Torstaina Armin ollessa opiskelemassa laadin
monivalintakysymyksiä Maantuntemuksen tenttiä varten. Olen luvannut
opiskelijoille, että tentissä on monivalintatehtävä ja kaksi kirjoitustehtävää.
Tentin valmistelua vaikeuttaa vähän se, että olisi yksinkertaisinta, jos kaikki
opiskelijat pääsisivät tentistä kerralla läpi. Uusintatentti on nimittäin vasta
syksyllä, kun itse olen jo onnellisesti muualla. Uuden opettajan on vähän
vaikea ruveta hoitamaan uusintatenttiä kurssista, jota ei ole edes opettanut.
Tentin pitäisi siis olla aika helppo, mutta toisaalta haluan, ettei kurssista
pääse pelkillä yleistiedoilla läpi.
Torstai-iltana kävimme Armin ja Anjan kanssa syömässä taas
kerran samassa paikallista ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Ruoka oli taas ihan
maittavaa, mutta muuten oli vähän kummallista. Ensinnäkin ravintolasta oli
juomaksi tilaamamme pullovesi loppunut. Tarjoilija suositteli paikallista
marjamehua, joka oli listassa noin 6 €/lasi. Kädet ylös, tämä on ryöstö! Noh,
selvisi, että listaan oli jäänyt litran kannun hinta, vaikka siinä määränä
lukikin 2 dl. Mehua siis. Tilasimme kaikki eri annokset. Itse otin lohipelmeneitä.
Hetken kuluttua tarjoilija tuli kysymään, että kuinka monta annosta niitä
pelmeneitä tuli. Vastasin, että yksi. Kuulimme, kun tarjoilija meni viereisestäkin
pöydästä kysymään, että haluaisivatko he pelmeneitä. Outoa. Jälkiruuaksi otimme
kaikki karamellisoituja omenoita sekä minulle amerikano (= vedellä jatkettu
espresso) ja Armille latte. Noh, lattea ei tarjoilijan mukaan ollut saatavilla,
mutta cappuccinoa sai. Hauskaa sikäli, sillä ero on oikeastaan vain maidon
määrässä. Vaikka tilauksen hoiti nyt seurueemme venäläisjäsen, taas vähän
tilauksen jälkeen tarjoilija tuli kysymään, että montako annosta niitä omenoita
oikein tuli. Outoa. Kun jälkiruoka saapui, selvisi, että joko ravintolassa on
kokki tai resepti vaihtunut, sillä annos oli ihan erilainen kuin viimeksi. Ihan
hyvää silti, mutta viimeksi oli erittäin hyvää.
Perjantaina Armilla oli pitkähkö päivä opiskeluissa. Itse
jatkoin tentin parissa, siivosin ja opiskelin ranskaa. Kulutin myös hartioideni
hyvinvoinnin kustannuksella pitkän tovin Youtubessa kuuntelemassa hämäriä
ranskalaisia chansoneita.
Lauantaina kävimme syömässä blinejä, kävimme kävelyllä ja
illalla katsoimme leffaa.
Seuraavaksi blogini vieraileva tähti kertoo taas kokemuksistaan. Armi,
anna palaa!
”Torstaina oli taas neljä tuntia venäjää. Opettaja päätti
nostaa vaikeustasoa aika lailla, mutta pysyin hyvin mukana. Olin tyytyväinen.
Kummasti olen alkanut venäjänkielisestä puheesta jotain ymmärtää, ja tosi
paljon uusia sanoja olen oppinut. Opiskelimme muun muassa miten ilmaista
mielipidettä venäjäksi. Keskustelimme, venäjäksi tietenkin, myös siitä, mitä
voi eri maissa kysyä keskustelukumppanilta. Esim. voiko kysyä, paljonko toinen
saa palkkaa tai mihin uskontoon kuuluu. Opin myös kohteliaita ja vähemmän
kohteliaita tapoja ilmaista, että en halua vastata kysymykseen. Lopuksi
palautettiin opettajalle kotitehtävänä olleet kirjeet. Saimme myös uuden
kirjoitustehtävän seuraavaksi päiväksi, tällä kertaa ammatista, jossa haluaisi
työskennellä (ja miksi).
Lounastin torstaina ryhmämme amerikkalaisen kanssa. Yliopiston kanttiinissa on tarjolla
ruokajuomaksi vain keltaista tai punaista mehua. Olen juonut punaista. Salaatit
on annosteltu valmiiksi kuppeihin ja niissä on eri vaihtoehtoja. Kaikki
tuntuvat olevan marinoituja jossakin öljyisessä enemmän tai vähemmän
maustetussa liemessä (joka ei siis muistuta ollenkaan Suomessa käytettäviä
salaatinkastikkeita). Pääruokavaihtoehtoja on useampia. Ruoat ovat kannellisissa
astioissa, joten ei vahingossakaan etukäteen näe, mitä vaihtoehtoja on, ja niitä
ei voi itse ottaa, vaan täytyy pyytää tädiltä, joka puhuu vain venäjää. Pitää
siis kysyä mitä on, sitten tarkkana kuin porkkana kuunnella ja yrittää saada
selvää vastauksesta ja sitten pikaisesti tehdä päätös, jottei kovasti
hidastaisi takana odottavaa jonoa. Tämän jälkeen voi joko sanoa venäjäksi, mitä
haluaa tai osoittaa sormella. Päätin ottaa riisiä, kanaa ja kastiketta. (Kanaa
en syö Suomen oloissa, mutta Venäjä olkoon poikkeus. On se poikkeus monella
muullakin lailla.) Sanelin venäjäksi, mitä halusin ja tulin ymmärretyksi. Olin
jälleen tyytyväinen itseeni.
Ruokailun lomassa rupattelimme amerikkalaisen kanssa niitä
näitä, enimmäkseen hänen taannoisesta visiitistään Suomeen. Hän oli sitä
mieltä, että Helsingin raitiovaunut ovat vaarallisia, koska ne ovat niin
hiljaisia. Niitä ei kuule, kun ne tulevat, joten voi jäädä alle. Hän siis asuu
ja työskentelee Novosibirskissä, jossa raitiovaunun tulon voi sekä kuulla että
aistia maan järisemisenä. Jenkki seurueineen oli matkannut Suomeen autolla ja
oli myös hämmästynyt siitä, miten rajan ylityksen jälkeen maisema muuttui
täysin, puut olivat elossa jne. En jaksanut alkaa selittää, että Karjalan alue
on ehkä vähän rapistunutta ja huonolla hoidolla.
Lounaan jälkeen suuntasin asuntolalle. Illalla olisi ollut ”klassinen
pop-konsertti”, mitä se sitten onkaan, mutta skippasin sen
illallissuunnitelmien vuoksi. Ennen ravintolaan lähtöä kävin läpi päivällä
tullutta uutta sanastoa ja kirjoittelin kotitehtäväksi tulleen aineen. Se sujui
jo paljon nopeammin. Olin ovela ja kirjoitin kahdesta ammatista, jossa
haluaisin työskennellä, niin sain tekstille pituutta lisää. Illalla olin
kuolemanväsynyt. Venäjän tunnit ovat yllättävän uuvuttavia, kun joutuu koko
ajan keskittymään, että saa puheesta selvää ja pysyy kärryillä.
Perjantaina meillä oli vain kaksi tuntia venäjää.
Opiskelimme komparatiivia ja superlatiivia. Komparatiivista pidin kovasti,
siinä kun ei tarvitse merkitä sukua eikä monikkoa ollenkaan. Superlatiivin
muodostamiseen olikin sitten kolme eri tapaa. Kotitehtäväksi tuli tuttuun
tapaan kirjoittamista: opettaja oli kirjoittanut vastaukset meidän ensimmäisiin
kirjeisiimme ja nyt pitää sitten vastata siihen opettajan kirjeeseen. Venäjän
tuntien jälkeen oli reilun tunnin pituinen luento Arkangelin alueen historiasta
– venäjäksi! Ykkösryhmän opiskelijoille eli aivan vasta-alkajille oli
järjestetty tulkkaus englanniksi. Olisi saman tien voinut tulkata koko
porukalle. Luento koostui noin puolen tunnin Powerpoint-esityksestä (jossa oli
kyllä kivan paljon kuvia) ja puolen tunnin videosta. Ymmärsin jotain. Ehkä.
Aihe olisi kyllä ollut umpitylsä suomeksikin. Kiinnitin huomioita siihen, että
luentotilassa oli Smartboard. Meidän venäjän luokassamme kun ei ole kuin
liitutaulu, ei edes piirtoheitintä. Ei se Smartboard tosin päällä ollut
Powerpoint-osuudessa, joten en tiedä, toimiko se.
Luennon jälkeen oli lounas totuttuun tapaan mehuineen ja
öljyisine salaatteineen. Tilaaminen sujui jo venäjäksi kuin vanhalta tekijältä.
Lounaan jälkeen lähdimme retkelle Malye Korelyyn, josta onkin tässä blogissa
ollut puhetta aikaisemminkin. Jos nyt joku olisi bloginsa lukenut jotenkin
huonosti, niin kyseessä on siis ulkoilmamuseo, johon on tuotu vanhoja puisia
rakennuksia Arkangelin alueelta. Sinne oli reilun puolen tunnin ajomatka.
Meille oli tilattu pienehkö bussi, johon juuri mahduimme koko ryhmä. Opettajat
ja kurssin muu henkilökunta tulivat eri autoilla. Tie oli töyssyinen ja kuski
ajoi melkoisen rivakkaa vauhtia. Kiinnitin turvavyön, mitä en kyllä yleensä
IKINÄ bussissa tee.
Sääolosuhteet retkelle olivat huonot, sillä satoi jollei nyt
ihan kaatamalla niin kuitenkin melko reippaasti. Ja tosiaan siis kyseessä oli
kohde, jossa piti olla ulkona. Katsoimme pikaisesti muutaman pytingin. Niihin
pääsi kyllä ihan sisälle sateensuojaan katsomaan, mutta oli älyttömän kylmä ja
vaihto rakennukselta toiselle piti suorittaa ripeästi. Suomesta mukaan ottamani
halpissateenvarjo päätti myös hajota reissun aikana (terveisiä H&M:lle!).
No, kyllä sitä vielä ensi viikon käyttää voi, kunhan on varovainen avatessa ja
kiinni laittaessa. Pahasti hajosi, kun ei pysty jesarillakaan korjaamaan. Sitä
löytyisi, samoin kuin maalarinteippiä, joka myös on jokaisen matkailijan
vakiovaruste.
Ulkoa Malye Korelyn talot olivat hienon näköisiä,
monikerroksisia ja sipulit vielä päällä, mutta sisältä aika samanlaisia kuin
vanhat rakennukset Suomen museoissa. Esineistö ja huonekalut varsinkin olivat
tutun näköisiä. Pyörähdettyämme muutamassa talossa etsiydyimme kahvilaan, jossa
sitten vietimmekin aikaa siihen saakka, kunnes bussi tuli hakemaan. Asuntolalla
olin kuuden aikaan. Nopeasti sisälle, kuivat vaatteet ja pari kuppia kaakaota
kumoamaan sateen ja kylmän vaikutus. Tulomatkalla sain myös todistaa venäläisen
iltapäiväruuhkan, joka oli omalla laillaan vaikuttava. Nopeammin olisi päässyt
kävelemällä.
Viikonloppuisin meillä ei ole ohjelmaa, ja tauko onkin ihan
tervetullut. Tänään lauantaina opettelin hieman uutta sanastoa, mutta muuten
vietin lepopäivää. Huomenna teen domashkat eli kotitehtävät. Siihen saakin taas
käyttää aikaa ja energiaa.”
Urmas U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti