Opetusta oli perjantaina 3x90 minuuttia, kohokohtana ehkä
ruumiinosia opiskeltaessa kuunneltu ja leikitty Fröbelin Palikoiden
Jumppalaulu. Se soikin nyt päässä jo kolmatta päivää. Pää, olkapää, peppu,
polvet, varpaat…
Kauppareissulla pääsin automaatille varmistamaan epäilemäni
asian: palkkaa oli tullut vähän. Kunpa pystyisin itse hoitamaan asian, mutta
joudun sanomaan, että tule apuun, Anja!
Torstaina ihmettelin, kun tekstiviestien lähettäminen ei
onnistunut ja perjantaina toistui sama juttu, kunnes syykin selvisi: saldo oli
päässyt nollille. Ensimmäisessä 200 ruplan latauksessa täytyi olla jotakin
kaupantekijäistä mukana, sillä se kesti melkein 2 kuukautta ja nyt sama 200
ruplaa meni muutamassa viikossa.
Illalla säästin naapureiden hermoja ja jätin
huuliharputtelut väliin. Sen sijaan harjoitin lihaskuntoa. Taisi olla jo toinen
kerta viikon sisään. Olen kehittänyt kuntoiluun tilapäisvälineet: käsipainojen
virkaa toimittavat vedellä täytetyt limsapullot, ja keppijumppakeppinä käytän
toistaiseksi tunnistamatonta siivousvälinettä. 20 litran vesitynnyri on
varalla, jos oikein innostuu.
Lauantain vastaisen yön nukuin rauhattomasti ja kaiken
kruunuksi heräsin aamulla palohälytykseen. Antakee armoa. Päivästä muodostui
kuitenkin ihan hyvä, sillä kävin ulkona hengittämässä raikasta keskikokoisen
teollisuuskaupungin ilmaa, pesin pyykkiä, soittelin ja opiskelin venäjää.
Venäjän opiskelun suhteen olen viimeisen kuukauden vaeltanut pimeässä
motivaatiolaaksossa. Se on sikäli sääli, että nyt olisi ensimmäistä kertaa
kielenopiskeluhistoriani aikana mahdollista harjoitella kieltä pelkästään
menemällä ulos. En jaksa kuitenkaan asiaa murehtia. Opiskelen mitä opiskelen.
Kävelylenkillä poikkesin paikallisessa kännykkätarvikekaupassa
ja onnistuin kun onnistuinkin lataamaan liittymäni. Oli voimaannuttava kokemus,
kun sai jotakin edes tehtyä ilman apua.
Lopetan vitsillä:
Ranskalaiset ja englantilaiset päättävät kaivaa tunnelin
Englannin kanaalin ali. He alkavat valita urakoitsijaa. Amerikkalaiset
ehdottavat, että tunnelia aletaan kaivaa kahdesta päästä ja he takaavat, että
päät osuvat 15 metrin päähän toisistaan. Työhön menisi kaksi vuotta.
Japanilaiset ehdottavat samaa, mutta poikkeama on vain 5 metriä ja aika yksi
vuosi. Silloin astuu esiin venäläinen metroasiantuntija ja sanoo:
-
Kaivamme kahdelta puolelta, kaksi viikkoa.
Mitään emme takaa, mutta tunneli saadaan – ehkä kaksikin.
Urmas U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti