185. ja 186. päivä (ma 15.4. ja ti 16.4.)

Maanantaina oli poikkeuksellinen päivä, nimittäin minulla oli tulevasta matkastani johtuvien lukujärjestysmuutosten vuoksi opetusta. Aloitimme opiskelijoiden kanssa passiivin 2. partisiippia (esim. syöty omena). Kuten kuvitella saattaa, oli aivan ratkiriemukasta. Lopputunnin kevennykseksi otinkin suomalaisia arvoituksia. Tässä muutama malliksi:

Kananmunan kokoinen, monen metrin mittainen.

Luuton, lihaton, mutta kaikille totuuden sanoo.

Käännä sinne, väännä tänne, et alkua huomaa, et loppua näe.

Kuka keksii vastaukset?

Loppuillasta tein ranskan harjoituksia TV5Monden sivuilta. On toki kiva, että verkossa on ilmaista oppimateriaalia, mutta laadun soisi olevan jotakin aivan muuta kuin se on. Ainakin ne materiaalit, joihin olen itse törmännyt ja joita olen käyttänyt, tuntuvat perustuvan siihen kovin tavalliseen tieto- ja viestintätekniseen ajatusvirheeseen, että jos harjoitus tehdään tietokoneella, sen sisällöllä ei ole väliä. Ajatellaan, että on jotenkin hienoa ja innovatiivista, kun opiskelija raahaa hiirellä (tai smartboardilla sormellaan) valmiiksi oikeassa muodossa olevan, puuttuvan sanan muuten valmiiseen lauseeseen. Miten tämä eroaa siitä, että opiskelija vetäisi kynällä viivan oikeaan sanaan tai ympyröisi oikean kohdan monivalintatehtävästä? Ainoa lisäarvo siitä tulee laitteiden myyjän taskuun. Molemmat edellä mainitsemani tavat ovat perinteisiä behavioristisen oppimiskäsityksen mukaisia harjoitustapoja, jotka on todettu puutteellisiksi kielenoppimistavoiksi jo 50-luvulla. Tosin silti niitä edelleen näkee paljon oppikirjoissakin. Kuten voi päätellä, suhtaudun suurella varauksella tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksiin opetuskäytössä ainakin niin kauan, kunnes joku keksii niille oikeasti oivaltavia pedagogisia sovelluksia. Dokumenttikamera on hyvä vekotin, mutta muuten ei ole liitutaulun voittanutta. Vielä kun olisi aina liituja.

Smartboardista jatkan vielä. Itse en sellaista kaipaa, mutta usein olisi kiva, jos luokassa olisi smart broad. Käännettäköön se englantia taitamattomille että fiksu muija. Kun turaa tekniikan kanssa, niin smart broad huikkaisi luokan perältä, että sulla on nyt väärä input valittuna, siksi ei näy. Tai kun yrittää miettiä, että olikos monikon illatiivissa kaikissa nominityypeissä vahva aste, niin smart broad auttaisi taas. Tai kun kolmatta kertaa pyytää opiskelijaa toistamaan kysymyksensä, eikä vielä kolmannella kerrallakaan ole varma edes siitä, millä kielellä kysymys esitettiin, taas jelppaisi smart broad. Mutta liian innokas neuvomaan ei saisi olla. Jos heti alkaisi huudella, kun vähän joutuu miettimään, niin alkaisi pian ottaa aivoon se ja kantaisin helmitaulujen viereen opetustarvikevarastoon. Rehtorille selittäisin, että ei soveltunut maahanmuuttajataustaisten oppilaiden erityisiin tarpeisiin.

Tiistaiaamun Maantuntemus-tunnilla oli politiikkaan liittyvä kotitehtävä. Viime kerralla oli puhuttu eduskunnan ja hallituksen tehtävistä ja katsottu eduskunnassa olevat puolueet. Kotitehtävänä oli selvittää hallituspuolueet. Kolmen minuutin googlaus, ajattelin. Aamulla oli paikalla neljä tyyppiä, joista yksi ei edes väittänyt yrittäneensä ja muut eivät olleet ymmärtäneet tehtävää. Huoh! Ei sitten tullut mieleen kysyä? EIkä ole ensimmäinen kerta. Vaikka rajanaapureita ollaan, niin joskus opiskelukulttuurien erot tuntuvat aivan käsittämättömän suurilta. Muu tunti puhuttiin Suomen kielipolitiikasta, mutta se ei herättänyt kommentteja. Huomenna ajattelin puhua tasa-arvoisesta avioliittolaista. Jos siitä en saa irti keskustelua täällä seksuaalivähemmistöjen luvatussa maassa (Pietarissahan on kielletty ”homoseksuaalisen propagandan levittäminen”), niin puren pöydänkulmaa ja murisen.

Loppupäivä menikin sitten oikeastaan valmistellessa ja kopioidessa materiaaleja Maantuntemuksen harjoituksia varten. Kurssi on teettänyt jo nyt aivan tolkuttomasti työtä, mutta toisaalta se on ollut hyödyllinen kokemus, sillä ainakaan peruskoulussa en ole joutunut näin suuria kokonaisuuksia suunnittelemaan.

Urmas U.