236. – 240. päivä (ke 19.6. — su 23.6.)

Blogin päivitys on päässyt vähän unohtumaan, kun aika on mennyt pakkaillessa ja hoitaessa asioita. Keskiviikosta ja torstaista ei muistikuvia ole jäänyt, mutta perjantain ohjelmassa oli kolmosten tentti, joka oli nopeasti ohi, sillä yksi opiskelija oli päättänyt, ettei tule paikalle eikä näin ollen ilmeisesti jatka opintojaan ainakaan samassa ryhmässä. Tentin jälkeen menimme Anjan kanssa pankkiin nostamaan rahat ja sulkemaan tilini. Kuinka ollakaan, tilin sulkeminen ei onnistunut, koska tilillä näkyi vielä käynnissä olevia tapahtumia alkuviikolta. Maanantaina käymme sitten uudestaan. Miehekkään tukun ruplia sain silti mukaani, sillä nostin koko kesän palkkani. Täkäläinen tapa on, että loma-ajan palkka maksetaan kerralla sinä päivänä, kun loma alkaa. Loman aikana se ei siis tule kuun viimeinen päivä tms. Sillä sitten eletään koko kesä.

Lauantaina kävimme Armin kanssa kaupungilla kirja- ja huulirasvaostoksilla. Olin vähän miettinyt, etten osta kirjoja ja venäjänkielisen Hobitin sain ohitettua, mutta sorruin, kun vastaan tuli paksu opus Eduard Uspenskin Fedja-sedän seikkailuista alkukielellä. Lisäksi Armi päätti hankkia samaisen kirjailijan teoksen krokotiili-Genasta, jonka syntymäpäivälaulun suomalaiset tuntevat nimellä Minä soitan harmonikkaa. Kolmaskin kirja tarttui mukaan, kun kirjakaupassa oli lastenkirjoista kolme kahden hinnalla -tarjous. Koko rahan edestä ja silleen.

Lauantaina illalla meidät oli kutsuttu esinaiseni Olgan ja hänen perheensä luo illalliselle. Veimme tuliaisiksi Nordqvistin Keisarin morsian -teetä ja Fazerin suklaata. Olgan mies Denis esitteli postimerkkikokoelmaansa, syötiin kalaa, ja jälkiruuaksi oli vielä ältsin hyvää juustokakkua. Keskustellessa tuli puheeksi, että Neuvostoliiton aikana oli tapana, että jokainen keräsi harrastuksenaan jotakin, esimerkiksi postimerkkejä, rahoja tms. Denis halusi lahjoittaa meille pienen kansiollisen Napoleonin Venäjän sotaretken (1812) 200-vuotismuistorahoja. Hienoja ovat.

Sunnuntaina kävin kopioimassa vielä maanantain tentit ja jatkoin pakkailua. Illalla käväisimme myös kävelylenkillä. Siirrän nyt puheenvuoron Armille:

”Keskiviikkona oli kolme päivää venäjän kesäkurssia jäljellä. Tavanomaiseen tapaan oli neljä tuntia venäjää. Jatkoimme vielä kaupassa asiointi -teemaa. Iltapäiväohjelmista oli jo edellisinä päivinä osittain kato käynyt, ehkäpä sen takia, että kurssin ohjelma on ollut aika intensiivinen. Keskiviikkoiltapäivässä olisi ollut yliopiston ulkomaisille opiskelijoille suunnattujen ohjelmien esittelyä sekä tutustuminen laitoksiin siten, että ranskalaiset tutustuvat ranskan kielen laitokseen, saksalaiset saksan kielen, jne. Päätin ohittaa ohjelman, koska en aio tänne pitemmäksi aikaa opiskelemaan tulla ja laitoksen molemmat suomen opettajat olinkin jo tavannut. Vapaa iltapäivä ja lepo tuli tarpeeseen.

Torstai alkoi luennolla pohjoisen Venäjän kulttuurista. Luennoitsijan kalvot olivat englanniksi, mutta puhe oli jälleen venäjäksi. Älypaljon ei jäänyt tästäkään luennosta jälkipolville kerrottavaa. Lopun kysymysosuudessa esitettiin kysymyksiä englanniksi, ja kävi ilmi, että luennoitsija puhuukin hyvin sujuvaa englantia. Ihan mielenkiintoista oli se, kun hän kertoi, miten neuvostoaika oli vaikuttanut perinteiseen kulttuuriin.

Luennon jälkeen olivat vuorossa venäjän tunnit. Aihetta en enää varmaksi muista, liekö ollut jotakin prepositionaalista. Ai niin! Meitä käytiin kuvaamassa paikalliseen televisio-ohjelmaan. Harjoittelimme ravintolassa tilaamista pienissä ryhmissä, lausuimme kameralle yhdessä yhden opettelemistamme runoista, ja paria opiskelijaa haastateltiin venäjäksi venäjän opiskelusta. Minulle jäi tuntuma, että tallentunut materiaali ei ehkä ollut kovin käyttistä, kuten Juhani Kontiovaara sanoisi. Mutta nyt olen sitten tuttu tv:stä myös Venäjällä. Ennestäänhän olen jo radio- ja tv-kuuluisuus Suomessa. [toim. huom. Sanoisin jopa että radiopersoona. Urmas U.]

Lounaan jälkeen meille esiintyi yliopiston opiskelijateatteri neljän opiskelijan ja ohjaajan voimin. He esittivät katkelmia näytelmistä, sekä venäläisistä että ulkomaisista, ja lausuivat runoja. Olin ymmärtävinäni, että olivat saaneet jonkin palkinnonkin jossain kilpailussa. Paljon en taaskaan ymmärtänyt, mutta esitys oli lyhyt, joten se oli hyvä. Sen loputtua painuin asuntolalle kääntämään kotitehtäväksi tullutta tekstiä Arkangelin historiasta ja vähän nykypäivästäkin.

Perjantai oli kurssin viimeinen päivä. Aamulla meillä oli reilun tunnin pituinen esittely kansallispuistosta, joka sijaitsee Novaja Zemljalla ja Franz Josefin maalla (lähellä Pohjoisnapaa). Esittely oli venäjäksi, mutta miekkonen puhui rauhalliseen tahtiin ja selitti käyttämiään sanoja, joten ymmärsin yllättävän paljon. Lisäksi aihe oli mielenkiintoinen, joten jaksoin kuunnella. Puhujana ollut mies edusti organisaatiota, joka omistaa kansallispuiston maat. Organisaation työntekijät tekevät siellä tutkimus- ja luonnonsuojelutyötä. Olosuhteet ovat vaikeat, koska maa on jäässä suurimman osan vuodesta. Jääkarhuihin törmää kuulemma päivittäin, minkä takia täytyy aina kantaa asetta mukana. Kansallispuistoon tehdään turistimatkoja, mutta ne ovat ilmeisen kalliita.

Viimeiset venäjän tunnit kuluivat Arkangeli-tekstiä käsitellessä. Ranskikset joutuivat lähtemään tuntia aikaisemmin pois hoitamaan asumisasiaansa ja me jäimme amerikkalaisen kanssa kahden opettajan kanssa. Amerikkalainen halusi opettajan kertovan lyhyesti venäjän aspekteista, ja minustakin se oli hyödyllistä kuultavaa, joten käytimme lopun ajan siihen. Lounaan jälkeen olikin vuorossa kurssin päätös. Saimme hienon näköiset todistukset, lauloimme laulun, kurssin koordinaattori kukitettiin, ja kiiteltiin ja aplodeerattiin puolin ja toisin monikertaisesti. Lopuksi oli kahvitarjoilu. Kurssin alun kahvittelusta viisastuneena skippasin kalapullan, joka on jokin täkäläinen erikoisuus. Tavallisen näköinen pulla, josta ajattelisi, että sisällä on jotain hyvää täytettä, mutta täytteenä onkin kalaa. Keskityin siis kahvipöydässä teehen ja makeisiin tarjottaviin. Sitten todistuksen kanssa asuntolalle järjestämään kurssin monisteita matkalaukkuun.

Kaiken kaikkiaan kurssi oli erittäin hyödyllinen. Opin paljon uusia venäjän sanoja ja jouduin puhumaan paljon venäjää. Opettajat olivat hyviä ja opetusmenetelmät mielenkiintoisia. Vierailut olivat myös kivoja. Luento-osuudet eivät niin, mutta jotain olen oppinut myös Arkangelin alueen kulttuurista ja historiasta. ”

Urmas U.