niin käymme Anjan kanssa katsomassa, olisiko venäläinen pankkikorttini tullut. Kirjastossakin voisi pyörähtää, vihdoinkin. Jos mitään ei kuulu huomenna, niin  mitään ei ole tapahtunut, ja päivittelin kuulumiset vasta sunnuntaina.

Urmas U.

16. päivä (to 13.9.2012)

2x90 min opetusta tänäänkin. Aamupäivästä kyhäilin verbintaivutuksen harjoitteluun kaksi versiota laivanupotuksesta. Pystyrivillä on verbit ja vaakarivillä persoonapronominit. Ruudukko on siis 6x6 ja sinne pitää sijoittaa yksi kolmen ruudun laiva, kaksi kahden ruudun ja kolme yhden ruudun alusta. Sitten vain ampumaan. Osui ja upposi!

Sitä en sitten lakkaa ihmettelemästä, että aikuisia opiskelijoita pitää toistuvasti komentaa kesken tunnin olemaan hiljaa. Ja vielä yhtä kahteen kertaan ottamaan kuulokkeet pois korvista. Yliopistossa! Aika vähän siis meno muuttunut peruskouluun verrattuna. Seuraavaksi varmaan ryhdyn laatimaan istumajärjestystä. Tyttö, poika, tyttö, poika...

Opetuksen jälkeen kävin tapaamassa laitoksen uutta johtajaa. Hän puhui hyvää englantia ja kyseli kovasti kuulumisia ja suunnitelmiani. Hän kehui, että Vienanmeri on tähän aikaan hyvin kaunis ja vähän puhuttiin mahdollisesta retkestä merelle. Venäläiseen tapaan suunnitelmat varmasti vielä elävät kovasti. Mutta olisihan se.

Edellisinä päivinä on ollut niin menoa, että päätin viettää koti-illan. Hoidin kotitöitä, lueskelin venäjää ja otin tuntumaa Wigwamin Being-levyyn. Illasta vielä skypeilin Suomeen ja tein keppijumpan. Sosiaalinen media käy hartioille.


Eilen kun tuli Neuvostoliitto esille kirjoituksessani, niin laitan tähän loppuun aiheeseen kuuluvan vitsin:

Missä Neuvostoliitossa oli eniten leipää? Lihapullissa.

Venäjä-vitsit ovat muuten kirjasta nimeltä Venäläinen ruletti (Helsingin yliopiston slavistiikan ja baltologian laitos).


Urmas U.

15. päivä (12.9.2012)

Ho-hoo! Blogini on ylittänyt tuhannen lukukerran rajan. Kamppailen kiivaasti blogosfäärin herruudesta Jussi Halla-Ahon kanssa. Halla-aho tosin taitaa päästä 1000 lukukertaan tunnissa, omalta blogiltani se vei kaksi viikkoa.

Opetukseton päivä ei ollut(kaan) vapaapäivä. Aamutoimien jälkeen kipaisin kaupassa ja ryhdyin ikkunantiivistyspuuhiin. En ymmärrä, mihin aika menee, mutta nyt olen saanut uudet tiivisteet vasta makuuhuoneen ikkunoihin. Keittiö on vielä laittamatta.

Puolenpäivän aikaan soi puhelin, ja Anja kertoo, että minun pitäisi käydä yliopiston päärakennuksella kiireesti. Kuulostaako tutulta? Anjalla on kuitenkin opetusta, joten hän ei voi tulla tuekseni ja turvakseni (lue/läs: hoitamaan asiaa puolestani). Sen sijaan laitoksen sihteeri Galina, joka myös opettaa englantia sihteerin tehtävien ohessa, on luvannut tulla kanssani. Tapaan Galinan klo 14 laitoksella, ja lähdemme kohti päärakennusta. Matkalla juttelemme kaikenlaista, ja hän kysyy ikääni. Kun kerroin sen, hän vastaa, että näytän nuoremmalta. Varsin miellyttävä ihminen, siis.

Laitoksella allekirjoitan eläkevakuutuspaperin, joka uutena käytäntönä tehdään myös ulkomaalaisille vieraileville opettajille. Asiastahan ei ole minulle mitään hyötyä, koska en aio eläkepäiviäni (enää 34 työvuotta!) Venäjällä viettää. Tarkoittanee siis sitä, että palkastani aletaan nyhtää jotakin maksua.

Sitten alkaa tuttu kuvio. Työsopimukseeni pitää saada myös jokin merkintä, mutta sitä ei löydykään mistään. Kv-toimiston rouva soittaa johtajien sihteerit läpi, mutta ei tulosta. Tämän jälkeen hän lähtee noin puolen tunnin kierrokselle asiaa selvittämään, mutta palaa tyhjin käsin. Nostelemme yhdessä olkapäitä. Galina arvelee, että huomenna kirjoitamme uuden sopimuksen, kun minulla on audienssi laitoksen uuden johtajan kanssa. Koko jupakka kestää 1,5 h ja tuloksena on yksi allekirjoitus. Perun suunnittelemani kirjastoreissun, sillä vesitoimitus on tulossa illalla.

Lähtiessämme pois päärakennuksesta laitoksen uusi johtaja soittaa Galinalle. Galina kertoo asiasta monisanaisesti, ja kuulen myös, että peruuntunut kirjastoreissunikin mainitaan. Olen siis aika hyvissä käsissä, kun näin pienet huolenaiheet halutaan kertoa johtajalle.

Illalla tapaan Anjan suomen luokassa. Puhe kääntyy venäläisiin ja venäläisyyteen, suomalaisiin ja suomalaisuuteen. Venäläiset elävät päivä kerrallaan, kun taas suomalaiset haluavat suunnitella asiat huolella. Stereotypioita, totta kai, mutta kenties siinä on jotakin pohjaa. Tästä syystä venäläisistä suomalaiset ovat maailman hitain kansa, mitään ei tapahdu. Maikkarin vanha F1-mainos "maailman nopein kansa" onkin venäläisille ironian huipentuma. Toiseksi hitain kansa ovat kuulemma virolaiset, ja suomalaisen tunnistaakin Tallinnassa siitä, että virolaisetkin kävelevät ohi. Silti aika ystävällismielistä pilaa, kun miettii, mihin sävyyn Suomessa puhutaan venäläisistä.

Anja on suunnilleen ikäiseni ja syntynyt siis Suuren ja Mahtavan aikana. Hän kertoi, että Neuvostoliiton hajoamisen aikaan rahaa ei ollut mihinkään, edes palkkojen maksuun, ja ihmiset joutuivat tekemään puoli vuotta töitä ennen palkanmaksua. Hänen kotinsa oli maalla, ja heillä oli kasvimaata ja eläimiä, joten he pärjäsivät. Rahalla ei silti olisi mitään tehnytkään, sillä kaupoissa ei ollut ostettavaa. Ja jos oli, sai jonottaa. Kesälomalla noin kymmenvuotiaana, kun vanhemmat olivat töissä, he joutuivat siskonsa kanssa hankkimaan leivän kaupasta. Kauppa aukesi kymmeneltä, mutta jonopaikka täytyi hankkia ennen seitsemää aamulla. Sitä takaisin nukkumaan ja ennen kymmentä takaisin kaupalle jonoon saman tädin tai sedän selän taakse kuin aamulla. Leipä tuli sitten ehkä yhdeltätoista, kahdeltatoista, yhdeltä. Leipää sai yhden limpun/naama, joten siksi siskonkin piti olla mukana. Aika karua.

Ilma on selvästi syksyinen, puiden lehdet alkavat kellertää, mutta silti on vielä lämmin, yli 10'C päivisin. Syysaurinkokin paistaa harva se päivä. Asuntoni lämpötila on mukavasti yli 20'C.

Urmas U.

14. päivä (11.9.2012)

Opetusta oli tänään heti 8.20 alkaen, ja ensimmäisen 90-minuuttisen jälkeen oli parin tunnin tauko, jolloin kipaisin kaupassa hakemassa päivän maitotuotteet. Jääkaappiongelman vuoksi en mielelläni säilytä maitotuotteita yön yli. Viikonloppuna toissapäivänä avattu maito tuli sen verran kiinteässä muodossa pussista ulos. Ruuaksi tein juurespihvejä  ja höysteeksi purkista smetanaa. Sitten taas pariksi tunniksi opettamaan.

Töiden jälkeen ulkoilin BUMiin hakemaan ikkunantiivistystarpeita ja mopin. Kassan nuori nainen muisti ilmeestä päätellen minut edelliseltä kerralta. Hymy oli herkässä, itsellänikin. Nyt selvisin kuitenkin ilman suurempaa hämmennystä. Moppia ei tarvinnut kaupassa testata tms. Löysin myös maalarinteippiä, jee.

Kadulla näkee suomalaiseen makuun hienoja kadunnimiä: on Gagarinin katu (Lapsuuden sankarille!), Leninin katu, Karl Marxin katu, punaisten partisaanien katu, neuvostokosmonauttien katu ja amiraali Kuznetsovin katu, näin muutamia luetellakseni. Takamustuntumalta arvelisin, että henkilöiden mukaan nimettyjä katuja on enemmän kuin Suomessa. Jos muistini ei petä, niin kotopuolessa Suomessa tosin on myös jännittävä nimi eräällä tiellä. Se on nimeltään SS-miehen tie.

Sinä aikana kun olen täällä asunut, on palohälytyksiä tullut jo neljästi ja kaikki siis aiheettomia. Hälyttimet ovat vissiin aika herkkiä, ja niitä on tiheässä. Omasta yksiöstänikin löytyy kolme kappaletta. Usein hälytys kestää vain pari sekuntia ja lakkaa sitten. Edellinen tuli klo 23.30 sunnuntai-iltana. Hälytysten jälkeen kuulostelen aina, kuuluuko paniikinomaisia huutoja tai kiireisiä askeleita. Ei kuulu. Olen tehnyt pienen gallupin tuttavieni keskuudessa, ja 100% vastaajista ei enää reagoi hälytyksiin mitenkään. (n=1).

Kotosalla lämmin vesi oli koko päivän pois, joten tiskaaminen oli vähän hidasta, kun pesuvedet piti lämmittää kattilassa. Illan käytin taas venäjän opintoihin. Tällä kertaa kertasin adjektiivien ja possessiivipronominien taivutusta.


Tänään kuuntelussa Alice Cooper: Billion Dollar Babies (1973)

Alice Cooperin kaupallinen läpimurtolevy, joka sisältää herkkiä ja kauniita kuvauksia mm. seksuaalisesta häirinnästä (Raped and Freezin'), hammaslääkärissä käymisestä (Unfinished Sweet) ja nekrofiliasta (I Love the dead). Tutuimmat biisit (esim. No More mr. Nice Guy) ovat jo vähän turhankin tuttuja muualta, mutta etenkin alkupuolisko on mukavasti kulkevaa classic rock -osastoa. Viimeisen kolmen kappaleen kohdalla taso vähän laskee, mutta iloksensa tätäkin lättyä kuuntelee. Killer on silti edelleen lempi-Cooperini.

Urmas U.

13. päivä (10.9.12)

Aamupäivällä 2x90 min opetusta, jonka jälkeen kotiin syömään. Kokeilin vihdoinkin jo muutama päivä sitten ostamaani tofua. Se oli koostumukseltaan, no, mielenkiintoista, mutta ainakin mausteisen tomaattikastikkeen kanssa täysin syötävää.

Yhdeltä lähdimme Anjan kanssa käymään yliopiston päärakennuksella, josta tässä kuva:

Anjalle oli soitettu, että minun pitäisi toimittaa kv-toimistolle uusi kopio passistani, koska edellinen oli joiltain osin kuulemma lukukelvoton. Pääsemme paikalle ja kukaan ei tiedä mitään: kiistävät soittaneensa ja näyttävät edellistä kopiota, että täällähän tämä. Antavat uuden nimen mahdolliselle soittajalle. Saan kuitenkin tietää mahdollisen syyslomavieraani majoitusasiasta, joten ihan hukkareissua ei tullut.

Menemme kerrotun henkilön toimistoon ja taas sama juttu. Ei ole soittanut eikä edes tiedä, kuka olen. Mikä röyhkeys! No istumme ja ihmettelemme, mutta asia ei selviä. Sitten kävelemme takaisin oman laitoksemme, joka siis sijaitsee noin 1,5 km:n päässä, sihteerin luokse, jolta käyntipyyntö oli tullut Anjalle. Anja saa häneltä taas uuden nimen, mutta aika ei riitä enää uuteen käyntiin päärakennuksessa, joten kafkalaisen päiväkävelyn jälkeen asia jää roikkumaan. ...to be continued...

Iltapäivällä oli kahden sankarin rästitenttejä, joita olin hetken valvomassa, kunnes poistuin kotosalle. Kotona kertailin venäjän verbintaivutusta ja opettelin muutaman uuden sanan. Ehkä ärsyttävin piirre venäjässä opiskelijalle on täysin ennustamaton sanapaino, joka voi siis olla millä tavulla tahansa. Vokaalit myös äännetään eri tavalla painottomana tai painollisena, esim. o ääntyy painollisena [o] mutta painottomana [a]. Tästä seuraa se, että kun näkee uuden sanan, ei kuitenkaan osaa luultavasti lausua sitä oikein. Ja kun kuulee uuden sanan, ei osaa kirjoittaa sitä oikein.

Illalla keppijumppasin vielä hartiat vetreiksi ja katsoin huomisen tunnit valmiiksi. Tällä viikolla sattuukin olemaan vain nelipäiväinen työviikko, mikä on perin mukavaa. Keskiviikon siis huilin näillä näkymin kotona. Stay tuned for more rock'n'roll.


Viime päivinä kuuntelussa Olli Ahvenlahden Bandstand-levy (1975).

Kotimaista fuusiojaskaa Lovelta. Sähkösoittimia ja lattarirytmejä yhdistettynä jazz-improvisaatioon. Rauhallisemmat biisit miellyttävät näitä korvia enemmän. Etenkin Sandy oli hyvä raita. Takuuvarmaa työskentelyä, mutta mitään kovin mieleenpainuvaa en tältä levyltä löydä. Hauska kuitenkin huomata, kuinka kovatasoista kotimainen fuusio-osaaminen oli 70-luvulla.

Urmas U.

12. päivä (su 9.9.12)

Eilisiltana käydessäni nukkumaan totesin toisen peittoni kadonneen. Keksin heti kaksi mahdollista selitystä: 1) Joku on salakavalasti hiipinyt sisälle ja anastanut keltavihreän, pehmoisen, lämpimän torkkupeittoni tai 2) olen jo perjantaina mennessäni lakanoita vaihtamaan kaapannut erheessä peittoni mukaan.

Kenties tämän tragedian vuoksi nukuin huonosti. Näin painajaista, jossa maatuska-nuket tarttuivat peittooni, aina kun silmä vältti. (No, ehkä pientä värikynää oli tuossa.) Nousin kuitenkin melko aikaisin, koska halusin saada valmisteltua huomisen tunnit aamupäivän aikana. Ja valmistelinkin. Hesarin sivuilta valikoin juttuja, joista tein tekstinymmärrystehtäviä. Myös adjektiivien vertailumuotoja luvassa.

Sitten kävin kaupassa. Tässä on nyt kovasti kaipailtu venäläinen maitopussi (0,5 l; saatavana myös litran pusseissa):

Tässä kuva kuvailemistani paikallisbusseista, jota kuski yrmeänä huoltaa:

Kaupasta löysin myös ehkä hienoimman mahdollisen juuresharjan + telineen:

Päivällä lueskelin kirjaa ja korjasin blogini kellonajan, joka oli oletusarvoisesti -8 UTC. Nyt se on Moskovan ajassa, joka on siis Arkangelinkin aika (+4 UTC). Huomasin myös, että jääkaappiani oli käyty "korjaamassa". Toisin sanoen säätöruuvia oli käännetty kylmemmälle. Sehän poistaakin ongelman, joka siis on, että yläosa on jäässä ja alaosa +13'C.

Illemmalla ryhdyin tiivistämään makuuhuoneen ikkunoita. Ulkona on vielä yli 10'C lämmintä, mutta silti käy huiku. Ihmettelin aikani ja katselin netistäkin vinkkejä, mutta keskustelupalstojen taso kadotti taas uskoni ihmiskuntaan. Päädyin konsultoimaan asiantuntijaa Suomessa. Sitten pääsinkin työhön ja sain sopivasti pariin ikkunaan tiivistenauhan paikalle, kunnes tiivistemateriaali loppui. Lähipäivinä käyn BUMista hakemassa lisää. Tulee varmasti taas hauskaa. Jos huiku ei lakkaa, niin vedän jeesusteipillä ikkunat umpeen ja avaan ne seuraavan kerran kesäkuussa.

Tänään luettua Graham Greene: The Captain and the Enemy

Kirja perustuu arvoituksellisen Kapteenin hahmolle, herättää lukijan mielessä hänestä joukon kysymyksiä ja jättää vastaamatta lähes kaikkiin. Kuka Kapteeni on, ei oikein selviä, eikä selviä otsikon mainitsema vihulainenkaan. Perinteinen yläasteen ainekirjoituksen lopetus (kaikki kuolevat) ei myöskään nosta pisteitä. Ei huono, mutta huonoin kolmesta Graham Greene -kirjasta, jotka olen lukenut. Kahdesta muusta tykkäsin.

Urmas U.

11. päivä (la 8.9.)

Nukuin myöhään ja aamupalan jälkeen hipsin suomen luokkaan, jossa Anjan piti olla ottamassa vastaan opiskelijan rästitenttiä. Anja olikin siellä, mutta opiskelija oli tullut aamulla paikalle ja sanonut, ettei osaa mitään eikä halua tehdä tenttejä. Ei sitten. Venäjällä on aika tiukka systeemi tenttien suhteen: on tietty päivämäärä kurssin päättymisen jälkeen, mihin mennessä kurssin tentti pitää olla suoritettu hyväksytysti tai ulos yliopistosta tai vuoden päästä uudelleen kurssille.

Päivällä keittelin kahvit. Maitopussiformaatti osoittautui haasteelliseksi käyttää. Ensimmäinen vesitynnyri (20 l) loppui muuten eilen. Aika tasan viikon päiviksi se riitti juoma- ja ruuanvalmistusvesiksi. Sitten siivosin. Imurinlainaamismahdollisuudesta olen enenevissä määrin kiitollisempi, sillä asunnossa valmiiksi olleet siivousvälineet ovat kuvassa alla.

Päätin pestä lattiatkin. Moppini vain oli, edesmenneen valmentajani suosimaa ilmausta käyttääkseni, säälittävän ja naurettavan rajamailta, joten aivan priimajälkeä ei tullut. Pesuveden sain kuitenkin likaiseksi.

Illalla opiskelin venäjän prepositioita ja skypäitin.

Tässä pari lisäkuvaa, jotka otin heti tulopäivänä. Nyt minulla on jo mattojakin lattiassa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy teippivirityksiä, jolla muovimatto on kiinni toisessa muovimatossa.

TV:n kohdilta samalta huoneesta:

Kylppärin putkistoa:

Kämppikseni herra Kaappinen kekkos-rilleineen:

Ja vielä yksi kuva Pietarista Laatokan asemalta ennen junan lähtöä:

Yritän saada lähipäivinä kaupungiltakin vähän kuvia. Loppuun venäläinen versio suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen -mallin vitsistä.

Venäläiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset kilpailevat siitä, kuka pystyy istumaan pisimpään kylmiössä, joka on täynnä vodkaa ja pientä purtavaa. Päätetään, että kylmiöön päästetään kerrallaan kaksi ihmistä. Ranskalaiset ja amerikkalaiset eivät kauan kestäneet. Tuli venäläisten vuoro. Menee tunti, toinen, kolmaskin. Muut päättävät varmistaa, etteivät venäläiset ole jäätyneet. Ovi avataan, mutta avaaja saa oven päin naamaansa. Sisältä kuuluu:

- Ihan oikein sille.

- Totta kai. Muutenkin on kylmä ja ne vielä avaavat oven.

Urmas U.

10. päivä (pe 7.9.2012)

Vähätapahtumainen päivä. Tänään oli taas pyyhkeitten ja liinavaatteiden vaihtopäivä, joten pingersin ennen töihin lähtöä niitä vaihtamaan. Opetusta oli tänään 3x90min eli eniten tällä viikolla. Yhteensä koko viikolle tuli 18h opetusta, siis kaksi tuntia yli opetusvelvollisuuden. Joku viikko on sitten kevyempi. Luennot on järjestetty samaan tapaan kuin Suomessakin, siis 90 min jaksoissa (= venäjäksi para eli ’pari’), mutta erilaista on se, että oletusarvoisesti kunkin 45 minuutin pätkän jälkeen on 5 minuutin tauko. Osa omista ryhmistäni haluaa pitää tauon, osa ei. Kunkin 90-minuuttisen jälkeen on 15 min tauko ja kolmannen ja neljännen luennon välissä on tunnin tauko. Perioditaukoa ei ole, vaan opinnot jatkuvat ihan vuoden loppuun asti. Näillä näkymin palaan Suomeen joskus aivan loppuvuodesta ja olen koko tammikuun Suomessa.

Kuten taisin kirjoittaakin, yliopistorakennuksessa, jossa laitoksemme sijaitsee (varsinainen suomen luokka siis sijaitsee asuinrakennuksessani), on edelleen remontti käynnissä. Päällekkäisten tuntien vuoksi olin tänään vuorostani siellä opettamassa. Välillä remonttimelu häiritsi pahasti, mutta onneksi vain ajoittain. Tunsin taas oloni aika avuttomaksi, sillä jouduin laittamaan opiskelijat hakemaan luokkien avaimia, kun avainukko oli vaihtanut paikkaa. Ei sekään vielä mitään, mutta en tiennyt kuin 1. tunnin luokan ja pyysin 1. luennon opiskelijoita taluttamaan minut lukujärjestyksien luo, että näen seuraavan tunnin paikan. Lukujärjestys toimi kuitenkin niin mystisellä logiikalla, etten saanut siitä mitään irti. Jouduin siis soittamaan Anjalle, että Anja soittaa opiskelijoilla, että hakekaa opettaja lukujärjestyksien luota ja viekää se luokkaan. Tällaisten jälkeen ei voi itseään turhan vakavasti ottaa. Auttakaa Tarzan puuhun, ja silleen.

Kun oikea luokka löytyi, niin avainta siihen ei löytynyt mistään. Yksi opiskelijoista selvitti asiaa ympäri taloa. Koetin olla parhaiten hyödyksi, joten istuin ja söin keksejä. Viimein laitoksen johtaja Elena Ivanovna (hyvin miellyttävä ihminen, muuten) hoiti meille luokan ja pääsimme opiskelemaan ruuanlaittosanastoa ja reseptejä.

Pitkällä tauolla kipaisin kotiin syömään loput linssikeitot ja sitten puoleksitoista tunniksi takaisin opettamaan. Töiden jälkeen respassa odotti ensimmäinen postilähetykseni, työnantajan lähettämä Pasi Sahlbergin kirja Finnish lessons: What can the world learn from educational system in Finland sekä Suomen Kuvalehti. Sahlberg on CIMOn johtaja. Varsin miellyttävä ihminen, muuten. Sitten skypeilin Suomeen ja ilokseni huomasin myös, että piuhaliittymällä pääsee riemurasiaan. Siinä sitten vierähti pari tuntia, kun selasi mediaa pimennossa kuluneelta kymmeneltä päivältä. Löytyi ainakin yksi peruste maksaa piuhaliittymästä.

Iltasella kävin kaupassa ja löysin tofua. Ituhippinähän en mielelläni lihaa syö (tai tee sillä muutakaan), joten tofu on tervetullut proteiinilisä ruokavalioon. Ostin myös pussillisen maitoa, ihan oikeasti.  Sitä myydään pullojen ja purkkien lisäksi myös pusseissa. Perimätieto kertoo, että näin oli Suomessakin ajalla ennen väritelevisiota. Eilinen kahvikupponen sai kahvihampaan juilimaan, joten ostin lisäksi paketillisen suodatinkahvia.  Karkkiosastolta ei löydy Suomen tapaan megajättipusseja, vaan pussit ovat varsin maltillisia. Voi siis hyvällä omallatunnolla ostaa monta pussia kerralla, ”kun nää on näin pieniä”. Kaupassa sain muuten itseni kiinni hassusta ajattelusta: kirosin mielessäni, kun en löydä kaikkia niitä ruokatarvikkeita kuin Suomesta, vaikka koko matkailun ja muualla asumisen ydin kai on, että kokee uutta ja rikkoo rutiineja.

Lopuksi Neuvostoliitto-vitsi: Mitä eroa on kapitalismilla ja sosialismilla? Kapitalismissa ihminen on ihmiselle susi ja sosialismissa – toveri susi.

Urmas U.

9. päivä (to 6.9.12)

Aloitan vitsiaiheisella vitsillä:

-          Mitä harrastatte, toveri Stalin?

-          Kerään itsestäni kertovia vitsejä.

-          Kuinka monta olette jo saanut kokoon?

-          Kaksi ja puoli leirillistä.

Tänään opetusta 2x90min. Opiskelijoista näkee aika nopeasti tunnolliset opiskelijat ja venkoilijat, ei siitä sen enempää. Näin myös pitkästä aikaa ja arvioin ensimmäistä kertaa suullista koetta. Oli hauskaa. Itse olen joskus ollut monsieur Dépéen (meniköhän aksentit oikein?) ranskan peruskurssin suullisessa tentissä ja ääni vapisten kertonut aiheesta mon avenir, tulevaisuuteni.

Yläkertaan asuntooni lampsiessani respan rouva kertoi, että ”Internet, today, 4 o’clock”. Sitten odottamaan. Odotellessani keittelin porkkana-linssikeittoa. Oli hyvää. Soitin Anjalle ja hän saapui ennen neljää tulkiksi. Miehet saapuivat miehekkään työkalupakin kanssa nettiä asentamaan. Olivat vähän tuskissaan, kun koneeni kielenä on suomi, muahaha. Välillä näinkin päin. Sitten he iskivät piuhaan kiinni jonkin laitteen ja hävisivät yli puoleksi tunniksi. Takaisin tullessaan sanoivat, että nyt toimii. Ja toimiikiin, tosin vain Chromella, kuten vasta myöhemmin huomasin. Mukavia kavereita kuitenkin, kättelivätkin lähtiessä.

Viideltä Andrea oli luvannut näyttää kaupunkia. Ensin kävelimme kahvilaan. Ensimmäinen kuppi kahvia yli 10 vuorokauteen maistui hyvältä. Sitten lähdimme käymään Arkangelin alueen (ei siis kaupungin) kirjastossa. Menimme bussilla, mikä oli ensimmäinen bussireissuni täällä. Bussilipun hinta on 14 ruplaa (n. 0,40€), siis varsin kohtuullinen. Bussissa on erikseen rahastaja, joka tulee hätyyttelemään, kun on saanut takamuksensa penkkiin. Hauskaa on se, että bussireiteistä ei ole (tiettävästi) olemassa reittikarttoja, ne vaan pittee tietee. Bussit itsessään ovat hassun pieniä, eräänlaisia puolikkaita busseja, joissa on istumapaikka n. 15 hengelle. Bussit ovat (yllätys!) huonossa kunnossa ja pinnasta saattaa puuttua peltiä niin, että moottorin hihnan näkee pyörivän. Bussit on ilmeisesti saatu lahjoituksina jostakin. Täällä oli aikaisemmin maailman pohjoisen ratikkaverkosto, mutta se on purettu muutama vuosi sitten.

Kirjastossa meidät otti vastaan Andrean hyvin tuntema kirjastovirkailija Tatjana Ivanovna, jota sydämellisempää ihmistä en ole nähnyt ehkä ikinä. Yhteinen kieli puuttui taas, joten paremman vaihtoehdon puuttuessa puhuimme saksaa. Ja saksahan (tai saksakin) taittuu minulta kuin metrinen halko. Hän kysyi, mitä olen ehtinyt nähdä ja sain sanottua, että olen jo nähnyt Leninin (patsaan). Vastaukseni oli Tatjanasta hauska. Tulimme hyvin juttuun saksaksi.

Tatjana ohjasi meidät henkilökunnan taukotilaan, jossa joimme teetä. Sinne tuli myös Martha, joka on venäläinen vapaaehtoistyöntekijä ja jatko-opiskelija, vähän ujonpuoleinen mutta mukava. Sitten kuuntelin mykkänä, kun puhetta tuli. Kun ympäristö oli rauhallinen ja ihmiset puhuivat pidemmän aikaa kerrallaan, niin huomasin, että aloin saada enemmän ja enemmän kiinni keskustelusta. Aloin kuulla tuttuja sanoja siellä täällä, mutta en toki niin paljon, että olisin yleensä ollut kärryillä keskusteluista kuin hetkittäin. Mutta tee oli hyvää, ja tunnelma oli lämmin ja ystävällinen, joten viihdyin oikein mainiosti mykkänäkin. Venäjän ’saksalaista’ tarkoittava sana tarkoittaa muuten myös ’mykkää’. Istuin siis saksalaisena. Kirjastossa oli paljon kirjoja niillä kielillä, joilla osaan vaieta, joten varmasti palaan vielä.

Takaisin tulimme Andrean ja Marthan kanssa joen rantaa pitkin, jossa oli upea auringonlasku, vaikka taivas olikin pilvinen. Joki oli syvänsininen ja taivaalla eri sinisen sävyjä. Kaukana näkyi pilvestä lankeava sade. Harmi, ettei ollut kameraa.  Joki on siitä mielenkiintoinen, että siinä on vuorovesi-ilmiö. Johtunee meren läheisyydestä (n. 40 km). Se on myös niin saastunut, ettei siinä voi tai saa uida. Yläjuoksulla on paperitehdas, joka laskee (tai ainakin on laskenut) kaiken jätteen suoraan jokeen. Ihmetyttää, että kun ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä, niin miten niin monet asiat voivat täällä olla niin retuperällä.

Kaupungilla näkee myös kulkukoiria. Andrea kertoi, että pari vuotta sitten häntä oli kulkukoiralauma purrut.  Ovat kuulemma aggressiivisia etenkin talvella, kun on kylmä ja nälkä (niillä koirilla). Kiva.

Olin kotona yhdeksän nurkilla, jonka jälkeen suunnittelin huomisen tunnit loppuun.

Urmas U.

8. päivä (ke 5.9.2012)

Kestovaipoistakos piti puhumani… eikun niin, Arkangelista. Koska blogini otsikkokin lupailee A:n lisäksi vitsejä, niin aloitetaan sitten vitsillä:

Näyttelyssä on esillä taulu nimeltä ”Lenin Puolassa”. Tauluun on kuvattu risumaja, josta törröttävät kahdet paljaat jalat, miehen ja naisen.

-         Tämä on maja Razlivissa, selittää opas. – Jalat kuuluvat salaisen poliisin päällikölle Felix Dzerdžinskille ja Leninin vaimolle Nadežda Krupskajalle.

-         Mutta missä Lenin oikein on?

-         Lenin on Puolassa.

Tänään oli löysä päivä opetuksen suhteen, vain yksi 90-minuuttinen. Jätän laatimani sanastoharjoituksen finessit nyt hehkuttamatta. Luppoajalla kävelin takaisin BUMiin ostamaan pyykkitelinettä. Päädyin 900 ruplan (22€) turkkilais-viritelmään, joka näyttää koottuna x-kirjaimelta (joka on muuten h-äänne kyrillisillä aakkosilla). Jo matkalla kassalla tuli avulias kaupan työntekijä sanomaan jotakin, mutta joudun turvautumaan hyvin sisäistämääni ”En ymmärrä. Puhutteko englantia?” -repliikkiin. Arvatkaa, puhuiko?

Kassalle siis. Ja kassalla sama juttu. Kassa yrittää selittää jotakin eikä ota hintaa telineestä. Epäilen, että olen ottanut mallikappaleen tms. ja varsinainen tuote pitää hakea jostakin varastosta, kuten Ikeassa. No, myyjä tuskastuu ja viittilöi toisen myyjän paikalle. Toinen myyjä saapuu, mitään puhumatta ottaa telineeni ja lähtee pois. Ensimmäinen myyjä viittilöi minua seuraamaan. Seuraan ja myyjä alkaa repiä pakkausmuoveja telineestä. Katson vieressä Teuvo Moilasena. Myyjä saa muovit pois, kokoaa telineen ja katsoo kysyvänä päälle. Nyökkään hyväksyvästi. Myyjä kasaa telineen, kantaa kassalle ja nyt saadaan kaupat tehtyä. Tämän jälkeen purkamisen suorittanut myyjä pakkaa tuorekelmulla uudenkarhean pyykkitelineeni. Oliko siis kyse siitä, että minulle näytettiin, miten teline kootaan, vai siitä että tuote on varmasti sellainen kuin haluan? Mene ja tiedä. Kiitän ja kävelen ylpeänä omistajana kotiin kolmatta kilometriä pyykkiteline kainalossa.

Venäläisissä liikennevaloissa on jänniä, hyvin jänniä, yksityiskohtia. Ensinnäkin, niissä on jalankulkijoille sekunnit, kuinka kauan valo on vielä vihreällä. Toinen jännä on, että parissa isossa neljän tien risteyksessä kaikki valot menevät autoilijoille punaiselle, ja jalankulkijat ylittävät risteyksen ristiin, siis keskeltä risteystä. On muuten villin näköistä alkuun.

Pääsin nyt siis pesemään pyykkiä. Pyykkikone löytyy yhteiskeittiöstä (itselläni on siis oma keittiö). Kone on venäläinen ja pesuohjelmamerkinnät ovat venäjäksi. Saan kuitenkin tolkun. Kun alan latoa pyykkejä koneeseen, yllätyn. Edestä täytettävän koneen rumpu on normaalikorkuinen, mutta syvyys on vain puolet suomalaisen koneen rummusta, max 20 cm. Farkut ja paita, niin rumpu alkaa olla täynnä. Onneksi kone ei tunnu olevan kovin usein varattu.

Loppuillan suunnittelin huomisen tunteja ja valmistelin sanastoharjoitusmateriaalia sekä yritin selvittää syyslomavieraani asumisjärjestelyitä. Edellisen lehtorin mukaan hinta oli pari euroa yöltä, mutta respan ”tarjouksen” mukaan 900 ruplaa/yö, eli kymmenkertaisesti. Siihen voi kuitenkin saada alennuksen, jos saan yliopistolta jonkun lapun (minkä?), jossa on jonkun (kenen?) allekirjoitus. Byrokratiaa riittää ja kielipuolena on aika tuskallista, kun aina pitäisi vaivata niitä kahta ihmistä, jotka tuntee.

Kielipuolisuudesta puheen ollen tämä Monty Python -sketsi on ollut usein mielessä: http://www.youtube.com/watch?v=G6D1YI-41ao&feature=related

Tänään kuuntelussa Randy Newman: Sail Away (1971)

Pianopainotteista pop-musiikkia nyrjähtäneillä sanoituksilla. Nimibiisin kertoja on orjakauppias, joka kertoo kuinka hyvä on, että orjat pääsevät pois viidakosta kärmesten ja tiikereiden armoilta. Levyn päätösraidalla Jumala kertoo tykkäävänsä ihmisistä siksi, että ne menevät pitkin aavikkoa luullen, että Jumala on siellä. Ry Cooder vierailee parilla raidalla soittamassa slide-kitaraa, ja biisit ovat vaihtelevia, mistä plussaa. Pari kappaletta vaikuttaa ainakin vielä vähän tylsiltä, mutta muuten hyvä levy. Biiseihin löytyy sanat Randy Newmanin kotisivuilta. Suosittelen Tom Waitsin, Paul Simonin ja miksei Nick Caven ja The Smithsinkin ystäville. Nykymakuun vähän lyhyt levy (30min), mutta ainakin jaksaa kuunnella kerralla.

Urmas U.

7. päivä (ti 4.9.2012)

Unohdin maanantain kohdalle kirjoittaa, että tullessani kaupungilta hoitamassa pankki- ym. asioita, oli asuntolani respassa minulle lappu, jossa neuvottiin melko oudolla englannilla minua tulemaan respaan aamulla klo 9. No, aamulla reippaasti menin respaan, jossa istui nuori julli (lapun ”programmer”), joka siis laittoi kannettavaani asuntolan langattoman verkon härdelit. Olin siis vasta edellisenä päivänä käynyt solmimassa sopimuksen piuhamallisesta netistä. Älkää kysykö tarkemmin, en ymmärrä enempää. Näytin jullille tilausvahvistustani eiliseltä, ja englannista sain sen verran selvää, että ”free wi-fi”. Niin, kunpa olisin tiennyt. Hän tuli kuitenkin asuntooni katsomaan piuhaviritystä, joka matelee lattialla, mutta sitten kielimuuri nousi niin korkeaksi, että jouduin turvautumaan Andrean tulkkaukseen.  En halua arvostella kenenkään kielitaitoa, etenkään kun en itse juuri puhu paikallista kieltä, mutta edes auttava englannin taito tuntuu täällä olevan harvassa. Julli totesi, että piuha ei toimi, koska yhteyttä ei ole aktivoitu ATK-liikkeestä (liikkeen nimi on siis ATK), minkä tiesin ja mitä olin hänelle yrittänyt jankata. Julli halusi kuitenkin auttaa ja soittaa kyseiseen liikkeeseen asiasta. Ennen soittoa tilanne oli, että Anjalle soitetaan, koska yhteyttä tullaan kytkemään ja hän soittaa minulle, että tiedän olla paikalla. Jullin ”avustuksen” jälkeen tilanne on seuraava: firmasta soitetaan asuntolan respaan ja respasta sanotaan firmalle, että olen tällä viikolla klo 17-18 tavoitettavissa (en muuta aikaa tiennyt opetuksettomaksi). Päivystän nyt siis joka ilta tämän viikon klo 17–18 ilman tietoa, milloin firmasta tullaan toista yhteyttäni, jonka siis olen jo kuukaudeksi maksanut, kytkemään. Vähän vain epäilyttää julkisen langattoman verkon tietoturva.

Aamu- ja iltapäivä menikin netissä roikkuessa. Soittelin myös videopuhelun, millä oli mielialaa kohottava vaikutus. Jostakin mystisestä syystä en päässyt riemurasia.net-sivustolle. Liekö blokattu kolhoosien moraalia pilaavana?

Monikon genetiivin opetus meni ilman suuria riemunkiljahduksia opettajalta tai opiskelijoilta. Saimme myös Anjan kanssa vihdoin lukujärjestyksen loppuviikolle. Lukujärjestyksessä oli ollut mielenkiintoinen päällekkäisyys: kahdella opettajalla kolme ryhmää samaan aikaan. Anja oli kuitenkin järjestänyt, että kummallakin on vain yksi ryhmä kerrallaan. Anja auttoi myös uuden sim-korttini pin-koodin löytämisessä. Se oli Ässä-arvan tapaan raaputuspinnan alla. En tiedä, onko Suomen prepaid-korteissa sama systeemi, vai onko niissä perinteiset 0000 tai 1234. Oli jännää raaputtaa, että mikähän tulee pin-koodiksi. Olo niin kuin jouluaattona pakettien äärellä (joiden sisällön perinteisesti käsikopelolla tiedustelin valmiiksi jo ennen aattoa). Viime jouluina ei olekaan enää sitten lahjoja tullut.

Iltasella lähdin etsimään BUM-nimistä liikettä, josta ostaisin itselleni pyykkitelineen. Poikkeuksellisesti en eksynyt matkalla, mutta olin niin myöhään liikkeellä, että liike suljettiin 10 min kuluttua saapumisestani. En pihiyttäni malttanut ostaa telinettä, kun olivat kalliimpia, mitä ajattelin, 1000 ruplaa sopivasta, ja halusin miettiä tarkemmin. Pitää mennä paremmalla ajalla uudestaan.

Ruokakaupastani Sigmasta löysin vihdoinkin linssejä ja kikherneitä ituhipin ruokavaliooni. Olen muuten ilmeisesti muistanut ruplan kurssin vähän väärin. 100 ruplaa onkin noin 2,5 €, eikä 3,5€. Silti varsinkin ulkomaiset tuotteet ovat aika kalliita ja leipälimppu maksaa vain 20 ruplaa eli n 0,50€.

Iltasella valmistelin seuraavan päivän tunneille tekstinymmärrystehtävän, jee.

Urmas U.

6. päivä (ma 3.9.2012)

Ensimmäinen päivä opetusta, 2x90 min kahdelle ryhmälle. Kivasti meni ja opiskelijat olivat kivoja. Opetuksen jälkeen Anja oli lupautunut tueksi hoitamaan pankkitilin avaamisen sekä puhelinliittymän ja netin hankkimisen. Todellisuus oli sitä, että Anja hoiti koko homman, allekirjoitin paperit ja sanoin loppuun kiitos.

Kävelyä riitti, sillä keskusta on iso. Ihan ydinkeskustan ympäri kävelee pari tuntia. Ensin haimme kuitenkin passini ja rekisteröitymistodistukseni yliopiston kansainvälisten asioiden toimistosta. Sain ohjeet, jossa sanotaan, että mikäli haluan poistua Arkangelista johonkin, niin 5 vrk ennen pitää ilmoittaa kyseiseen toimistoon. Mikäli haluan viipyä jossakin toisessa kaupungissa yli 7 vrk, niin siellä pitää rekisteröityä uudestaan. Isoveli valvoo, vaikka mulla ei ole kuin pikkusiskoja.

Puhelinliittymän hankkimisessa meni eniten aikaa. Siellä oli täti ostamassa jotakin Samsungin galaxy-mallia ja latoi lopuksi muutaman 5000 (n. 120 €) ruplan setelin myyjän kouraan, että katteles poika tuasta. Pankki- ja nettiasiat sujuivat yllättävän nopeasti. Viikon sisällä tätä kirjoittaessani saan nämä tekstit verkkoon. Nettiliittymässä on sellainen hauska juttu, että seuraava kuukausi käydään maksamassa firman toimistoon aina kuun lopussa. Jos siis en kävele viimeistään 30.9. toimistoon setelien kanssa, niin keskiyöllä liittymäni pimenee. Aika karua. Kuun alut ovatkin toimistossa ruuhkaisia, kun ihmiset tulevan maksamaan pimenneen nettinsä toimintakykyiseksi.

Kotiin tultuani kertailin monikon partitiivin ja genetiivin muodostusta, koska jälkimmäistä pitäisi huomenna opettaa.

Urmas U. 

5. päivä (su 2.9.2012)

Huonosti ja viluisesti nukutun yön jälkeen oli reissumieli vähän hukassa. Tiskailin ja laittelin lounaaksi sipulimunakasta. Laitettavat ruuat ovat kortilla, kun ei muista reseptejä ulkoa, netti ei toimi, että voisi tarkistaa ja vaikka muistaisinkin ohjeen, niin en löydä aineksia kaupasta. Meillä oli Andrean (=saksalainen opettaja) kanssa sovittuna pieni kaupunkikierros, sillä hän on asunut täällä jo neljä vuotta, mutta kierros peruuntui, koska Andrea on vähän kipeänä. Hän kuitenkin ohjeisti minua ikkunoiden tiivistämisessä ja löysinkin jäämistöstä siihen tarkoitukseen sopivaa materiaalia. Ikkunoissa on tosiaan tiivistämisen varaa. Yhdestä ikkunapielestä en ole vielä päättänyt, onko siinä tukko pölyä vai hometta. Kiva.

Kävin kävelylenkillä, eksyin ja jouduin tulemaan omia jälkiäni takaisin. Löysin kuitenkin musiikkikaupan! Voisi käydä kitaranrimpulan ostamassa iltojen ratoksi. Tai balalaikan! Soittelisin Kalinkaa kaiket illat ja Veerushka tanssisi. Tuhkakupissa palaisi mahorkka ja lasissa olisi vodkaa. Samovaari putputtaisi nurkassa. Välillä pikku-Irushkalle soittelisin Krokotiili-Genan syntymäpäivälaulun. Se se olisi, se!

Sitten kävin taas kaupassa. Olen vielä vähän liemessä eurojen ja ruplien muunnoksen kanssa, mutta hintataso vaikuttaa olevan täällä aika lailla Suomen luokkaa, osa tuotteista tietysti halvempia, osa kalliimpia. Leipä on halpaa ja suomalaiset tuotteet ovat törkyhintaisia: esimerkiksi Fazerin sininen on noin 5 € /levy! Kannoin tänne kuusi levyllistä Suomesta lahjontatarkoituksessa, mutta en ole oikein keksinyt, kuinka hienovaraisesti lahjat kuuluisi antaa (ettei näytä lahjonnalta se) ja keille. Yhdellä levyllä tosin lahjoin jo itseäni. Kaupassa saa (täälläkin) olla aika tarkkana päiväyksien kanssa: onnistuin pelkästään tänään ostamaan vanhoja papuja ja kermakarkkeja. Päivälliseksi improvisoin pastaa papu-pestokastikkeella.

Reissumieltä  ei kotiin tullessa ainakaan lisännyt huonosti nukkumisen ja eksymisen lisäksi se, että löysin noin kolmesenttisen hyönteisen sätkimästä ikkunalaudallani. Iik! Humanistina ja ituhippi-pasifistina en tappanut sitä, vaan vangitsin lasilla ja paperilla ja heitin toisen kerroksen ikkunasta lintujen syötäväksi.

Illalla vielä suunnittelin huomisen tunnit,  keppijumppasin ja siistin hiukset ja parran.

 Voi keturan viuhke, saisi jo netin! [teksti kirjoitettu ennen interyes-yhteyttä, toim.huom]

Tänään kuuntelussa: samat kuin edellisinä päivinä.

Urmas U.

4. päivä (la 1.9.12)

Tänään oli siivouspäivä. Sain lakanat ja pyyhkeet vaihdettua. Olin tuskalla sanakirjan kanssa varautunut jo siihen, että osaan sanoa, että ovi oli lukossa ja minulle sanottiin, että saan vaihtaa lakanat tänään. No eikös ovi tietenkin ollut sitten auki, terveisin nimim. ”hukkaan meni kielenopiskelu, kele”. Kävin kaupassa ja löysin vessapaperia. En ollut nähnyt sitä, koska etsin Suomen pakkauskokoja, joista 4-henkinen perhe pyyhkii kolme vuotta. Täällä pakkauskoot olivat ainakin lähisupermarketissa max. 4 rullaa. Sitä myytiin myös rullittain, 9,90/rulla (n. 0,35€). Olisi intiimimpää ostaa vessapaperia rulla kerrallaan: ”Hei! Saisinko rullallisen vessapaperia. Olen nimittäin käyttänyt edellisen.”

Kaupoista: pieniä kauppoja on joka puolella. Sellaisia grillikioskin näköisiä kopperoita, joissa myydään esim. vain hedelmiä tai sitten ne ovat 24h auki olevia kukkakauppoja. Jotakin sympaattista on siinä, että kannattaa pitää kukkakauppaa auki vuorokauden ympäri.

Hain luokasta loput kamat ja lainasin Andrealta imuria, jonka hän ja edeltäjäni olivat puoliksi ostaneet. Siivous tuli pölymäärästä päätellen, imuri kun on pölypussiton niin pölyn näkee säiliössä, tarpeeseen. Pesin myös vessan ja kylppärin, jossa haisee savuarominen kosteusvaurio, ja pyyhin pinnat. Etenkin ikkunalaudat olivat aivan mustat, sillä tuuletusikkunat olivat auki muuttaessani, ja katupöly on päässyt sisälle. Tunsin oloni uudisraivaajaksi. Sitten sainkin matot lattiaan. Huomattavasti viihtyisämpää.

Loppuun venäläinen vitsi: Miksi Lenin piti jalassaan kenkiä, mutta Stalin saappaita? Leninin aikaan Venäjä oli vasta nilkkoihin asti sonnassa.

Tänään kuuntelussa Juhani Aaltonen: Etiquette

Muistaakseni 70-luvun alusta oleva Love Records -lätty tunnetulta suomalaiselta saksofonistilta.  John Coltranen 60-luvun loppupään tuotannon vaikutus kuuluu selvästi. Siis free-jazziksi tämän luokittelen. Paikoin jopa väkivaltaista (rankkaan musaan ei tarvitse särökitaraa), paikoin spirituaalista ja sydämenpohjasta tulevaa ilmaisua. Tosin Summer-kappale kuulostaa välillä siltä kuin Aaltonen yrittäisi niistää ja soittaa samalla. Ymmärrän, jos joku ei voi sietää tätä levyä, mutta itse pidän. Lyhyehkön (37 min) levyn jaksaa kuunnellakin yhdeltä tai kahdelta istumalta.

Urmas U.