227. – 229. päivä (ma 10.6. – ke 12.6.)

Maanantaina kävin viemässä Armin päivähoitoon venäjän kurssille. Päivän nysväsin koneella netistä löytämäni nuotinnos-ohjelman parissa. Aika meni kivasti, kun nuotinsin tekeleitäni. Vähän kävin myös potkimassa footbagia (uusi ennätys: 98 kosketusta!) ja huuliharpusta puhkuin pölyjä pois.

Illalla Anja tuli istumaan iltaa kanssamme. Joimme teetä, söimme kakkua ja puhuimme pashaa.

Tiistaina oli kesän ensimmäinen sadepäivä. Satoikin ihan reippaasti. Istuin sisällä, kuuntelin The Commodoresia ja odotin sateen loppumista, sillä talouden ainoa sateenvarjo oli kesäkurssilaisella ja kauppaan piti päästä. Päivä meni muuten samalla tavalla kuin maanantaikin.

Keskiviikon merkittävin anti oli käynti kahvilla (Mäki-)Saari-nimisessä kahvilassa. Join ”suuren tupla-amerikanon” ja söin Napoleon-kakkua. Aivan kelvollista oli. Laskun kanssa vain oli säätämistä.  Sain tilata laskun pariin kertaan ennen kuin se saapui, ja sittenkin laskussa oli väärät einekset. Lopulta maksaminen onnistui.

Seuraavaksi blogini vieraileva tähti Armi kertoo omista kuulumisistaan:

"Maanantaina alkoi siis kaksiviikkoinen venäjän kesäkurssi yliopistolla. Kurssilla on venäjän opintoja ja kulttuuria, lähinnä erilaisia vierailuja, mikä on tietysti kiva, että näkee vähän kaupunkiakin. Osallistujia on kymmenestä eri maasta, Pohjoismaista ja muutamista Euroopan maista. Minä olen ainoa suomalainen, minkä takia suurin piirtein kaikki ensimmäisen päivän keskustelut alkoivat: ”So, you’re the only Finn”. Paitsi yksi, joka alkoi ”Laukustasi päätellen olet se suomalainen”. Marimekkoa mukana nimittäin. Sain vastailla kysymyksiin Suomesta ja suomalaisista. Kuten työssänikin sain olla se esimerkkisuomalainen, joka en koe olevani.

Kurssin avauksen ja kahvittelun jälkeen meillä oli venäjän testi, jonka perusteella meidät jaettaisiin kolmeen eri tasoryhmään. Taustatietona kerrottakoon, että olen siis opiskellut venäjää tähän mennessä yhdeksän kuukautta super-super-hitaalla työväenopiston kurssilla, jossa opettaja puhuu pääasiassa suomea. No, kotona olen toki opiskellut itsekseni lisää, etenkin sen jälkeen, kun päätin, että osallistun tälle venäjää venäjäksi Venäjällä -kurssille. Maanantain kielitestissä oli monivalintoja, enimmäkseen kielioppia ja jonkin verran sanastoa. Aika paljon ymmärsinkin, mutta jonkin verran jouduin pistämään arvalla. Päättelykyky auttaa, esimerkiksi, jos pääsana on tietyssä muodossa, voi veikata, että attribuutti tulee samaan muotoon, vaikka ei sanojen merkitystä ymmärtäisikään.

Testin jälkeen oli lounas, joka sisältyy kurssin hintaan. Ruoka täällä on kummallista ja sisältää aina jotain lihaa, joten syömisen kanssa on vähän huonoa. Lounaan jälkeen oli parin tunnin kaupunkikierros, joka oli aluksi kiva, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen kävely alkoi puuduttaa. Kiersimme jotakuinkin jokaisen patsaan ja maamerkin, mitä kaupungista löytyy. Olin itseeni tyytyväinen, kun löysin omatoimisesti kaupunkikierrokselta takaisin hotellille (tai asuntolalle, jos tarkkoja ollaan).

Tiistaina alkoivat ensimmäiset varsinaiset venäjän tunnit. Ajattelin etukäteen, että olisi kiva päästä kakkosryhmään, koska ykkösryhmä aloittaa aivan alkeista. Se olisi vähän tylsää, kun on kuitenkin jo jotain taustaa. Muutamaa minuuttia ennen kymmentä opettajat kävivät teippaamassa oveen nimilistan. Lähestyin listaa, katsoin ensimmäisenä kakkosryhmän läpi. Ei nimeäni. Sitten ykkösryhmän. Ei vieläkään nimeäni. Kuinka ollakaan, pääsin kolmosryhmään! Testi lienee mennyt putkeen! Kolmosryhmässä on 13 opiskelijaa: minä, yksi jenkki ja muut ranskalaisia. Ranskikset ovat kovin nuoria, alle parikymppisiä ja kaikki kielten yliopisto-opiskelijoita. (Tätä taustaa vasten en ole kyllä kovin vakuuttunut heidän kielten osaamisestaan. Suomalaisen kieltenopetuksen taso on vaan ilmeisesti aika kova, ei muuta voi sanoa.)

Opettajamme Natasha on oikeastaan ranskan opettaja, mutta osaa opettaa venäjääkin hyvin ja puhua selvästi. Hän puhuu melkein pelkästään venäjää, paitsi jos joku ei ymmärrä, selittää ranskaksi ja minulle ja jenkille englanniksi, jota puhuu jotenkuten. Se on ihan hyvä, sillä ymmärrän yleensä jo sen ranskankielisen selostuksen. Kauan sitten opiskellulle ranskallekin löytyi vihdoinkin yllättävää käyttöä. En ole kyllä maininnut kenellekään, että ymmärrän ranskaa. Saanpahan salakuunnella ranskiksia!

Neljä tuntia venäjää meni hujauksessa. Jouduin puhumaan enemmän venäjää kuin ikinä. Opettaja jakaa kanssani samanlaisen opetusnäkemyksen ja on siis ihan huippu. Tunneilla puhutaan paljon, joutuu ihan oikeasti käyttämään kieltä ja oli myös aika monipuolisia harjoituksia. Venäjän tuntien jälkeen oli jälleen lounas. Se oli toistamiseen kummallinen, ihmeellistä juustokuorrutteista rasvassa uitettua kanaa, mutta muun pöytäseurueen mielestä maukasta. Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan Gostiny Dvor -nimiseen rakennukseen, joka ammoisina aikoina on toiminut kauppiaiden myyntipaikkana ja jossa nykyisin on museo ja erilaisia näyttelyitä. Menimme bussilla ja matkustin pummilla, koska minulla oli vähän isohko seteli. Jäniksenä matkustaminen onnistui hyvin. Bussi tuli tupaten täyteen ihmisiä ja tiesin, että matka, jonka kuljemme bussilla, on melko lyhyt. Menin vain kauas rahastajasta, ja hän ei koskaan ehtinyt kohdalleni.

Gostiny Dvorissa oli ihana opas Maksim, joka puhui ymmärrettävää jenkkienglantia. (Kun kuuntelee päivän lähes pelkkää venäjää tai venäläisellä aksentilla puhuttua englantia ja siinä sivussa vähän ranskaa ja vähän ruotsia, sujuva englanti, joka ei vaadi kuulijalta erityistä keskittymistä on kuin musiikkia korville.) Näyttelyt kertoivat Arkangelin alueen historiasta ja ihmisten arjesta entisaikaan, asumisesta, elinkeinoista jne. Pitäisi tietysti olla kiinnostunut, mutta kun työn puolesta joutuu vierailemaan Kansallismuseossa säännöllisesti, oli kyllä melkoisen mielenkiinnoton déjà-vu. Lopuksi saimme aikaa tutustua museoon itseksemme. Hetken palloilin ja poistuin aika pikaiseen. Jälleen löysin tieni asuntolalle. Karttaahan minulla ei siis ole.

Tänään oli vapaata kurssilta jonkin kansallisen juhlapäivän takia (en tiedä, minkä) [toim. huom. Venäjän päivä]. Vietin suuren osan päivästä kotitehtävää turaten. Opettajamme oli kirjoittanut meille kirjeen, ja meidän piti kirjoittaa siihen vastaus. Minun ei ole koskaan tarvinnut kirjoittaa venäjäksi mitään tekstiä, joten kauan siinä kesti ja kaikkeni annoin, mutta melko hyvä siitä omasta mielestäni tuli. Vähän kysyin ulkomaanlehtorilta jeesiä vaikeimmissa paikoissa. [toim. huom. Krö-höm!]

Kaiken kaikkiaan Venäjällä oleilu on siis alkanut hyvin. Ei ole edes ollut pahempaa kulttuurishokkia. Edellisellä vierailulla oli sitäkin suurempi. Ehkäpä nyt tiesin, mitä odottaa. Suunnattomasti täällä ärsyttää se, että ei harjoiteta minkäänlaista kierrättämistä. Näin jumalattoman suuri maa ja äärettömästi ihmisiä, ja kaikki salaattipurkit ja maitopussit ynnä muut pitää kietoa moninkertaisiin muoveihin, ja kaikki vain roskiin! Järkyttävää! Toinen ärsytyksen aihe on venäläisten naisten tapa käydä julkisissa vessoissa. Siitä ehkä lisää myöhemmin."

Urmas U.