Työviikko alkoi viidennen kurssin suullisten tenttien
vastaanotolla. Tentissä oli kaksi tehtävää: Toinen oli kysymys kevään tuntien
aiheista, jotka oli etukäteen annettu opiskelijoille. Tenttitilanteessa sitten
arvottiin, kuka saa minkäkin kysymyksen. Toinen tehtävä oli kertoa
tenttitilanteessa jaetusta tekstistä ja kääntää siitä osa. Tekstit olivat tällä
kertaa Anna-Leena Härkösen kolumneja. Kun oli itse juuri lukenut tekstit ja kun
tunnollisimmat selittivät kovin perusteellisesti, alkoi vähän tulla jo Härkönen
korvista. Noin kolme ja puoli tuntia meni viiden opiskelijan tenteissä. Onneksi
ei ollut enempää opiskelijoita tuossa ryhmässä.
Tenttien jälkeen ehdin syömään ja sitten takaisin luokkaan
opettamaan. Tunti keskeytyi iloisissa merkeissä, kun minulle soitettiin
työhaastattelukutsu. Kyseinen rehtori tosin oli aika kuutamolla, kun sanoin
olevani nyt Venäjällä, minkä toki olin jo hakemuksessa kertonut. Mutta mitäpä
tuosta.
Illan ratoksi jumppasin ja siivosin. Kovin ihmettelen
vieläkin sitä, että miksi lattian muovimattoa ei voitu liimata kiinni kunnolla,
kun lattia remontoitiin. On aika ärsyttävää, että muovimatto tarraa kiinni suulakkeeseen
varsinkin, kun imuroi nurkkia.
Lisäksi illalla aloitin uutta kirjaa, näet sunnuntaina sain Conradin
Lord Jimin luettua. En pitänyt siitä
kovinkaan paljon. Henkilöt eivät oikein herättäneet kiinnostusta, ja tarina
eteni tuskallisen hitaasti. Aika väen vängällä piti lukea loppuun. Kerronta oli
kyllä mielenkiintoisen kompleksista, tai toisesta näkökulmasta katsottuna
sekavaa, kun välillä oli kaikkitietävä kertoja, mutta sitten siirryttiin
kerrontaan yhden kirjan henkilön kautta. Myös upotuksia oli välillä
tolkuttomasti: edellä mainittu henkilö kertoo ystävilleen tarinaa, jossa joku
kertoo tarinaa, jonka joku on kuullut joltakulta. Ei tämäkään huono kirja
ollut, mutta esimerkiksi Nostromon tarina
vain oli kiinnostavampi. Näiden kahden kirjan perusteella lukijaterveiseni Conradille
haudan taakse ovat, että olisit tiivistänyt, hyvä mies!
Tiistaina olivat ensimmäiset Maantuntemus-kurssin
harjoitukset. Aiheena olivat Suomen suurimmat kaupungit, ja jokainen opiskelija
piti pienen esitelmän yhdestä kaupungista. Vähän heräsi epäilyjä, että osalla
aineisto oli hankittu Wikipediasta suoraan kopioimalla ja liittämällä, kun
esityksissä oli fraaseja kuten ”kaupunki nousi kukoistukseen…”. Muuten olin
tyytyväinen suorituksiin.
Töiden jälkeen tulostelin tehtäväpapereita ja erehdyin
laittamaan valot päälle, kun oli useampi sähkölaite päällä, niin sulake
räpsähti taas. Ja eikun respaan asiaa selittämään. Asuntolan korjausvastaavat,
kutsuttakoon heitä vaikka nimillä Älli ja Tälli, tulivat napsauttamaan
sulakkeen takaisin päälle ja vannottivat, että vedenkeitin ja hella eivät saa
olla yhtä aikaa päällä. Kielimuuri oli sen verran korkea ja piikkilankainen,
että en ruvennut selittämään, että ne ovat olleet minulla joka aamu syksystä
asti päällä yhtä aikaa, mutta olohuoneen kattolamppu vaikuttaa olevan ongelman
lähde. Illalla monistelin harjoituksia (noin 100 arkkia yksi kappale kerrallaan
manuaalisesti kaksipuolisena) ja kuuntelin samalla Sirkesaloa. Olen sitä
mieltä, että Sirkesalon parhaista saisi hyvän suomenkielisen soul-levyn.
Loppuun taas pieni vitsi:
Tunnettu venäläinen laulaja Alexandr Vertinski, joka oli
lähtenyt maasta jo tsaarin aikana, palasi Neuvostoliittoon. Hän nousi vaunusta
kahden matkalaukun kanssa, laski ne käsistään, suuteli maata ja katsoi
ympärilleen:
- Oletpas sinä muuttunut, Venäjä!
Hän katsoi uudestaan ympärilleen – laukkuja ei näy missään!
- Etpäs olekaan.
Urmas U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti