125. ja 126. päivä (to 14.2. ja pe 15.2.2013)

Torstaiaamun ohjelmassa oli rästitenttien valvonta. Venäjällä systeemi on armoton (tässäkin): tenttejä saa yrittää kolme kertaa, ja jos ei pääse läpi, niin voi suorittaa kurssin uudestaan sitten, kun sitä seuraavan kerran tarjotaan, siis aikaisintaan vuoden päästä. Pientä kuumotusta oli siis ilmassa. Tosin jännittävää oli, että kaksi opiskelijaa ei edes tullut paikalle. Aika näyttää ja dekanaatti päättää, saavatko vielä yrittää.

Kahden viikon kiertävä ruokalistani, josta oikeasti teen noin kuutta vaihtoehtoa uudestaan ja uudestaan, näytti niin heikkoja vaihtoehtoja, että sorruin päivällä nuudelilinjalle. Illalla söin tonnikalapastaa, joten heikkoa oli ruoanlaiton taso tänään.

Opetusta oli 4 h samalle ryhmälle. Vähän tuskaista tosiaan valmistella tunteja, kun ei ole mitään kirjaa käytössä. Omista kaavoistaan on kovin vaikea poiketa, tulee aina tehtyä samanlaisia harjoituksia. Lisäksi pienen ryhmän kanssa on se pulma, että tehtävien läpikäyminen menee niin äkkiä, että tekemistä pitää olla tosi paljon. Isossa ryhmässä tulee aina kysymyksiä, ja aika saa käytettyä siihen. Aloittelin jaksoa Suomen ja Venäjän suhteet: historia ja nykypäivä. Puhuimme vasta historiasta, mutta joitakin nykypäivän teemojakin sivusimme. Ikävikseni jouduin toteamaan, että desantti Bäckmanin syöttämä disinformaatio tuntuu menevän läpi tolkullisina pitämilleni ihmisillekin aika kovalla prosentilla. Huoh.

Opiskelijoilta kysyin toivomuksia keväälle, kun heillä on vain kahdeksan viikkoa opintoja jäljellä. Toivoivat muun muassa, että katsottaisiin elokuvia. Kannatettava ajatus, mutta luokassa on vain TV ja vhs-nauhuri, ja uusin kasetti taitaa olla mustavalkoinen versio Härkösen Häräntappoaseesta. Joitakin DVD-levyjä on, ja netti toki täynnä ladattavia elokuvia (opiskelijat muuten aina sanovat että Venäjällä mikään lataaminen ei ole laitonta), mutta milläs katsot? TV:ssäkään ei ole liitintä, että kannettavan saisi kytkettyä siihen. Lisäksi suhtaudun nyrpeästi siihen vaihtoehtoon, että käytän omaa konettani opetuskäytössä. Jo onhan se aika kökköä viidenkin hengen porukalla tuijottaa kannettavan näyttöä.

Illalla taas valmistelin tunteja ja vähän jumppasin. Lievää vitutusta oli ilmassa enkä oikein jaksanut tehdä mitään mainittavaa. Käytävänmaalausprojekti etenee kohti asuntoani, ja maali haisee nokkaan.

Perjantaina opetusta oli vasta kahdeltatoista, joten aamupäivästä kävin hakemassa passini ja muut dokumentit yliopistolta. Liekö maalinkäry vai jokin muu seikka, mutta orastavaa päänsärkyä oli koko päivän. Ei onneksi mitään kunnon jysäriä. Kävin respassa valittamassa asiasta ja antoivat minulle avaimet toiseen kämppään eri puolella asuntolaa. Ihan reilua. Kuulemma ”viikon” vielä jatkuu maalaus. Toivon, että viikonloppuna ei maalata, että voisin majailla omassa asunnossani viikonlopun ja vasta ensi viikolla siirtyä väistöasemaan.

Töissä oli another day at the office. Perjantai-illan kunniaksi kannoin karkkia ja pullaa kaupasta ja nollitin koneella. Aikuisiän diabetes, here I come! Tasaisin väliajoin kävin avaamassa käytävän tuuletusparvekkeen oven, että maalinkäry haihtuisi, ja yhtä tasaisesti joku valopää kävi sen sulkemassa hetken kuluttua. Venäjääkin meinasin opiskella, mutta eksyin youtubeen katsomaan vanhojen C64-pelien läpipeluuvideoita. Koin oivalluksen hetkiä muutamankin pelin suhteen: ”Ai noinko siinä olisi pitänyt tehdä!” Tosin se kyllä vähän sapetti, kun joku pelasi Rambo II:n läpi neljässä minuutissa. Luulen, että siihenkin peliin olen tunnin jos toisenkin hukannut elämääni. Monesta pelistä on myös pakko sanoa, että nuorella Urmaksella ei ollut ala-asteikäisenä hajuakaan, mitä pelissä olisi kuulunut tehdä. Se saattoi vähän rajoittaa etenemistä. Osa peleistä vaikutti aivan uskomattoman ankeilta, osaa voisi varmaan pelata vieläkin. Mutta se väite, että vanhoissa peleissä oli jotenkin enemmän ideaa ja nykyään vain pelkkää pintakiiltoa, on kyllä varsin jykevää tuubaa!

Urmas U.