Aamupäivällä 2x90 min opetusta, jonka jälkeen kotiin syömään. Kokeilin vihdoinkin jo muutama päivä sitten ostamaani tofua. Se oli koostumukseltaan, no, mielenkiintoista, mutta ainakin mausteisen tomaattikastikkeen kanssa täysin syötävää.
Yhdeltä lähdimme Anjan kanssa käymään yliopiston päärakennuksella, josta tässä kuva:
Anjalle oli soitettu, että minun pitäisi toimittaa kv-toimistolle uusi kopio passistani, koska edellinen oli joiltain osin kuulemma lukukelvoton. Pääsemme paikalle ja kukaan ei tiedä mitään: kiistävät soittaneensa ja näyttävät edellistä kopiota, että täällähän tämä. Antavat uuden nimen mahdolliselle soittajalle. Saan kuitenkin tietää mahdollisen syyslomavieraani majoitusasiasta, joten ihan hukkareissua ei tullut.
Menemme kerrotun henkilön toimistoon ja taas sama juttu. Ei ole soittanut eikä edes tiedä, kuka olen. Mikä röyhkeys! No istumme ja ihmettelemme, mutta asia ei selviä. Sitten kävelemme takaisin oman laitoksemme, joka siis sijaitsee noin 1,5 km:n päässä, sihteerin luokse, jolta käyntipyyntö oli tullut Anjalle. Anja saa häneltä taas uuden nimen, mutta aika ei riitä enää uuteen käyntiin päärakennuksessa, joten kafkalaisen päiväkävelyn jälkeen asia jää roikkumaan. ...to be continued...
Iltapäivällä oli kahden sankarin rästitenttejä, joita olin hetken valvomassa, kunnes poistuin kotosalle. Kotona kertailin venäjän verbintaivutusta ja opettelin muutaman uuden sanan. Ehkä ärsyttävin piirre venäjässä opiskelijalle on täysin ennustamaton sanapaino, joka voi siis olla millä tavulla tahansa. Vokaalit myös äännetään eri tavalla painottomana tai painollisena, esim. o ääntyy painollisena [o] mutta painottomana [a]. Tästä seuraa se, että kun näkee uuden sanan, ei kuitenkaan osaa luultavasti lausua sitä oikein. Ja kun kuulee uuden sanan, ei osaa kirjoittaa sitä oikein.
Illalla keppijumppasin vielä hartiat vetreiksi ja katsoin huomisen tunnit valmiiksi. Tällä viikolla sattuukin olemaan vain nelipäiväinen työviikko, mikä on perin mukavaa. Keskiviikon siis huilin näillä näkymin kotona. Stay tuned for more rock'n'roll.
Viime päivinä kuuntelussa Olli Ahvenlahden Bandstand-levy (1975).
Kotimaista fuusiojaskaa Lovelta. Sähkösoittimia ja lattarirytmejä yhdistettynä jazz-improvisaatioon. Rauhallisemmat biisit miellyttävät näitä korvia enemmän. Etenkin Sandy oli hyvä raita. Takuuvarmaa työskentelyä, mutta mitään kovin mieleenpainuvaa en tältä levyltä löydä. Hauska kuitenkin huomata, kuinka kovatasoista kotimainen fuusio-osaaminen oli 70-luvulla.
Urmas U.
Yhdeltä lähdimme Anjan kanssa käymään yliopiston päärakennuksella, josta tässä kuva:
Anjalle oli soitettu, että minun pitäisi toimittaa kv-toimistolle uusi kopio passistani, koska edellinen oli joiltain osin kuulemma lukukelvoton. Pääsemme paikalle ja kukaan ei tiedä mitään: kiistävät soittaneensa ja näyttävät edellistä kopiota, että täällähän tämä. Antavat uuden nimen mahdolliselle soittajalle. Saan kuitenkin tietää mahdollisen syyslomavieraani majoitusasiasta, joten ihan hukkareissua ei tullut.
Menemme kerrotun henkilön toimistoon ja taas sama juttu. Ei ole soittanut eikä edes tiedä, kuka olen. Mikä röyhkeys! No istumme ja ihmettelemme, mutta asia ei selviä. Sitten kävelemme takaisin oman laitoksemme, joka siis sijaitsee noin 1,5 km:n päässä, sihteerin luokse, jolta käyntipyyntö oli tullut Anjalle. Anja saa häneltä taas uuden nimen, mutta aika ei riitä enää uuteen käyntiin päärakennuksessa, joten kafkalaisen päiväkävelyn jälkeen asia jää roikkumaan. ...to be continued...
Iltapäivällä oli kahden sankarin rästitenttejä, joita olin hetken valvomassa, kunnes poistuin kotosalle. Kotona kertailin venäjän verbintaivutusta ja opettelin muutaman uuden sanan. Ehkä ärsyttävin piirre venäjässä opiskelijalle on täysin ennustamaton sanapaino, joka voi siis olla millä tavulla tahansa. Vokaalit myös äännetään eri tavalla painottomana tai painollisena, esim. o ääntyy painollisena [o] mutta painottomana [a]. Tästä seuraa se, että kun näkee uuden sanan, ei kuitenkaan osaa luultavasti lausua sitä oikein. Ja kun kuulee uuden sanan, ei osaa kirjoittaa sitä oikein.
Illalla keppijumppasin vielä hartiat vetreiksi ja katsoin huomisen tunnit valmiiksi. Tällä viikolla sattuukin olemaan vain nelipäiväinen työviikko, mikä on perin mukavaa. Keskiviikon siis huilin näillä näkymin kotona. Stay tuned for more rock'n'roll.
Viime päivinä kuuntelussa Olli Ahvenlahden Bandstand-levy (1975).
Kotimaista fuusiojaskaa Lovelta. Sähkösoittimia ja lattarirytmejä yhdistettynä jazz-improvisaatioon. Rauhallisemmat biisit miellyttävät näitä korvia enemmän. Etenkin Sandy oli hyvä raita. Takuuvarmaa työskentelyä, mutta mitään kovin mieleenpainuvaa en tältä levyltä löydä. Hauska kuitenkin huomata, kuinka kovatasoista kotimainen fuusio-osaaminen oli 70-luvulla.
Urmas U.
"Mikä röyhkeys!"
VastaaPoistaTämä oli riemastuttava lainaus Tuntemattomasta soltusta. Tosin varmaankin tahaton. Lammiohan heittää tuon muistini mukaan Lehdolle, kun tämä vastailee ylimielisesti poistuttuaan marssirivistä.
Eipä tuossa nyt muuten mitään, mutta Jurgenin kanssa joskus käytämme tätä "lainia" huumormielessä erinäisissä tositilanteissa. Hommaan liittyy se, että fanitamme Lammiota, etenkin Jussi Jurkan särmänä versiona. Hehe!
Jep... Olisko se taas nukkumaan?
Edit: Pitihän se tarkistaa, että tuo repla löytyy myös kirjasta eikä pelkästään filimiltä. Löytyi!
Onnittelut sitaattitarkkanäköisyydestä, mikä tietysti on ansioksi alan ihmiselle. Tuntemattomastahan lausahdus on meikäläisenkin aivokuorelle tarttunut (monen muun ohella) ja Jussi Jurkka on kyllä mahtava ylimielisen ja kuspäisen oloisena Lammiona.
PoistaMollbergin Tuntemattoman olen nähnyt kai vain kerran tai kaksi. Se olisi hauska katsoa uudestaan. Ja miksei tietysti Laineenkin versio, jälleen kerran.