202. – 204. päivä (to 16.5. – la 18.5.)

Torstai oli opetukseton päivä. Nukuin myöhään, siivosin ja kävin potkimassa footbagia. Tennarini vain alkavat olla niin kuluneet, että ne eivät varmaan kestä enää kovin monta sessiota. Illalla opiskelin ranskaa. Siinä koko päivä.

Perjantaina oli opetusta 6 tuntia. Nelosilla oli tentti ja kolmosten kanssa katsoimme monikon partitiivia. Olen monikon partitiivin kanssa aina vähän liemessä, sillä oma kielikorvani sallii mukisematta muotoja kuten ravintola: paljon ravintoloja, porkkana: porkkanoja, kaali: kaaleja, ikkuna: ikkunoja ja haarukka: haarukkoja, jotka ovat luultavasti epäkieliopillisia monilla muille suomalaisille. Muodot lienevät ainakin osin murretaustan vaikutusta. Tosin lohduttaudun sillä, että jos minä pärjään näillä, niin sitten pärjäävät myös suomea vieraana kielenä puhuvatkin! Sanastosta seuraavaksi ohjelmaan laitan sanat joppari, pulttu ja mötky.

Markus Kajo, suuri guruni, ehdotti jossakin pakinassaan oivaksi käytännön pilaksi, että voi mennä ulkomaille opettamaan suomea ja opettaa ihan puuta heinää, esim. että tavallinen tervehdys Suomessa on oottako työ se Henry Theel? Sitten kun nämä ulkomaalaiset tulisivat Suomeen ja tervehtisivät lentokenttävirkailijoita, hotellin respaa ynnä muita edellä mainitulla tavalla, olisi molemminpuolinen hämmennys taattu. En tunnusta Kajon ehdotusta kokeilleeni.

Töiden jälkeen kävin taas potkimassa footbagia, kun en muutakaan keksinyt. Footbag-stadionini, joka oikeasti on vain tuulelta suojassa oleva talon kulma, oli valloittanut kolme sulkapalloa tms. pelaavaa pikkutyttöä. YYA-hengessä päätin, että myös minulle on tilaa. Noin puolen tunnin jälkeen tytöt tulivat kysymään jotakin, mistä en totuttuun tapaani saanut mitään selvää. Mina ulkomaalainen, mina ei jummarra.

Lauantaini oli kovin samanlainen kuin muutkin päivät, paitsi että rentouduin viettämällä elokuvaillan. Leffanaposteltavaksi ostin kaupassa vastaan tulleita suklaa-ananaksia, siis kuin suklaarusinoita mutta ananaksella. Ihan hyviä olivat. En yleensä kovin paljon jaksa innostua suomalaisista elokuvista ja näyttelijöistä varsinkin Hannu-Pekka Björkmania suorastaan vihaan, mutta nyt katsomassani Haarautuvan rakkauden talossa (2009) hän oli mainio. Kun Björkman ja naispääosaa esittävä Elina Knihtilä kertovat toisistaan totuuksia, pulttu tutisee. Muutenkin poikkeuksellinen elokuva, kun ei ollut Samuli Edelmania, Juha Veijosta, Peter Franzénia tai Jasper Pääkköstä!

Urmas U.