Marraskuu lusittu, jepujee. Perjantaiaamuna pakkaslukema
näytti -23⁰C. Onneksi työmatkan saa liikkua sisätiloissa. Töitä oli 3x90
minuuttia ja oli ihan kiva työpäivä, vaikka toisessa ryhmässä oli taas vain 2
opiskelijaa.
Illalla sain kuulla, että opetus alkaakin helmikuussa
viikkoa myöhemmin kuin minulle oli kerrottu. Kiva tietää tässä vaiheessa, kun
olen jo lennot ostanut. Voi Venäjä! Ostamieni lentojen peruutusehdot ovat
epäselvät ja peruutuskulut ovat joka tapauksessa sitä luokkaa, että lähes
samalla hinnalla saa hankittua uuden lennon. Pitää miettiä sopivaa ratkaisua.
Torstaina illalla tajusin, että olin joka viikko elävän
lukujärjestyksen vuoksi unohtanut pitää yhden tunnin maanantaina. Erikoista,
että kyseisen ryhmän opiskelijat eivät siitä maininneet minulle tai Anjalle
viikon aikana. No, korvaavan tunnin järjestämisen ei pitäisi olla ongelma.
Lattiaremontistani en ole kuullut mitään, mutta
oletettavasti se toteutuu, sillä käytävään asuntoni oven ulkopuolelle oli
perjantaina ilmestynyt isohko rulla muovimattoa ja vanerilevyjä. En aio tavarain
pakkaamisen kanssa hötkyillä, koska a) pakattavaa on kovin vähän, b) en tiedä
mihin olen muuttamassa ja c) en ole saanut varmistusta aikataulusta. Ehkä joku
joskus kertoo. Arvaukseni on, että maanantaiaamuna työmiehet ovat ovella monttu
auki, että täällähän isäntä vielä kuorsaa ja kämppä on tyhjentämättä.
Illalla vielä tein kuntopiirin perjantai-illan ratoksi. Oli
kovin rattoisaa.
Lauantaina ei ollut aivan yhtä kylmä, mutta siellä
parinkymmenen pakkasasteen tienoilla kumminkin. Kuten olen tainnut kertoa,
keittiön ikkunan alla on kaappisyvennys, josta hohkaa kylmää varsin rapsakasti.
Myös keittiön ikkunat ovat huonommassa kunnossa kuin makuuhuoneessa. Niinpä
aamulla keittiön sisälämpömittari näytti +14⁰C. Makuuhuoneen puolella on
onneksi lämpimämpää, ilman mitään kaksoismerkityksiä siis.
Aamupalan jälkeen lähdin yhdistetyllä kävely- ja
kauppareissulle. Tuuli vain niin kylmästi, että olin ensimmäisen viiden
minuutin jälkeen valmis kääntymään takaisin. Kun reitti vähän kääntyi, ei
onneksi tuntunut enää niin kylmältä. Olin illalla unohtanut laittaa pavut
likoamaan, joten jouduin kaupassa vähän improvisoimaan tortillan täytettä.
Päädyin ennakkoluulottomasti turskaan. Siis turskaa, tomaattia, juustoa,
smetanaa, chiliketsuppia ja kaalta. Ihan hyvää.
Lauantain kuluksi kuuntelin korvat täyteen elektronista
musiikkia (Aphex Twin ja Boards of Canada), roikuin koneella ja luin kirjaa. Ulkomaanlehtori
kiittää Hyysärin uudistusta, että myös Kuukausiliitteen
juttuja pystyy lukemaan verkossa! Tämän päivän Hyysärissä pidin erityisesti jutusta
räppäävästä 76-vuotiaasta mummosta, joka on kuunnellut hiphoppia vuodesta -82.
Arvostan paljon, vaikka itse nautinkin puhelaulua vain satunnaisesti ja
pienehköinä annoksina! Rohkeaa, ennakkoluulotonta ja hienoa!
Urmas U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti