196. ja 197. päivä (pe 26.4. ja la 27.4.)

BLOGI TAUOLLA, URMAS U. SUOMESSA 27.4.–12.5.!

Perjantai meni mukavan joutuisasti, kun opetusta oli 6 h. Kuuntelin molempien ryhmien kanssa Aki Sirkesalon kappaleen Mustankipee ja opettelimme rakkauteen ja parisuhteeseen liittyviä sanoja, joista sitten opiskelijat kirjoittivat dialogeja. Yksi sana sanalistassa oli anoppi, ja pari opiskelijaa käänsi minulle venäläisen anoppivitsin, joka menee näin: Mies menee ampumaradalle anoppinsa kanssa, mutta radan valvoja estää pääsyn ja sanoo, että omien maalitaulujen tuominen on kiellettyä.

Töiden jälkeen vain hengasin kotona ja yritin saada ajan kulumaan. Lähinnä roikuin koneella, pakkailin laukkuja, vähän siivosin yms. Lauantain matkaohjelmassa oli lento klo 7.30 ja junalla Pietarista eteenpäin klo 15.25.

Lauantaiaamuna puhelimen herätyskello soi klo 4.00. Oli aika pirtsakka olo noin kahden tunnin unien jälkeen. Aamupalaksi kuppi teetä, banaani ja lautasellinen puuroa, jonka jälkeen taksilla kentälle. Kentällä olin klo 5.30. Kuuden jälkeen alkoi lähtöselvitys, jonka jälkeen sai suoraan mennä turvatarkastukseen. Muuten kaikki meni ihan mukavasti, mutta nuorisokielellä pientä ”kuumotusta” aiheutti se, että lipussani luki eri portti (portti 2) kuin kentän infotauluilla (portti 3). Menin ensiksi lipussani lukeneelle portille 2. Istuin jonkin aikaa odottamassa, kunnes päätin kysyä asiasta ohikulkevalta virkailijalta. Kysyin venäjäksi, että mikä portti Pietariin, kaksi vai kolme. Portti kaksi, hän vastasi ja näytti sormillaan kahta sormea. Istuin, odotin ja haukottelin. Jonkin aikaa varrottuani aloin ihmetellä, kun odotustilaan tuli ihmisiä lippu kädessä, he kysyivät virkailijoilta jotakin ja lähtivät pois. Ajattelin, että joutessani käyn katsomassa portilla 3, mitä siellä tapahtuu. Odottelin siellä hetken aikaa, kun tuli virkailija, joka sanoi jotakin ja ihmiset alkoivat muodostaa jonoa. Portin päällä oleva infotaulu oli pimeänä, ja kysyin jonossa olleelta matkustajalta, että Pietariin? Hän nyökkäsi, joten kävin jonon jatkoksi. Pian myös infotauluun syttyi lentoni numero ja määränpää, jolloin tiesin vihdoin olevani oikeassa paikassa. Ihmettelen vain, että mikä informaatiokatkos oli minun ja virkailijan välillä, kun sain häneltä väärää tietoa.

Pietarissa oltiin vähän ennen yhdeksää, ja 9.10 istuin jo matkalaukkuni kanssa pikkubussissa kohti Moskovskayan metroasemaa. Ripeää toimintaa matkalaukuista vastanneilta lentokenttätyöntekijöiltä! Metrolla jatkoin Suomen asemalle Leninin aukiolle. Siellä olin noin klo 10. Varovaisuuttani olin ostanut liput vasta junaan, joka lähti klo 15.25, joten odotusaikaa oli aika lailla. Olisin ehtinyt kevyesti aikaisempaankin junaan (11.25), mutta koska kuulun ei vara venettä kaada ja mieluummin virsta väärää kuin vaaksa vaaraa -koulukuntaan, en näin tehnyt. En myöskään ollut halunnut jättää lipun ostamista asemalle siltä varalta, että junat ovatkin täynnä, mikä sittemmin osoittautui turhaksi peloksi.

Aikaa tapoin ensiksi istumalla Burger Kingissä, jossa hurahti kaksi tuntia aika kivuttomasti kahvia ryystäen ja kirjaa lukien. Sen jälkeen kävelin vähän aseman ympäristössä ja morjestin Leninin patsasta. Tässä kuvamateriaalia (taustalla Suomen asema):

Tässä muistin virkistykseksi kuva Arkangelin Lenin-patsaasta:

Tämän jälkeen kävin läheisessä kirjakaupassa, mutten malttanut ostaa mitään, vaikka Nietzschen Näin puhui Zarathustra olisi ollut halvalla venäjäksi. En siitä ymmärtänyt oikein mitään suomeksikaan. Sitten taas kahville ja lukemaan kirjaa. Siinä se aika kului.

Junassa oli pieni episodi, kun venäläinen tullivirkailija tuli kysymään kysymyksiään ja kysyi, onko minulla lääkkeitä mukana. Sen verran rehti-Reino olen, että kun suoraan kysytään ja varsinkin, reseptilääkkeistäni oli myös reseptit mukana, niin vastasin myöntävästi. Tullimieshän kiinnostui kovasti, että mitä lääkkeitä ja mihin tarkoitukseen. Sain sitten selittää korviaan höristeleville kanssamatkustajille sairauksistani. Myös reseptejä tullimies tiirasi kovin tarkasti. Tovin katselun jälkeen tullimies sanoi, että niistä pitää tehdä tulliselvitys. Olin aivan moilasena. Mikä helvetin selvitys pitää tehdä lääkkeistä, jotka suomalainen lääkäri on minulle määrännyt, jotka on ostettu Suomesta ja joita nyt vein mukanani omaan käyttöön takaisin Suomeen? Joo, mutta selvitys pitää tehdä. Kiukusta puhisten etsin tulliselvityslomakkeet junavaunusta ja aloin täyttää. Lomake ja sen ohje olivat niin vaikeaselkoisia, etten reilun kuuden vuoden suomen kielen yliopisto-opinnoillani saanut siitä tolkkua. Täyttelin, mitä täyttelin, ja ajattelin, että kysyn sitten kun lomaketta tullaan kysymään. No, sitä ei sitten tultu kysymään missään vaiheessa. En sitten tiedä, olisiko minun pitänyt lähteä kiertämään koko junaa kyseistä tullimiestä etsien vai oliko kyse vain venäläisen viranomaisen mulkkuudesta, mutta lomake jäi sitten matkamuistoksi. Kysyin Suomen puolella suomalaiselta tullimieheltä, että mistähän tässä mahtoi olla kyse, mutta hän ei osannut sanoa. Ensi kerralla minulla ei ole lääkkeitä mukana, jos kysytään.

Nyt lomailen pari viikkoa ja jatkan taas blogin kirjoittamista toukokuun puolivälissä.

Urmas U.