Aika työntäyteinen oli loppuviikko. Keskiviikkona oli
aamulla 4 h opetusta, Maantuntemusta ja pluskvamperfektiä. Opetustuntien jälkeen
meni aika paljon aikaa tenttitehtävien laatimiseen ja loppukevään
lukujärjestyskuvioiden kanssa säätämiseen. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla on
vielä opetusta, mutta sitten on vain lopputenttien järjestäminen ja tarkistaminen.
Venäjällä on mielenkiintoista, että tenttipäivät tulevat suoraan ylhäältä, eikä
niihin voi oikein vaikuttaa. Meillä on esimerkiksi viidennen kurssin
tenttipäiväksi määrätty maanantai, jolloin luokkamme on koko ajan varattuna ja
molemmilla on opetusta tuona päivänä, kun taas torstai olisi ollut opetukseton
päivä. Mutta ei. Nyt sitten pitää siirrellä opetustunteja muuhun ajankohtaan.
Sama juttu on Maantuntemus-kurssini kanssa. Itse olen suunnitellut ohjelman ja
sisällön, mutta tentin ajankohtaa en voi sopia yhdessä opiskelijoiden kanssa,
vaan joku jossakin päättää sen puolestani.
Illasta tein vielä lihaskuntoharjoituksen ja luin kirjaa.
Olen vähitellen päässyt Conradin Nostromoon
mukaan, vaikka alku oli sekava.
Torstai oli opetukseton päivä. Käytin päivän kirjoittaen
työhakemuksia. Se sitten on lystikästä hommaa. Sen, joka on laatinut Kuntarekryn
ynnä muiden vastaavien ”kätevät” nettihakemuslomakkeet, saisi nylkeä ja polttaa
piparkakkutalon uunissa. Idioottimaisinta on se, että lisätietoa-kohdat ovat
aina sellaisia kärpäsenjätöksen kokoisia kenttiä, jossa näkee noin sanan
kerrallaan siitä, mitä on kirjoittanut. Sitten kun sinne allekirjoittaneen
kaksinakkijärjestelmällä yrittää selittää, että asun nyt Arkangelissa ja sen
vuoksi mahdollisuuteni tulla työhaastatteluun ovat rajalliset ja siksi
toivoisin, että…, niin paitsi virhelyöntien mutta kummallisten lauserakenteiden
määrä on huikea.
Perjantaina oli opetusta 6 h, joista tosin kaksi tuntia oli
tentin valvontaa. Tentin valvonta on ehkä tylsintä hommaa ikinä. Vielä kun
paikallinen tenttikulttuuri on toverillista yhteistyötä suosiva, niin ei voi
oikein lukeakaan. Yksi tentin tehtävistä oli tehdä lauseita annetuista
sanoista. On tietenkin vaikea tehdä sopivia lauseita, jos ei muista sanojen
merkityksiä. Yhtenä sanoista oli sorsa
ja paras lause oli, että isoisän
navetassa on paljon sorsia. Tiedä vaikka olisikin! Sain myös lukea, että minun sorsa on turvallinen. Hyvä yritys
oli myös, kun sana seurasi oli
annettu ja sen ympärille piti tehdä lause: Koira
seurasi, mutta minä en tiedä, mitä se tarkoittaa.
Toisen ryhmän kanssa on opiskeltu aikamuodot, ja nyt pelasimme
Levottomat-elokuvasta tuttua mä en oo koskaan… -peliä. Pisteen saa siis, jos
keksii sellaisen asian, mitä kaikki muut ovat tehneet, mutta lauseen sanoja ei.
Sain yhden vaivaisen pisteen lauseella mä
en oo koskaan syönyt šašlikia. Ne ovat siis venäläisiä lihavartaita. Voittaja
taisi saada kuudella kierroksella 3 pistettä. Olin tyytyväinen, kuinka hyviä
lauseita opiskelijat keksivät! Opin tänään myös, että sana nähnyt kuulostaa samalta kuin joku venäjän ruma sana. Taas näitä.
Sen olen oppinut jo aikoja sitten, että sukka
kuulostaa samalta kuin venäjän ’narttua’ tarkoittava sana. Sen lisäksi opiskelijoiden naurusta päättelin, etten vieläkään osaa ääntää kaikkia seitsemää venäjän ässää oikein. Perhanan kaalikeittoässä!
Ja loppuun vitsi venäläisistä uusrikkaista, siis
venäläisittäin ”uusvenäläisistä”:
Uusvenäläinen on torilla tekemässä ostoksia.
- Mitä nämä ovat?
- Appelsiineja.
- Mitä ne maksaa?
- 20 dollaria.
- Otan viisi kiloa. Käärikää jokainen paperiin ja sitokaa nauha
ympärille. Mitä nämä ovat?
- Luumuja.
- Paljonko ne maksaa?
- 15 dollaria.
- Otan kuusi kiloa. Käärikää jokainen paperiin ja sitokaa nauha
ympärille. Mitä nämä sitten ovat?
-
Rusinoita. Ne eivät ole myynnissä.
Urmas U.
Pakko kommentoida tuota kuntarekrya. Se nettilomake on tosiaan jostain syvältä. Itse olen kehittänyt sen täyttämiseen sellaisen ctrl-c ctrl-v -tekniikan. Monta lomaketta rinnakkain ja sitten täytän jokaiseen lomakkeeseen saman kohdan peräkkäin. Pitemmät pätkät kirjoitan wordilla, ovatpa sitten tallella seuraavaakin kertaa varten!:D Odotan sitä päivää kun ei joka vuosi tarvi täytellä työhakemuksia..
VastaaPoistaJoo, itsellänikin on opinnot, oma esittely ja vahvuudet valmiina liitettäväksi vaikka het! Ei ole kyllä herkkua hakemusten kirjoittaminen.
PoistaTuo sorsa herätti mielenkiintoni, siis jos "isoisällä on monta sorsaa navetassa". Köllön ja mun "inside-story" Corsista:) Koitahan jaksaa ja kestää:)
Poista