Maanantaina oli ohjelmassa viitosten viimeinen testi eli
valtiontentti. Tentti on suullinen ja
siinä on kolme osaa: kerro pääsisältö tenttitilanteessa jaettavasta
artikkelista, kaunokirjallisesta tekstistä ja yhdestä aikaisemmin annetusta
aiheesta (esim. Kalevalan henkilöt ja tarinat). Arpa määrää, mitkä tekstit ja
mikä aihe kullekin tulevat. Kyseinen tentti on sikäli poikkeuksellinen, että
sitä ei saanut pitää suomen luokassa, vaan piti mennä yliopistolle.
Tenttitilassa oli myös sihteeri hoitamassa paperityöt, ja vähän
ylioppilaskirjoitusten tapaan opiskelijoiden suttupapereissakin oli leimat.
Tapoihin kuuluu lisäksi, että opiskelijat tuovat pieniä lahjoja tentaattorien
pöydälle ennen tenttiä. Niinpä meitä oli luokassa odottamassa kukkia,
vesipulloja, viinirypäleitä ja suklaata. Haiskahtaako lahjonnalta? Itse
tentistä ei juuri ole kerrottavaa. Opiskelijat kävivät vuorotellen kertomassa
aiheistaan ja lopuksi päätimme Anjan kanssa arvosanat. Vanhaa opettajaani
lainaten: kukaan ei osannut kaikkea, mutta kaikki tiesivät jotakin. Aikaa vain
meni rutosti, ja luokassa oli kuuma. Onneksi oli vettä. Kahdeksan jälkeen
lähdin kotoa ja vähän ennen kahta ehdin takaisin.
Illalla kävin kävelemässä, mutta muuten lähinnä roikuin
netissä. Loppuillasta sain luettua Nobel-palkitun V.S. Naipaulin A bend in the river -romaanin (1979). Se
sijoittui siirtomaa-ajan jälkeiseen Afrikkaan, tarkemmin erittelemättömän valtion
poliittisiin tyrskyihin. Wikipediassa ehdotettiin valtioksi Kongoa. Aika
pessimistinen kuvaus edistyksen mahdollisuuksista se oli kaiken kaikkiaan.
Lahjoituksena saadut traktorit ruostuvat pellolla, omaisuus saatetaan
kansallistaa yhtäkkiä, väkivallan uhka on koko ajan läsnä. Kirjan päähenkilö ei
ole afrikkalainen vaan intialaistaustainen muukalainen, joten kirjassa on koko
ajan ulkopuolisen näkökulma tapahtumiin. Tunnelma onkin koko ajan odottavan
pelokas. Sellainen olo jäi, että kirja kertoi muutakin kuin pelkän tarinan, se
jäi mietityttämään. Se on hyvän romaanin
merkki.
Tiistaina maleksin kotona, sillä minulla ei ollut opetusta. Tapoin
aikaa käymällä potkimassa footbagiä, pelaamalla koneella shakkia ja niin
edelleen.
Vielä loppuun venäläinen versio kansallisuusvitseistä.
Amerikkalainen, englantilainen ja venäläinen kiistelevät
siitä, miten saada kissa syömään sinappia. Amerikkalainen ottaa kissan kiinni
ja tunkee sinappia sen suuhun.
”Tuo on väkivaltaa!” venäläinen protestoi.
Englantilainen syöttää sinapin kissalle kahden makkarapalan välissä.
”Tuo on huijaamista!” venäläinen protestoi, minkä jälkeen
hän levittää sinappia kissan hännän alle, ja kissa alkaa rääkyä nuollessaan
sitä pois.
”Huomatkaa”, venäläinen sanoo, ”se syö sen vapaaehtoisesti
ja vielä laulaa.”
Urmas U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti