74. ja 75. päivä (la 10.11. ja su 11.11.)

Nukuin taas myöhään. Söin aamupalan, ja kun taivaalla loisti poikkeuksellinen valoilmiö, lähdin pian kävelylle. Kävelin puisia jalkakäytäviä vajaan tunnin ja tulin kaupan kautta kotiin. Loppupäivän rötväsin tekemättä mitään ihmeellistä.

Illaksi Łukasz oli kutsunut minut illalliselle. Tarjolla oli pakastekasvisvokkia ja jonkinlaista couscousia. Kun itse syö aina samoja ruokia, niin toisen tekemät yksinkertaisetkin ruoat ovat oivallisia. Tietenkin myös ruokaseura parantaa makua. Yksinsyöminen on vain elämän ylläpitämistä kun taas yhdessä syöminen on myös sosiaalinen tapahtuma. Louiskin tuli taas käymään. Kulutimme aikaa etsimällä Youtubesta vanhojen tv-sarjojen tunnareita. Löytyi muumit puolaksi ja lisäksi Kauniit ja rohkeat saksaksi dubattuna ja tuntemattomilla teksteillä. Oli härskin kuuloista, kun Ridge toivotti, että ”gute nacht”! Sen sijaan koin ikäluokkienvälisen kuilun, kun Louis alkoi intoilla pokemoneista. En viitsinyt mainita, että He-Man ja Turtlesit pyyhkivät Pikachulla lattiaa mennen tullen.

Ilta venähti myöhäiseksi, ja kolmen metrin matkan kotiin hipsin vähän yhden jälkeen. Pahin väsymys oli mennyt ohi, joten ajattelin lukea jännittävään vaiheeseen jäänyttä Remes-kirjaa (Uhrilento) eteenpäin. Tarina vei mukanaan, eikä oikein alkanut väsyttää, ja niinpä sain kirjan luettua joskus neljän nurkilla. Sammutin valot ja yritin nukkumista, mutta isorokkoa levittävät kultit, ilmanvaihtokanavassa ryömiminen (varsinainen emäklisee, muuten!) dobermanni perässä, takaa-ajot entiset Jugoslavian maisemissa ja oheisvahingoista piittaamattomat jenkkipahikset pyörivät mielessä niin, ettei nukkumisesta mitään tullut. Menin nettiin roikkumaan ja väsytin itseäni lukemalla YK:n turvallisuusneuvostosta ja art nouveau’sta. Kuuden aikaan sitten nukahdin.

Kymmenen aikaan heräsin uuteen päivään, ja sen verran väsytti koko päivän, että luovuin suosiolla kaikesta haasteellisemmasta tekemisestä. Roikuin netissä, kuuntelin Miles Davisin Bitches Brew -tuplan ensimmäistä puoliskoa (20-minuuttinen Pharaoh’s Dance) ja vähän ajan kulukseni piirustelinkin. Johonkin aika taas meni, ja hyvä niin!

Seuraavassa vitsissä ei ole oikein mitään venäläistä, mutta koen ajatusmaailman itselleni niin läheiseksi, joten menköön nyt. Veljelliset terveiset Pirkanmaalle ja pääkaupunkiseudulle!

-          Tässä on sinulle kymmenen karkkia, anna puolet veljelle.

-          Annan sille kolme.

-          Mitä sinä meinaat, etkö osaa laskea?

-          Kyllä minä osaan, mutta se ei.

Urmas U.