173.—175. päivä (ke 3.4. – pe 5.4.)

Keskiviikon ohjelmassa oli 4 h opetusta ja kirjastoreissu. Sain näet tiistai-iltana luettua Mailerin The Naked and the Dead -kirjan. Se oli varsin mainio sotakirja. Se keskittyi pitkälti kuvaamaan amerikkalaissotilaiden ajatuksia, pelkoja, toiveita ja huolta kotirintamasta eikä niinkään toimintaa. Loppu oli vähän antikliimaksinen, mutta annettakoon se anteeksi, kun muut ansiot olivat niin mittavat.

Noh, töiden jälkeen köpöttelen 45 minuuttia kirjastolle, astun sisälle ja narikan täti virnistää. – Mihis menet? täti kysyy. – Kirjastoon, vastaa sukkela sankarimme. – Kuukauden ensimmäinen keskiviikko, kirjasto suljettu, toteaa täti. – Voihan &%¤#%%, sanoo Urmas. – Kiitos ja näkemiin, hän jatkaa, painaa hatun päähänsä ja lähtee laahustamaan takaisin.

Torstaina kokeilin kakkupedagogiikkaa. Repertuaariini kuuluu myös Mustanaamio-pedagogiikka, mutta siitä ehkä tuonnempana. Viidennellä kurssilla oli siis viimeinen opiskelupäivä, joten sitä juhlistaaksemme olimme sopineet ohjelmaksi teetä ja kakkua. Oli mukava jutella vähän vapaammin. Opiskelijat muistivat minua kirjalla, Tšehovin venäjänkielisellä äänikirjalla ja kutsulla huomiseen juhlaan. Olin muistamisesta hyvin otettu, varsinkin kirjasta, jonka nimi kääntyy suunnilleen Minun ensimmäinen kirjani Venäjästä:

Töiden jälkeen lähdin uudelle kirjastokeikalle. Olin lisäksi saanut tiedon, että yliopiston kansainvälisten asiain toimistolla oli minua odottamassa kirje, joten tein vähän mutkaa käydäkseni siellä samalla matkalla. Ehdin jo kuvitella, että siellä oli ylimmän valtionjohdon koodikielinen sanoma (Susi 1!) kansainväliselle seikkailijalle, joten olin hieman pettynyt, kun kirje osoittautui Lieksan kristillisen opiston mainokseksi suomen kielen kursseista. Mutta saatekirjeessä tituleerattiin professoriksi, siispä ei mennyt aivan hukkaan lisälenkki.

Kahlasin kevätsohjossa kirjastolle, lainasin kolme Joseph Conradin kirjaa ja kävelin kotiin. Kahden tunnin kävely ja raskas keli ottivat voimille, ja olin aivan poikki, kun pääsin takaisin matalaan majaani. Silmät ristissä väänsin vielä lauseenvastiketehtävän huomiseksi.

Perjantaina oli taas tunteja heti kahdeksalta. Torkutin niin, etten ehtinyt keittää puuroa aamulla. Jos katolinen kirkko yhtäkkiä uudistuisi radikaalisti, torkuttaminen olisi ehdottomasti yksi uusista perisynneistä! Onneksi oli leipää pika-aamupalaksi.

Opiskelijoita oli paikalla kolme yhdeksästä. Ehkä muistettavinta päivän opetuksessani oli, kun noin puolen tunnin kohdalla istuin taulusienen virkaa hoitavan rätin päälle ja kastelin pyrstöni. Sitten yritinkin taukoon asti kirjoittaa taululle niin, etten käännä selkää (ja märkää persaustani) opiskelijoilla. Oli varmaan erikoisen näköistä.

Tauolla kävin vaihtamassa housut ja lakanat. Lakanat ja pyyhkeet voi vaihtaa vain perjantaisin aamupäivällä, ja nyt opetan siihen aikaan. Siten joudun hoitamaan vaihdon tauolla. Lakanavalikoimaan oli tullut uusi tiikerikuosi:

Lakanapinossa oli taas lappu, että nämä huoneeseen 230, joka on mökkini numero. Miksi ainoastaan tiikerilakanoiden aikaan on lappu, että nämä Urmaalle, kysyn vain? Nyt oli kyllä Łukaszillekin osoitettu samanlaiset liinavaatteet. Ymmärtääkseni kaikissa asunnoissa on samankokoiset sängytkin, joten lakanoiden koosta ei voi olla kyse. Kenties vain tihkumme eläimellistä vetovoimaa?

Urmas U.