241. ja 242. päivä (ma 24.6. ja ti 25.6.)

Reissu tehty ja kaupunki nähty. Olen palannut Suomeen, joten en päivitä enää blogia. Kiitos lukijoille! Seuraavassa vielä kahden viimeisen päiväni kuulumiset.

Sunnuntai-iltana sattui mielenkiintoinen episodi, kun kesken Youtubesta seuratun Monty Python’s Flying Circus -rupeaman ikkunani alle pamahti paloauto, josta ulostautui joukko tulipalomiehiä. He alkoivat vetää kulmahiomakoneella rikki talon roskakuilun riippulukkoa. He saivat oven auki ja menivät sisälle, mutta mitään vakavaa sieltä ei kai löytynyt, koska he tulivat hyvin pian ulos. Paikalta he eivät kuitenkaan poistuneet, ja kohta tulivat myös ambulanssi ja poliisiauto. Nenä lasissa tuijotin, mutta mitään ei tapahtunut. Pelastushenkilöstö vain tuijotteli johonkin talon yläkerroksiin, mutta mitä siellä oli meneillään, sitä en tiedä. Teki mieli mennä kysymään, mutta en olisi kuitenkaan ymmärtäneet vastausta. Tunnin verran he patsastelivat, kunnes poistuivat. Ohessa kuvamateriaalia:

Maanantai alkoi Maantuntemuksen tentillä. Kaikki opiskelijat saivat tentin valmiiksi vajaassa puolessatoista tunnissa, jonka jälkeen tarkistin tentit. Opiskelijat jäivät odottamaan tuloksia luokan ulkopuolelle. Kaikki pääsivät läpi, mikä oli hyvä, sillä uusinnan järjestäminen olisi ollut vaikeaa. Sillä välin kun tarkistelin tenttejä, opiskelijat olivat käyneet ostamassa minulle lahjan. Sain maatuska-nuken, sain maatuska-nuken, sain maatuska-nuken, sain maatuska-nuken ja puisen onnenlinnun. Ohessa siitä kuva uudessa kodissaan.

Tentin jälkeen menimme Armin ja Anjan kanssa pankkiin sulkemaan venäläistä tiliäni ja kuolettamaan kortin. Tällä kertaa se onnistui ongelmitta. Viileähkön viikon jälkeen sää oli taas lämmin, jopa paahtava, etten sanoisi.

Ilta meni tavaroita pakatessa ja siivotessa. Edellisiltä lehtoreilta perityn omaisuuden keräsin pahvilaatikkoihin ja vein suomen luokkaan odottamaan seuraavaa lehtoria. Itse kartutin kuluneena vuonna esineistöä pyykkitelineellä, mopilla ja uudella paistinpannulla. Omat tavarat mahtuivat omaan ja kanssaihmisen matkalaukkuun kivasti, kun maltoin muutamista nukkavieruista, mutta sympaattisista vaatekappaleista luopua. Niitä olisi kyllä voinut vielä jossakin käyttää, niisk.

Yö meni aika huonoilla unilla; ehkä siksi, että tyynyt ja peitot oli jo kannettu luokkaan. Hätäratkaisuna tein verkkareista ja villapaidasta tilapäistyynyn, mutta unen laadun perusteella lopputulos ei ollut kovin mairitteleva. Aamulla jääkaappi tyhjäksi, viimeiset tavarat laukkuun, avain respaan ja taksilla kohti lentokenttää. Onneksi kentällä tarvitsi olla vasta 10.30. Olimmekin hyvissä ajoin perillä.

Kentällä kaikki meni jouhevasti. Oli hiljaista eikä jonoja ollut oikeastaan lainkaan. Kone lähti ajassa, Arkangelin kenttä oli yhtä epätasainen kuin ennenkin. Koneessa istuin kanssaihmiseni Armin ja paikallisen miekkosen välissä. Mies oli vankahko ja hän oli valloittanut koko käsinojan itselleen. Jossain vaiheessa kyllästyin istumaan kyynärpäät sylissä, ja olimmekin loppumatkan hellässä karvakäsikontaktissa. Ruokatarjoiluna oli taas epämääräisesti täytetty kroissantti. Kahvi jäi saamatta, kun emme millään saaneet selvää lentoemon kysymyksestä. Jälkikäteen en kehdannut enää pyytää, kun nolotti.

Pietarissa kävimme Armin kanssa syömässä ennen terminaalin vaihtoa. Aikaa terminaalin vaihtoon oli nyt viitisen tuntia, joten tällä kertaa ei käynyt niin kuin Kälviällä. Transfer-bussi tuli puolen tunnin odottelun jälkeen. Toisessa terminaalissa tapoimme aikaa pelaamalla laivanupotusta, jossa kansallissosialistisen täsmällinen taktiikkani osoittautui kohtalokkaaksi Armin laivastolle. Lämpöä riitti Pietarissakin, joten aika ryytynyt olo oli.

Lopulta pääsimme matkan viimeiselle taipaleelle. Helsingin kone lähti noin vartin myöhässä. Lento oli mukavan lyhyt, vain vajaan tunnin. Ehdin hätinä tavata Finnairin Blue Wings -lehdestä ulkoministeri Eurohymyn kolumnin ja katsella kartasta mahdollisia matkakohteita, kun ryhdyttiin jo laskeutumaan. Kun pääsimme pilviverhon läpi ja ikkunasta näkyi kotimaan kamara, meni kai malka silmään, kun piti niin räpytellä ja nieleskellä.

Venäjä kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Mitään ihmeellistä lopputulemaa en osaa muotoilla. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä? Ei sentään. Minään hukkareissuna en vuotta pidä, mutta slavofiilia minusta ei tullut. En usko, että ihan hetkeen Venäjälle palaan, vaikka varsin vähillä kommelluksilla selvisinkin.

Urmas U.