Ensiksi kiitos kaikille sanontakokoelmaani kartuttaneille! Lisää saa kertoa, jos tulee mieleen. Mitään varsinaista tarkoitusta minulla ei aineistolleni ole, kunhan vain pidän kyseistä ilmaustyyppiä hauskana kielen ilmiönä.
Päivän tärkein asia oli, että sain vihdoinkin hankittua kirjastokortin. Koko päivän oli sellainen ilma, että sataako vai eikö sada, mutta aikani ihmettelin ja neljältä lähdin vihdoin kävelemään kirjastolle. Olin kirjastolla vähän ennen viittä, ja kyltti ovessa ilmoitti puljun olevan lauantaisin ja sunnuntaisin auki kuuteen. Hyvää palvelua!
Kävelin tiskille ja kerroin, että haluan kirjastokortin. Alku näytti sujuvan sutjakkaasti: esittelin passini, kerroin olevani opettaja jne. Sitten alkoi tulla sellaisia kysymyksiä, mitä en enää ymmärtänyt ja jokin ongelma asiassa tuntui olevan. Mummo tiskin takana pyrkii ratkaisemaan tilanteen lisäämällä äänenvoimakkuutta. Ei auttanut. Mummo puhui jotakin maanantaista ja ajattelin, että kirjastokortin takia en passia viikonlopun yli jätä kirjastoon. Passissa on muuten sekin ärsyttävä juttu, että sen mukana pitää kuljettaa maahantulokorttia, joka on passinkokoinen paperiläpyskä ja lisäksi rekisteröintipaperia, joka on n. 1/3 A4-paperista. Kerran jo pankissa onnistuivat maahantulokorttini pudottamaan jonnekin.
Yritin ehdottaa, että soitan ystävälleni, että hän voisi tulkata minulle ongelman. Ei käy. Levittelen käsiäni ja kohottelen hartioita. Mummo soittaa sitten kaksi puhelua johonkin, ottaa passini ja viittilöi seuraamaan. Minut johdatellaan kirjastovirkailijan luo, joka onneksi puhuu englantia. Selviää, että ongelma oli siinä, että minun pitää allekirjoittaa sopimus, jossa lupaudun noudattamaan kirjaston sääntöjä. Kielipuolena en olisi voinut allekirjoittaa sellaista, mitä en ymmärrä. Ihan järkeenkäypää.
Kirjastontäti tulkkaa minulle säännöt. Myöhästymissakko on 1 rupla/päivä/kirja. 40 päivän myöhästymisestä tulee siis euron verran maksuja kirjalle. Varsin kohtuullista.
Täyttelen paperit ja koko sotku vie aikaa yhteensä n. 45 minuuttia, joten joudun käymään kirjaston aarteita aika pikaisesti läpi. Optimistisesti lainaan kirjoja saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Kirjastossa toimitaan muuten sillä tavalla, että ovella on vartija, jolle korttia pitää näyttää, ennen kuin pääsee edes sisälle kirjastoon. Kortti on kuvallinen. Sisällä kortti pitää jättää lainaustiskille, josta sen lähtiessä saa mukaan. Kirjoissa on kortti, johon lyödään leimasimella eräpäivät.
Kotiin päätin mennä bussilla. Tiedän vain yhden bussin reitin, joten odotan sitä tovin pysäkillä, en onneksi silti kovin kauaa. Bussi tulee ja saan istumapaikankin. Tunnin neuvottomuudesta ja arkiasioiden hankaluudesta johtunut hermostuneisuus purkautuu bussissa, kun radiosta tulee venäläisen eurodancen lomassa Stevie Wonderin I just called to say I love you. Vihdoinkin jotakin tuttua! Silmät kostuvat.
Mainitsemani kirjasto sijaitsee joen rannalla, joten nappasin pari kuvaa ilta-auringossa:
Tässä myös mainos 5d-elokuvista:
Tänään luettua: Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (2002)
Sain huonosti nukuttua ja kulutin yön hiljaisia tunteja lukien. Olen lukenut tämän kerran tai kahdesti aikaisemminkin, mutta hyvä se oli edelleen. Osa henkilöistä on turhan kärjistettyjä, mutta kai se on taiteellinen valinta. Sotaveteraani Taisto Oksanen on ilmiselvä esi-Mielensäpahoittaja! Hotakaisen tyylistä pitäviä kehotan myös tutustumaan Arto Salmisen tuotantoon (kiitos H:lle taannoisesta lukuvinkistä!). Paskateoria ei ole kovin häävi, mutta ainakin Varasto ja Kalavale ovat erinomaisia.
Urmas U.
Päivän tärkein asia oli, että sain vihdoinkin hankittua kirjastokortin. Koko päivän oli sellainen ilma, että sataako vai eikö sada, mutta aikani ihmettelin ja neljältä lähdin vihdoin kävelemään kirjastolle. Olin kirjastolla vähän ennen viittä, ja kyltti ovessa ilmoitti puljun olevan lauantaisin ja sunnuntaisin auki kuuteen. Hyvää palvelua!
Kävelin tiskille ja kerroin, että haluan kirjastokortin. Alku näytti sujuvan sutjakkaasti: esittelin passini, kerroin olevani opettaja jne. Sitten alkoi tulla sellaisia kysymyksiä, mitä en enää ymmärtänyt ja jokin ongelma asiassa tuntui olevan. Mummo tiskin takana pyrkii ratkaisemaan tilanteen lisäämällä äänenvoimakkuutta. Ei auttanut. Mummo puhui jotakin maanantaista ja ajattelin, että kirjastokortin takia en passia viikonlopun yli jätä kirjastoon. Passissa on muuten sekin ärsyttävä juttu, että sen mukana pitää kuljettaa maahantulokorttia, joka on passinkokoinen paperiläpyskä ja lisäksi rekisteröintipaperia, joka on n. 1/3 A4-paperista. Kerran jo pankissa onnistuivat maahantulokorttini pudottamaan jonnekin.
Yritin ehdottaa, että soitan ystävälleni, että hän voisi tulkata minulle ongelman. Ei käy. Levittelen käsiäni ja kohottelen hartioita. Mummo soittaa sitten kaksi puhelua johonkin, ottaa passini ja viittilöi seuraamaan. Minut johdatellaan kirjastovirkailijan luo, joka onneksi puhuu englantia. Selviää, että ongelma oli siinä, että minun pitää allekirjoittaa sopimus, jossa lupaudun noudattamaan kirjaston sääntöjä. Kielipuolena en olisi voinut allekirjoittaa sellaista, mitä en ymmärrä. Ihan järkeenkäypää.
Kirjastontäti tulkkaa minulle säännöt. Myöhästymissakko on 1 rupla/päivä/kirja. 40 päivän myöhästymisestä tulee siis euron verran maksuja kirjalle. Varsin kohtuullista.
Täyttelen paperit ja koko sotku vie aikaa yhteensä n. 45 minuuttia, joten joudun käymään kirjaston aarteita aika pikaisesti läpi. Optimistisesti lainaan kirjoja saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Kirjastossa toimitaan muuten sillä tavalla, että ovella on vartija, jolle korttia pitää näyttää, ennen kuin pääsee edes sisälle kirjastoon. Kortti on kuvallinen. Sisällä kortti pitää jättää lainaustiskille, josta sen lähtiessä saa mukaan. Kirjoissa on kortti, johon lyödään leimasimella eräpäivät.
Kotiin päätin mennä bussilla. Tiedän vain yhden bussin reitin, joten odotan sitä tovin pysäkillä, en onneksi silti kovin kauaa. Bussi tulee ja saan istumapaikankin. Tunnin neuvottomuudesta ja arkiasioiden hankaluudesta johtunut hermostuneisuus purkautuu bussissa, kun radiosta tulee venäläisen eurodancen lomassa Stevie Wonderin I just called to say I love you. Vihdoinkin jotakin tuttua! Silmät kostuvat.
Mainitsemani kirjasto sijaitsee joen rannalla, joten nappasin pari kuvaa ilta-auringossa:
Tässä myös mainos 5d-elokuvista:
Tänään luettua: Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (2002)
Sain huonosti nukuttua ja kulutin yön hiljaisia tunteja lukien. Olen lukenut tämän kerran tai kahdesti aikaisemminkin, mutta hyvä se oli edelleen. Osa henkilöistä on turhan kärjistettyjä, mutta kai se on taiteellinen valinta. Sotaveteraani Taisto Oksanen on ilmiselvä esi-Mielensäpahoittaja! Hotakaisen tyylistä pitäviä kehotan myös tutustumaan Arto Salmisen tuotantoon (kiitos H:lle taannoisesta lukuvinkistä!). Paskateoria ei ole kovin häävi, mutta ainakin Varasto ja Kalavale ovat erinomaisia.
Urmas U.
Useammankin kertomasi tilanteen kohdalla näen itseni sieluni silmin puuskahtamassa muutamaakin perkelettä ja painelemassa kotiin peiton alle nukkumaan. Tässä kirjastokorttiasiassakin olisin äkkiä ollutkin sitä mieltä, että ei olisi huvittanut mitään lainatakaan, saati lukea :)
VastaaPoista