9. päivä (to 6.9.12)

Aloitan vitsiaiheisella vitsillä:

-          Mitä harrastatte, toveri Stalin?

-          Kerään itsestäni kertovia vitsejä.

-          Kuinka monta olette jo saanut kokoon?

-          Kaksi ja puoli leirillistä.

Tänään opetusta 2x90min. Opiskelijoista näkee aika nopeasti tunnolliset opiskelijat ja venkoilijat, ei siitä sen enempää. Näin myös pitkästä aikaa ja arvioin ensimmäistä kertaa suullista koetta. Oli hauskaa. Itse olen joskus ollut monsieur Dépéen (meniköhän aksentit oikein?) ranskan peruskurssin suullisessa tentissä ja ääni vapisten kertonut aiheesta mon avenir, tulevaisuuteni.

Yläkertaan asuntooni lampsiessani respan rouva kertoi, että ”Internet, today, 4 o’clock”. Sitten odottamaan. Odotellessani keittelin porkkana-linssikeittoa. Oli hyvää. Soitin Anjalle ja hän saapui ennen neljää tulkiksi. Miehet saapuivat miehekkään työkalupakin kanssa nettiä asentamaan. Olivat vähän tuskissaan, kun koneeni kielenä on suomi, muahaha. Välillä näinkin päin. Sitten he iskivät piuhaan kiinni jonkin laitteen ja hävisivät yli puoleksi tunniksi. Takaisin tullessaan sanoivat, että nyt toimii. Ja toimiikiin, tosin vain Chromella, kuten vasta myöhemmin huomasin. Mukavia kavereita kuitenkin, kättelivätkin lähtiessä.

Viideltä Andrea oli luvannut näyttää kaupunkia. Ensin kävelimme kahvilaan. Ensimmäinen kuppi kahvia yli 10 vuorokauteen maistui hyvältä. Sitten lähdimme käymään Arkangelin alueen (ei siis kaupungin) kirjastossa. Menimme bussilla, mikä oli ensimmäinen bussireissuni täällä. Bussilipun hinta on 14 ruplaa (n. 0,40€), siis varsin kohtuullinen. Bussissa on erikseen rahastaja, joka tulee hätyyttelemään, kun on saanut takamuksensa penkkiin. Hauskaa on se, että bussireiteistä ei ole (tiettävästi) olemassa reittikarttoja, ne vaan pittee tietee. Bussit itsessään ovat hassun pieniä, eräänlaisia puolikkaita busseja, joissa on istumapaikka n. 15 hengelle. Bussit ovat (yllätys!) huonossa kunnossa ja pinnasta saattaa puuttua peltiä niin, että moottorin hihnan näkee pyörivän. Bussit on ilmeisesti saatu lahjoituksina jostakin. Täällä oli aikaisemmin maailman pohjoisen ratikkaverkosto, mutta se on purettu muutama vuosi sitten.

Kirjastossa meidät otti vastaan Andrean hyvin tuntema kirjastovirkailija Tatjana Ivanovna, jota sydämellisempää ihmistä en ole nähnyt ehkä ikinä. Yhteinen kieli puuttui taas, joten paremman vaihtoehdon puuttuessa puhuimme saksaa. Ja saksahan (tai saksakin) taittuu minulta kuin metrinen halko. Hän kysyi, mitä olen ehtinyt nähdä ja sain sanottua, että olen jo nähnyt Leninin (patsaan). Vastaukseni oli Tatjanasta hauska. Tulimme hyvin juttuun saksaksi.

Tatjana ohjasi meidät henkilökunnan taukotilaan, jossa joimme teetä. Sinne tuli myös Martha, joka on venäläinen vapaaehtoistyöntekijä ja jatko-opiskelija, vähän ujonpuoleinen mutta mukava. Sitten kuuntelin mykkänä, kun puhetta tuli. Kun ympäristö oli rauhallinen ja ihmiset puhuivat pidemmän aikaa kerrallaan, niin huomasin, että aloin saada enemmän ja enemmän kiinni keskustelusta. Aloin kuulla tuttuja sanoja siellä täällä, mutta en toki niin paljon, että olisin yleensä ollut kärryillä keskusteluista kuin hetkittäin. Mutta tee oli hyvää, ja tunnelma oli lämmin ja ystävällinen, joten viihdyin oikein mainiosti mykkänäkin. Venäjän ’saksalaista’ tarkoittava sana tarkoittaa muuten myös ’mykkää’. Istuin siis saksalaisena. Kirjastossa oli paljon kirjoja niillä kielillä, joilla osaan vaieta, joten varmasti palaan vielä.

Takaisin tulimme Andrean ja Marthan kanssa joen rantaa pitkin, jossa oli upea auringonlasku, vaikka taivas olikin pilvinen. Joki oli syvänsininen ja taivaalla eri sinisen sävyjä. Kaukana näkyi pilvestä lankeava sade. Harmi, ettei ollut kameraa.  Joki on siitä mielenkiintoinen, että siinä on vuorovesi-ilmiö. Johtunee meren läheisyydestä (n. 40 km). Se on myös niin saastunut, ettei siinä voi tai saa uida. Yläjuoksulla on paperitehdas, joka laskee (tai ainakin on laskenut) kaiken jätteen suoraan jokeen. Ihmetyttää, että kun ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä, niin miten niin monet asiat voivat täällä olla niin retuperällä.

Kaupungilla näkee myös kulkukoiria. Andrea kertoi, että pari vuotta sitten häntä oli kulkukoiralauma purrut.  Ovat kuulemma aggressiivisia etenkin talvella, kun on kylmä ja nälkä (niillä koirilla). Kiva.

Olin kotona yhdeksän nurkilla, jonka jälkeen suunnittelin huomisen tunnit loppuun.

Urmas U.