183. ja 184. päivä (la 13.4. ja su 14.4.)

Sankarimatkailijapisteitä ei tullut tästäkään viikonlopusta, mutta kotihiiripisteet karttuivat kivasti: töitä, työhakemuksia, siivous, lukemista, netissä roikkumista, jumppaa, ulkoilua… Venäläisautoilijoille oli ilmeisesti lämpimän kevätsään ansiosta muu kuin ajaminen mielessä, sillä lauantaina oli kolmessa peräkkäisessä risteyksessä autot vastakkain keulat lytyssä. Lumetkin häviävät vähitellen. Ne paikat, joita on talven aikana aurattu, alkavat olla sulia, mutta esimerkiksi pääkatu Voskresenskayan jalkakäytävällä näkee, kun muutamien kauppojen edustalta on jää hakattu pois, että parhaimmillaan pakkautunutta lunta on vielä noin 30 cm.

Illaksi innostuin ostamaan kaupasta granaattiomenan. Ollessani hurjassa nuoruudessani Israelissa vapaaehtoistyössä parakkiemme takana kasvoi luonnonvaraisena kyseisiä hedelmiä tuottavia puita, ja granaattiomenan maku viekin ajatukset Zipporiin. Granaattiomenan olisi kyllä voinut suomentaa kranaattiomenaksi: niitä pieniä, punaisia kennoja lentää syödessä kuin sirpaleita heittoräjähteestä!

Lauantai-iltana sain Conradin Nostromon luettua. Se oli muuan sukulaiseni fraasia lainaten ”aivan kelvollinen”, siis erinomainen. Teoksen pääteema on aina ajankohtainen ahneus ja sen turmiollinen vaikutus ihmismieleen. Kirjassa oli paljon mielenkiintoisia, särmikkäitä henkilöitä, ja kerronta oli modernia yli sata vuotta vanhalle kirjalle. Välillä kaikkitietävä kertoja kuvasi taustoja ennen merkittävää tapahtumaa, mutta sitten tuo merkittävä tapahtuma kerrottiinkin takautumana ja kertojana oli yksi kirjan henkilöistä. Mikään postmoderni mosaiikki teos ei kuitenkaan ole, vaan ihan perinteinen tarina ajalta, jolloin kirjailijan päätehtävä ei ollut jymäyttää vaan viihdyttää lukijaa. Lopetuskin, jota pidän oikeastaan tärkeimpänä romaanin osana, oli mainio. Ainoat moitteeni tulevat oikeastaan siitä, että kirjassa oli vähän turhankin paljon henkilöitä ja ne ainakin allekirjoittaneen kuupassa menivät sekaisin. Toinen moite on, että kirja on nimetty erään kirjan henkilön mukaan, mutta hän ei ole suoranaisesti kirjan päähenkilö eikä kirja ole varsinaisesti hänen tarinansa. Siispä kirjalle olisi voinut olla parempiakin nimivaihtoehtoja. Mutta pelkkää nillittämistähän tuo on. Suosittelen, oiva opus! 

Loppuun pieni sutkaus (joka sanana tullee venäjän sanasta šutka, ’vitsi, anekdootti’):

Poika kysyy isältään:

- Isä, mitä rikkaus on?

Isä (haaveillen):

- Rikkaus tarkoittaa autoa, kallista konjakkia ja kauniita naisia.

Entä mitä köyhyys tarkoittaa?

- Ratikkaa, teetä ja äitiäsi.

Urmas U.